Ydinvoima

Viime viikolla feissatessani sateisella Iso-Roobertinkadulla vastaani käveli iloisennäköinen parrakas mies, joka uskoakseni oli herra Esko Valtaoja, tai vähintäänkin hänen kaksoisolentonsa. Kysyinpä kiinnostaako ympäristönsuojelu, mutta vastaukseksi tuli, ettei Greenpeace kiinnosta, sillä iloinen parrakas mies sanoi olevansa oikea ympäristönsuojelija ja kannattavansa ydinvoimaa.

Kummallista, miten jotkut tuntuvat piehtaroivan ydinvoimakannatuksessaan ja tekevän siitä valttikorttinsa, jolla tituleeraavat itseän siten ympäristönsuojelijoiksi. On totta, että ydinvoima sähköntuotantomuotona ei pahenna ilmastonmuutosta, mutta ydinvoimaan liittyy monia muita ongelmia polttoaineen louhinnasta jätteiden loppusijoitukseen, sekä sen vaikutukseen poliittisessa keskustelussa aina ydinaseisiin asti. Kun esimerkiksi YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n neljännen ilmastoraportin mukaan energiatehokkuus, energian säästö ja uusiutuvat energiamuodot ovat ydinvoimaa tärkeämmässä asemassa ilmastonmuutosta torjuessa, niin on kummaa kannattaa energiamuotoa, joka ainakin Suomessa pahasti tappaa keskustelun tärkeämmistä energiaratkaisuvaihtoehdoista, eikä kannusta energian säästämiseen tai energiatehokkuuteen. Lisänä on tietysti ongelmat ydinvoiman polttoaineen tuotannosta jätteen loppusijoitukseen, sekä mahdollisten ydinaseiden tai likaisten pommien rakentaminen, mikäli ydinvoimaa alettaisii rakentaa rajusti lisää ympäri maailmaa.

On toki miellyttävää ajatella jonkun yksittäisen tekniikan olevan jossain pelastavassa roolissa, mutta ilmastonmuutoksen hillintä on projekti, joka vaatii muutoksia paljon muissakin asioissa kuin pelkästään sähköntuotannossa.

En muista kuulleeni yhdenkään itseään ympäristöystävälliseksi ydinvoimakannattajaksi itseään tituuleeraavan vielä äänekkäämmin kannattavan uusiutuvia energiamuotoja ja energiansäästöä, joita IPCC suosittelee enemmän kuin ydinvoimaa. Tuntuukin, että useat ydinvoimakannatuksen varjolla itseään ympäristöystävälliseksi kutsuvat ihmiset ovat ensisijaisesti ydinvoiman kannattajia ja vasta toissijaisesti huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Se, että ydinvoima tuottaa hiilidioksidin sijaan radioaktiivista jätettä, on joillekin vain oljenkorsi pönkittää omaa ydinvoimakannatustaan ympäristöystävällisyyden nimissä. Sillä ei kuitenkaan oteta huomioon ilmastonmuutoksen laaja-alaisuutta eikä ydinvoiman muita puolia.

Näin tällä kertaa. Nyt jatkan matkatiimissä uusimaalaisten kaupunkien kiertämistä.

Topias Salonen

Muistattehan Paavo Lipposen, tuon ydinvoiman ylipapin? Uutteran ja urhean miehen, joka kiertelee ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan - ihan vain kertoakseen, että ydinvoimalla ratkeaa kaikki maailman huolet. Ihan niin kuin meillä Suomessa on ratkennut - eikä maksa oikeastaan mitään.

Ja mikäs Paavon on kiertäessä, kun ei tarvitse enää edes skarpata, etteivät ydinvoimateollisuuden ja eduskunnan puhemiehen roolit menisi vahingossa sekaisin. Vaan entä kun säteilyturva-asioista vastaavan viranomaisorganisaation pääjohtajalla meinaa mennä säteilyvalvojan ja Lipposen roolit sekaisin?

…on täydellisiä, joka nippeli ja rööri

Säteilyturvakeskuksen (STUK) pääjohtaja Jukka Laaksonen on vuosien varrella niittänyt mainetta ydinvoiman riskejä vähättelevillä ja toisaalta suomalaisen ydinvoimaosaamisen erinomaisuutta korostavilla poikki ja pinoon -tyyppisillä kommenteillaan. Viime aikojen haastatteluissa hänen on ollut entistä vaikeampaa muistaa rooliaan säteilyturvallisuuden valvojana, jonka toimenkuvaan kuuluisi myös tietty terve kriittisyys. Kiinnostus tuntuu taipuvan enemmän ideologisen energiapolitiikan puolelle.

