Yhdysvallat

Tiedotusvälineet ovat eilen ja tänään tehneet ison numeron siitä, että Obama myönsi kahdeksan miljardin dollarin lainatakuut kahdelle n. 1200 MW:n ydinreaktorille. Episodi osoittaa lähinnä sen, että jo kymmenen vuotta puuhattu ydinvoimaohjelma on edelleen lähtökuopissaan ja sen hinta on paisunut taivaisiin. Kukaan ei tule rakentamaan reaktoreita ilman massiivisia julkisia tukia.

Yhdysvallat aloitti vuonna 2001 ydinvoimarakentamisen käynnistämiseen tähtäävän ohjelmansa, nimeltään Nuclear 2010. Se tarjosi valikoiman julkisia tukia yhtiöille, jotka rakentaisivat puolenkymmentä demonstraatiolaitosta. Kaksi tärkeintä tukimuotoa olivat lainatakuut sekä tuotantotuki ensimmäisten laitosten tuottamalle ydinsähkölle, suuruudeltaan 18 dollaria/MWh (sähkön tyypillinen myyntihinta on 50 dollaria/MWh).

Lainatakuiden oli tarkoitus kattaa noin 40 % reaktorien rakennuskustannuksista. Tuohon aikaan ydinvoimateollisuus ennusti luottavaisesti, että uusien reaktorimallien rakennuskustannukset olisivat noin 1000 $/kW, eli Olkiluoto 3:n kokoinen laitos maksaisi 1,6 miljardia dollaria. 5-6 uuden reaktorin rakentamiseen tarvittavat lainatakuut olisivat siis suuruudeltaan 3-4 miljardia dollaria.

Vuoteen 2008 mennessä Yhdysvalloissa ei ollut rakenteilla yhtään laitosta, mutta suunnitteilla oli 15 reaktoria. Ydinreaktorien toimittajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella odotetut rakennuskustannukset olivat 5000 $/kW. Sähköyhtiöt ja pankit olivat viestittäneet, että lainatakuiden määrä ei ollut riittävä lainojen saamiseen ja ne onnistuivat lobbaamaan lainatakuiden määräksi 100 prosenttia lainarahasta ja 80 prosenttia kokonaiskustannuksista. Ohjelman toteuttamiseksi tarvittavien lainatakuiden määrä oli noussut 90 miljardiin. Sen jälkeen valtavat julkiset tuet kasvattivat suunnitteilla olevien hankkeiden määrän 31:een.

Bush kasvatti lainatakuiden määrää budjetissa 18 miljardiin dollariin ja nyt Obama on luvannut kasvattaa sen 55 miljardiin, jos republikaanit tukevat ilmastolainsäädäntöä senaatissa. Kyse on siis ydin- ja hiilivoimasta pitävien republikaanien suostuttelusta edes vaatimattomien päästötavoitteiden taakse.

Eilen myönnetyt lainatakuut saavassa Southern Co:n hankkeessa kustannukset ovat 6000 $/kW.

Kongressin budjettitoimisto arvioi, että liittovaltiolla on ydinvoimahankkeissa 50 prosentin riski joutua maksumieheksi.

Obaman 55 miljardin dollarin lainatakuupaketti riittää siis alle 10 reaktorin rakentamiseen ja voi tulla maksamaan veronmaksajille 10-30 miljardia dollaria (jos 25-50 % yrityksistä joutuu maksuvaikeuksiin). Kustannusarviot ovat viisinkertaistuneet viimeisten 10 vuoden aikana ja reaktoria kohden tarvittavien lainatakuiden määrä on kymmenkertaistunut.

Reaktorimallien turvallisuustarkastelu on edelleen kesken. Ensimmäisten reaktorien rakentaminen alkaa aikaisintaan 2012 ja todelliset ongelmat alkanevat vasta sen jälkeen.

