Vanhanen

You are currently browsing articles tagged Vanhanen.

Kyllä nauratti taas katsellessa eilistä uraanikeskustelua A-Talkissa. Uraanimiesten ja ministeri Pekkarisen pääpuolustus kaivoksesta huolestuneille kansalaisille tuntui olevan, että “on erittäin epätodennäköistä, että kaivos todella tulee”. Pekkarinen jopa totesi, että turha tästä on mitään toimittajankaan kysellä tai keskustella, kun “mitään kaivoshanketta ei vielä ole”.

Nyt ollaan Vanhasen hallituksen tiedotuspolitiikan ytimessä. Keskeneräisistä asioista ei pidä keskustella, koska niistä ei ole vielä päätetty. Ja saanko arvata loput: päätetyistä asioista ei kannata valittaa, koska ne on hallitus jo suuressa viisaudessaan päättänyt.

Tällä tiedotusopilla demokratia nousuun!

-Sini Harkki

Matti Vanhanen peliruudussa
Keskiviikkona, ennen kuin Vanhanen illalla “esitteli rakkaansa presidentille”, kävimme me WWF:n kollegoidemme kanssa esittelemässä ilmastopoliittisia näkemyksiämme Vanhaselle.

Ja täytyypä sanoa, että ei tullut Lipposta ikävä.

Vanhanen on tajunnut ilmastonmuutoksen vakavuuden, ja puolustanut päästövähennystoimien tärkeyttä - rautalangastakin vääntäen - milloin kotimaiselle teollisuudelle, milloin Helsingin kaupungille. Siksi saatoimme mennä hänen kanssaan suoraan asiaan, eli ilmastopolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin kansainvälisellä tasolla, EU:ssa ja Suomessa.

Vanhasen kommentit ja kysymykset osoittivat, että mies oli samalla kartalla. Ja kompassikin häneltä selkeästi löytyy. Vaan löytyykö riittävästi tahtoa ja voimaa luotsata hallitustaan neulan osoittamaan suuntaan, kulkematta yhä uudelleen ja uudelleen lähtöruudun kautta?

Nimittäin ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää Suomen kaltaiselta maalta huomattavasti suurempia päästövähennyksiä, kuin mihin Suomi nyt valmisteilla olevassa ilmastostrategiassa tähtää. Kivihiiltäkin pahemman ilmastontuhoajan turpeen käytöstä on luovuttava, ja tuulivoimassa päästävä puuhastelusta suuren kokoluokan tuotantoon. Niin ikään yksityisautoilua on rajoitettava, vaatimattomasti alkanutta autoverouudistusta jatkettava ja energiansäästöpolitiikassa päästävä vapaaehtoisuudesta normi- ja vero-ohjaukseen.

Toivotaan, että tahtoa lopulta löytyy. Nimittäin kun YK:n käänteentekeväksi toivottu, uuteen ilmastosopimukseen johtava ilmastokokous järjestetään ensi vuonna Kööpenhaminassa, on Pohjoismaiden omien toimien syytä olla linjassa EU:n kahden asteen tavoitteen kanssa. Muutoin ministereiden yhteiseen projektiin tuskin suhtaudutaan kovin vakavasti.

Kaisa Kosonen