Ydinvoima on Laaksosen mukaan “ainoa tällä haavaa mahdolliseksi osoitettu keino jauhaa maailmaan tarpeeksi energiaa - kun puhutaan tuhansien vuosien aikajänteestä.” Ydinvoima tekee globaalia tuloaan, Suomen voimalat ovat täysin turvallisia - ja kerrassaan mainiosti menee kaikkialla muuallakin, ja on hyvä, että Fennovoima ja saksalainen E.ON tulevat Suomen energiamarkkinoille.

Ja kysehän ei kuulemma ole ongelmien vähättelystä - Laaksonenhan puhuu ainoastaan faktaa: ”Tosiasia on Laaksosen mukaan esimerkiksi se, että Suomi on ratkaissut ydinjätteensä loppusijoituksen.”

Ratkaissut? Posiva hoi, mitäpä te siellä Eurajoella enää tutkitte, jos homman voi ratkaista mutulla ilman tutkimuksiakin. Eikun kahville vaan.

Todellisuudessa korkea-aktiivisesta ydinjätteestä on tehty Suomessa periaatepäätös, joka merkitsee, että ”hanke voi edetä maanalaisten tutkimustilojen rakentamiseen ja paikkakohtaisiin tarkempiin tutkimuksiin”, ja tuottaa siten tietoa rakennuslupahakemusta varten. Päätös ei edes Posivan itsensä mukaan tarkoita sitä, että kysymys olisi ratkaistu.

Villit visiot korkea-aktiivisesta ydinjätteestä

No mutta, tuoreemmassa haastattelussa Laaksonen yllättäen toteaakin, ettei käytettyä ydinpolttoainetta pitäisikään loppusijoittaa pysyvästi Suomen kallioperään, vaan että ydinjätteen ”lopullinen ratkaisu” olisi kierrätys. Se kun olisi Laaksosen mielestä ekologista ja kestävää kehitystä.

Ekologista ja kestävää kehitystä?

Johan pomppasi! Mitenhän Laaksosen näkemyksiä kommentoisivat esimerkiksi arvostetun MIT:n tutkijat, jotka suosittelevat laajassa ydinvoiman tulevaisuutta käsitelleessä raportissaan jälleenkäsittelystä pidättäytymistä ekologisten ja terveydellisten haittojen

”the safety record of reprocessing plants is not good”

ja ydinasemateriaalin leviämisvaaran vuoksi:

”Fuel cycles that involve the chemical reprocessing of spent fuel to separate weapons-usable plutonium and uranium enrichment technologies are of special concern, especially as nuclear power spreads around the world.”

Teollisia jälleenkäsittelylaitoksia on käytössä ainoastaan viidessä maassa, ja niiden maine on likainen. Irlannin, Islannin ja Norjan ja hallitukset ovat vuosikaudet vaatineet Iso-Britanniassa sijaitsevan, surullisenkuuluisan Sellafieldin jälleenkäsittelylaitoksen lopullista sulkemista. Laitoksen ympärillä havaittu leukemiaklusteri on kuohuttanut brittejä vuosien varrella. Myös Ranskan La Haguen laitoksen päästöjen aiheuttamaa leukemiaklusteria on tutkittu ja dokumentoitu laajasti.

Ehkä se dumppaus naapurin takapihalle ei ollutkaan hyvä…

Laaksosen mielipiteet siitä, mitä ydinjätteelle pitäisi tehdä, ovat vuosien varrella vaihdelleet. Pysyvää on ollut vain viesti siitä, että homma on hanskassa. Paitsi yhden asian Laaksonen nyt myöntää. Vielä vuonna 1994 hän oli sitä mieltä, että Imatran Voiman (nyk. Fortum) jätteiden dumppaus Venäjälle Tsheljabinskiin (Mayak) oli ekologisesti perusteltua. Hän harmittelikin uutta lakia, joka tulisi kieltämään kuljetukset. Tänä päivänä mies sentään jo myöntää, ettei se tainnutkaan olla kovin kestävästi hoidettua touhua.

Jottei ydinvoiman kirkkaaseen tulevaisuuskuvaan pääsisi pientäkään säröä, vakuuttaa Laaksonen Loviisan Sanomien haastattelun lopussa vielä ydinmateriaalin valvonnankin kehittyneen voimakkaasti. Kovinpa on Laaksonen eri linjoilla kuin alaisensa Tero Varjoranta tai entisen työpaikkansa pomo IAEA:ssa. Heidän mielestään ydinasemateriaalin valvonta on epäonnistunut, ja sen johtaminen ydinaseen käyttöön on lähinnä ajan kysymys. Uusien voimaloiden myötä ongelma pahenee.

Herätys Jukka! Ydinvoiman ongelmat eivät katoa sillä, että niistä ei puhuta.

Kaisa Kosonen