Vertailun vuoksi: ydinvoimaohjelman aloittamisen, vuoden 2001, jälkeen USA:ssa on asennettu 31 000 MW tuulivoimaa - vastaten sähköntuotannoltaan kuutta Olkiluoto 3:sta. Vaikka vuosittain asennettava tuulivoiman määrä ei enää kasvaisi, vuoteen 2020 mennessä ehdittäisiin asentaa 120 000 MW, eli 25 kertaa Olkiluoto 3:n verran. Tähän mennessä saadaan rakennettua korkeintaan muutama ydinreaktori.

Lauri Myllyvirta

Tänään pidettävän YK:n ilmastohuippukokouksen odotetuimmat puheenvuorot pitävät epäilemättä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Kiinan presidentti Hu Jintao - onhan kyseessä kaksi suurinta saastuttajamaata. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) tuoreen tilaston mukaan Kiinan absoluuttiset hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2007 viisi prosenttia suuremmat kuin Yhdysvaltojen, joten on selvää, että molemmilta mailta tarvitaan kunnianhimoisia päästövähennystoimia Kööpenhaminan ilmastosopimuksessa.

Mutta miksi Yhdysvalloilta vaaditaan kunnianhimoisempia toimia kuin Kiinalta? Eikö olisi reilumpaa, että näille suurpäästäjille lyötäisiin samat pelisäännöt? Etenkin, kun Yhdysvallat on parantanut tuottavuuttaan suhteessa hiilipäästöihin nopeammin kuin Kiina ja kun Kiinan energiajärjestelmän hiilidioksidipäästöt kulutettua yksikköä kohden ovat 25 % suuremmat Yhdysvaltoihin nähden.

Eipä olisi. Lähtötilanteessa pelimerkit jakaantuvat nimittäin edelleen hyvin epätasaisesti - eli epäreilusti. Vai mitä sanotte seuraavista indikaattoreista:

• Vuonna 2007 Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt henkeä kohden olivat nelinkertaiset Kiinaan nähden. Ilmastoneuvottelujen alkuvaiheista lähtien (1990) Yhdysvallat ovat tuottaneet 7 kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä henkeä kohden kuin Kiina.
• Vuonna 2008 Yhdysvaltojen ostovoimakorjattu bruttokansantuote henkeä kohden oli lähes kahdeksankertainen Kiinaan nähden
• Yhdysvallat on elinikäodotusta, lukutaitoa, koulutusta ja bruttokansantuotetta mittaavalla YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla maailman 12 kehittynein maa, kun Kiina löytyy vasta sijalta 81

Yhdysvalloilla on väestömäärään nähden huomattavasti suurempi vastuu aiheutetuista päästöistä ja toisaalta varallisuutta ja kapasiteettia vähentää päästöjä.

Ja jos nyt jatketaan Kiinan ja Yhdysvaltojen vertailua, niin on syytä muistaa myös, että

• Yhdysvaltojen asukkailla on kuusi kertaa enemmän moottoriajoneuvoja kuin kiinalaisilla väestömäärään nähden (jos wikipediaan on uskominen)
• Kiinan autokannan polttoainetehokkuusvaatimukset ovat huomattavasti Yhdysvaltoja tiukemmat. Obaman esittämillä uusilla standardeilla Yhdysvallat voi saavuttaa Kiinan nykytason vuonna 2016 - jolloin Kiina on puolestaan karannut taas huomattavasti edelle.
• Kiina on ohjannut Yhdysvaltoihin nähden huomattavasti suuremman osan elvytysrahoistaan “vihreään elvytykseen”
  
• Kiina on asettanut kansallisen tavoitteen uusiutuvien energialähteiden lisäämiselle (15 % v. 2020 mennessä), Yhdysvalloilla ei kansallista tavoitetta ole. Yli puolet osavaltioista on kuitenkin asettanut osavaltiotason tavoitteita.

Toisin sanoen Yhdysvalloilla on ratkaisupuolella myös kiinniotettavaa Kiinaan nähden.

Lienee sanomattakin selvää, että oikeudenmukaisuusnäkökulmasta olisi kohtuutonta ehdottaa Kiinalle yhtä suuria velvoitteita kuin Yhdysvalloille.

Kaisa Kosonen

New Yorkissa pärähtää tänään käyntiin kansainvälisen ilmastopolitiikan superviikko. Valtionpäämiestason kokousten sarjan avaa alavien saarivaltioiden neuvotteluryhmän (AOSIS) kokous, johon osallistuvat myös mm. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon sekä IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Patchauri. Kokouksen julkilausuman odotetaan lähettävän vahvan vetoomuksen saarivaltioiden olemassaolon puolesta.

Varsinainen päätapahtuma, Ban Ki-Moonin koolle kutsuma YK:n ilmastohuippukokous pidetään huomenna tiistaina, mitä seuraa korkean tason metsiensuojelukokous keskiviikkona. Torstaiksi ja perjantaiksi huomio siirtyy Pittsburghin G20-kokoukseen, jossa suurten talouksien valtionpäämiehet käsittelevät Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin liittyviä rahoituskysymyksiä. Samaan aikaan New Yorkin ilmastoviikon tapahtumat myös jatkuvat.

Greenpeacella tulee olemaan tarkkailijoita kaikissa yllä mainituissa valtionpäämiestason kokouksissa, joten pysyhän kuulolla.

Valtionpäämiesten kokousten odotetaan tuovan piristysruiskeen Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluille, jotka ovat käytännössä jämähtäneet paikoilleen suurten erimielisyyksien ja maiden välisen epäluottamuksen vuoksi. Nyt kun Kööpenhaminan ilmastokokoukseen on enää 72 päivää aikaa, ovat monien valtioiden panokset koventuneet.

Suurin murheenkryyni on Yhdysvallat, jonka pakka on täysin levällään. Maa ei ole tehnyt neuvottelutarjouksia kaikkein tärkeimmistä kysymyksistä, eli omista tai teollisuusmaiden yhteenlasketuista päästövähennyksistä sekä rahoituskysymyksistä. Kansainvälisoikeudellisesti sitovan, globaaleista tieteellisistä tavoitteista lähtevän sopimuksen sijaan se ajaa nyt mallia, jossa jokainen maa saisi määrittää oman kansallisen tavoitteensa kuten itse hyväksi näkee. Uusimpana vetona Yhdysvaltojen edustajat ovat alkaneet puhua neuvotteluprosessin pidentämisestä.

EU-maat, jotka ovat tähän asti antaneet Obaman hallinnolle tilaa saada ilmastopolitiikkansa vauhtiin Bushin pimeän kauden jälkeen, ovat nyt riisuneet silkkihansikkaansa. Yhdysvaltoja muistutetaan, ettei niillä ei ole mitään todellisia teknologisia tai makroekonomisia esteitä kunnianhimoisen ilmastotavoitteen asettamiselle, vaan kyse on poliittisesta tahdosta. Komission lähettiläs Yhdysvalloissa kysyi viime viikolla harvinaisen suoraan sävyyn, että ei kai Yhdysvallat odota muiden maiden tyytyvän peukaloiden pyörittelyyn sillä aikaa, kun yksi maa priorisoi kansallisia asioitaan.

Yhdysvallat on tyypillisesti yrittänyt kääntää valokeilaa Kiinan ja Intian suuntaan, mutta nyt sekään ei ehkä onnistu. Kiina on jo ilmoittanut aikovansa julistaa omia uusia ilmastotoimiaan tiistain ilmastohuippukokouksessa. Riippumattoman tutkimuslaitoksen mukaan Kiina on jo nyt kehityspolulla, jolla se voi saavuttaa oman osuutensa vuoden 2020 globaalista ilmastotavoitteesta ja huomisen julistuksen odotetaan vahvistavan tätä ennustetta. IEA:n edustaja jopa intoutuu povaamaan Kiinasta keskipitkällä aikavälillä ilmastojohtajaa, mikä kertoo kansainvälisen ilmapiirin muutoksesta.

Myös ilmastoneuvotteluiden änkyränä (teollisuusmaiden silmissä) profiloitunut Intia on nyt valinnut uuden lähestymistavan. Se yllätti maailman viime viikolla ilmoittamalla asettavansa itselleen määrällisen päästövähennystavoitteen. Vaikka kyse on vapaaehtoisesta tavoitteesta, on tämä Intian kaltaiselta maalta merkittävä askel.

Katseet kohdistuvat nyt siis ennen kaikkea Yhdysvaltoihin. Paineita ei kohdistu ainoastaan muilta valtioilta ja kansalaisjärjestöiltä, vaan myös kansainvälisiltä sijoittajilta, jotka viime viikolla julkistivat kaikkien aikojen laaja-alaisimman vetoomuksensa voimakkaiden päästövähennysten puolesta. Teollisuusmailta vaaditaan 25-40 % vähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, kun Yhdysvalloissa nyt vireillä oleva Waxman-Markey -lakialoite tähtäisi noin 4 % vähennyksiin.

Miten Obama vastaa huomenna paineisiin? Hänen puheenvuoronsa ajoittuu huomenna tiistaina neljän ja viiden välille Suomen aikaa.

Kaisa Kosonen

P.S. Huomenna on The Age of Stupid leffan maailmanensi-ilta yli 550 elokuvateatterissa yli 45 maassa. Tsekkaa Finnkinon lippupalvelusta, saisitko vielä lipun itsellesi Tampereen, Turun, Oulun tai Lahden näytöksiin. Helsingin näytös on täynnä, mutta voit tulla bongaamaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja toimittaja Pasi Toiviaisen ennen elokuvaa järjestämästämme keskustelutilaisuudesta Maximista klo 20.30.

Jälleen yksi ydinvoimalahanke lakaistiin maton alle Yhdysvalloissa julkisen tuen puutteessa. Kyseessä on Exelonin suunnitelma rakentaa Texasiin kaksi ABWR-reaktoria, yhteisteholtaan 2700 MW.

Yhdysvaltojen paljon toitotettu ydinvoimabuumi on kuivumassa kokoon, koska reaktorit ovat osoittautuneet liian kalliiksi. Nyt yhtiöt kilpailevat Bushin lupaamista julkisista tuista. Jos kaikki jäljellä olevat hankkeet toteutuisivat, ydinvoimaa lisättäisiin vuoteen 2025 mennessä seitsemän reaktorin (8900 MWe) verran. Se vastaa alle kahta prosenttia maan sähkönkulutuksesta.

Onneksi Obama on suunnannut katseensa järkevämpiin ja realistisempiin ratkaisuihin. Jo vuonna 2008 Yhdysvaltoihin asennettiin yli 8000 MW tuulivoimaa, mikä tarkoittaa, että ydinvoimahankkeita vastaava sähköntuotannon lisäys saadaan tuulivoimalla alle kolmessa vuodessa. Maassa on käsittämättömät energiatehokkuuden lisäysmahdollisuudet ja mittava biomassan ja geotermisen energian potentiaali.

Lauri Myllyvirta

Moni on varmasti upottanut kasvonsa kämmeniin kauhistellessaan Yhdysvaltojen mennyttä ilmastopolitiikkaa. Toinen mokoma on vedonnut, ettei meidän toimillamme ole mitään merkitystä, koska Yhdysvallat. Rapakon toisella puolella kuitenkin ollaan osaltaan yllättävän aktiivisia ilmastoasioiden puolesta, ja selvää on, että Barack Obamalle ilmastoasiat ovat myös tärkeitä.

Yhdysvalloissa Washington DC:ssä alkoikin tänään Power Shift -tapahtumaa, jonka järjestää valtava läjä nuoriso- ja ympäristöjärjestöjä, mukana mm. Greenpeace. Tapahtuma tarkoituksena on yhdistää ja nuoria kamppailemaan ilmastonmuutosta vastaan, antaa heille tähän keinoja ja osoittaa päättäjille ilmastoasioden merkitys nuorille. Osoittaaksemme tukea tälle tapahtumalle myös rapakon tällä puolen kävimmekin nuorten vapaaehtoisten kanssa Yhdysvaltojen suurlähetystöllä toimittamassa kirjeen Barack Obamalle. Kuvia tuesta ympäri maailmaa tullaan esittämään Power Shift-tapahtumassa, ja toivottavasti ameriikoissa muistavat, etteivät ole yksin!

Greenpeacen aktivisteja Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystössä torstaina

Yhdysvalloissa nuoret ovat myös avoimesti ilmoittaneet aikovansa toteuttaa suuressa mittakaavassa väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta. Yhdysvaltojen Capitol Buildingille tuottaa lämpöä yli satavuotias hiilivoimala, joka edustaa monille maan ja erityisesti hallinnon jämähtäneisyyttä ja riippuvuutta likaisiin polttoaineisiin. Siispä nämä nuoret piirittävät hiilivoimalan estäen sen toiminnan päiväksi.

Yhdysvalloissa siis on selkeästi kuplinut pinnan alla halu toimia ilmaston eteen, vaikka aikaisempi hallitus onkin ollut, noh, nihkeä ilmastoasioiden suhteen. Mikäli oikein muistan, niin Bushin valtakaudella liittovaltion kieltäytyessä toimimasta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi moni osavaltio turhautui liittovaltion aikaansaamattomuuteen, ja osavaltiot alkoivat itsekseen toteuttaa päästövähennyksiä. Nyt, kun Bushin hallintokausi on ohi ja Obama johdossa, pääsevät toivottavasti nämä pinnan alla muhineet kuplat purskauttamaan raikasta ilmaa pinnalle ja toden teolla toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Obaman visiot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä lamaa vastaan taistelu panostamallaa uusiutuviin energiamuotoihin ovat ihastuttavan kunnianhimoista. Toivottavasti EU ei jää nolosti Yhdysvalloista jälkeen ilmastoasioissa. Onhan EU jokseenkin pitänyt itseään ilmastoneuvotteluiden ja -politiikan edelläkävijänä. Toivottavasti syntyy kilpailua siitä, kenen ilmastopolitiikka on rohkeinta ja tehokkainta!

Topias Salonen

Obaman kampanjan ilmastoaiheinen mainos

Kokoonnuimme tänään aamulla neljän-viiden aikaan seuraamaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosten selviämistä ja kohottamaan maljoja voittajalle. Vaalien tärkein tulos oli toki selvillä jo kuukausia ennen vaalipäivää - se, että Bushin kausi ja sen mukana eristäytymisen ja vastaanharaamisen politiikka loppuvat viimein. Molemmat ehdokkaat halusivat toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta Obama oli heistä kunnianhimoisempi ja sitoutuneempi. Obaman vaalilupauksiin kuuluu 80 % päästövähennys vuoteen 2050 mennessä, kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin palaaminen ja päästökauppajärjestelmän luominen.

Kahdeksan vuoden jälkeen Yhdysvalloilta voi odottaa yhteistyökykyä ja jopa johtajuutta. Maan takapajuinen politiikka ja täydellinen haluttomuus ovat olleet suurin yksittäinen psykologinen ja todellinen este ilmastokatastrofin torjumiselle ja kunnianhimoiselle politiikalle kaikkialla maailmassa. Kun tämä este poistuu, voi seurauksena parhaimmillaan olla “positiivinen kierre”, jossa maa toisensa jälkeen rohkaistuu ottamaan pidempiä askelia ja lopputuloksena syntyy kattava ja kunnianhimoinen ilmastosopimus Kööpenhaminassa 2009.

Lauri Myllyvirta

Hesarin sunnuntaipalstalla on kannettu huolta siitä, että media ja päättäjät kuuntelevat liikaa ympäristöjärjestöjä. Jopas nyt jotakin. Nyt huolensa esitti geologi Toni Eerola, joka asiantuntijuudesta kirjoittaessaan unohti kertoa työskentelevänsä itse uraaninetsintäyhtiö Namuralle.

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.