UNFCCC

Keskiviikkona, ennen kuin Vanhanen illalla “esitteli rakkaansa presidentille”, kävimme me WWF:n kollegoidemme kanssa esittelemässä ilmastopoliittisia näkemyksiämme Vanhaselle.

Ja täytyypä sanoa, että ei tullut Lipposta ikävä.

Vanhanen on tajunnut ilmastonmuutoksen vakavuuden, ja puolustanut päästövähennystoimien tärkeyttä - rautalangastakin vääntäen - milloin kotimaiselle teollisuudelle, milloin Helsingin kaupungille. Siksi saatoimme mennä hänen kanssaan suoraan asiaan, eli ilmastopolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin kansainvälisellä tasolla, EU:ssa ja Suomessa.

Vanhasen kommentit ja kysymykset osoittivat, että mies oli samalla kartalla. Ja kompassikin häneltä selkeästi löytyy. Vaan löytyykö riittävästi tahtoa ja voimaa luotsata hallitustaan neulan osoittamaan suuntaan, kulkematta yhä uudelleen ja uudelleen lähtöruudun kautta?

Nimittäin ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää Suomen kaltaiselta maalta huomattavasti suurempia päästövähennyksiä, kuin mihin Suomi nyt valmisteilla olevassa ilmastostrategiassa tähtää. Kivihiiltäkin pahemman ilmastontuhoajan turpeen käytöstä on luovuttava, ja tuulivoimassa päästävä puuhastelusta suuren kokoluokan tuotantoon. Niin ikään yksityisautoilua on rajoitettava, vaatimattomasti alkanutta autoverouudistusta jatkettava ja energiansäästöpolitiikassa päästävä vapaaehtoisuudesta normi- ja vero-ohjaukseen.

Toivotaan, että tahtoa lopulta löytyy. Nimittäin kun YK:n käänteentekeväksi toivottu, uuteen ilmastosopimukseen johtava ilmastokokous järjestetään ensi vuonna Kööpenhaminassa, on Pohjoismaiden omien toimien syytä olla linjassa EU:n kahden asteen tavoitteen kanssa. Muutoin ministereiden yhteiseen projektiin tuskin suhtaudutaan kovin vakavasti.

Kaisa Kosonen

 Japanilainen kansalaisjärjestöedustaa briiffaa japanilaisia toimittajia.

Yötöiksihän tämä taas meni - kuten nämä ilmastoneuvottelut aina. Päätösistunto alkoi yhdeksän tuntia aikataulusta myöhässä, puoli yhdeltä yöllä, kun maat veivasivat päätösluonnoksen tekstejä edes takaisin. Puheenjohtaja meinasi kirjaimellisesti nukahtaa nuijansa varteen.

Kollegaltani meinasikin palaa päreet jo alkuillasta. DPA:n toimittajan alun perin nappaama käytävätokaisu levisi Suomenkin mediaan, joskin käännöksessä vähän teräänsä menettäneenä:

“Kehitysmaat haluavat yhdenlaisen järjestyksen ja teollisuusmaat toisen. Ja jos ne nyt eivät pääse sopuun näissä pirun työryhmissään ja papereissaan, tästä tulee sotku, tuhahti ympäristöjärjestö Greenpeacen edustaja Bill Hare ennen kokouksen päättymistä.”

Mutta nyt, kun kello on 01.24 aamuyöllä ja puheenjohtaja on nuijinut kokouksen päättyneeksi, on aika listata muutamia plussia, miinuksia ja seuraavia askeleita.

Plussia

+ Vuodelle 2008 sovittu työohjelma tavoitteineen, työryhmineen ja aikatauluineen (mm. Yhdysvaltojen vaalien ja Japaniin G8-kokouksen kannalta) on toimiva, ja sisältää oikeita elementtejä. Ohjelman avulla valtiot pääsevät neuvottelemaan konkreettisella tasolla Kioton pöytäkirjan jatkosopimusta, joka on määrä solmia Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

+ Päästöjä vähentävän teknologian käyttöönoton vauhdittamista kehittyvissä maissa päästään käsittelemään jo kahden kuukauden päästä Bonnissa. Yhteen tärkeimmistä asiakokonaisuuksista päästään siis pureutumaan jo prosessin alkuvaiheessa.

+ Japani sai osapuolilta selkeän viestin siitä, että sektorialakohtaisia kansainvälisiä ja kansallisia toimia voidaan pohtia, mutta ne eivät voi korvata sitovia maakohtaisia päästökattoja. Vapaaehtoisuus ei voi korvata velvoittavuutta, eikä kehitysmaiden teollisuuslaitoksia pakoteta samalle viivalle rikkaiden teollisuusmaiden laitosten kanssa.

Miinuksia

- Neuvottelut osoittivat, ettei moni maa ole edelleenkään tajunnut ilmastonmuutoksen torjumisen kiireellisyyttä. Itsekäs omien etujen ajaminen luikahtaa edelleen nopeasti yhteisen asian edelle.

- Lento- ja laivaliikenteen päästöjen saaminen sitovien päästörajoitusten piiriin jäi edelleen epäselväksi - vaikkakin asia nostettiin nyt agendalle.

- Vajaan kahden vuoden neuvottelu-urakka tulee olemaan H A A S T A V A. Asiat etenevät hitaasti, ja tärkeiden poliittisten linjausten veto uhkaa pakkautua ensi vuoden loppupuolelle.

Seuraavat askeleet

Tänä vuonna neuvotteluja tullaan jatkamaan YK:n alla kolmessa pidemmässä istunnossa:

- Kaksi viikkoa kesäkuun alussa Bonnissa

- Viikko- tai kaksi elokuussa Ghanassa

- Kaksi viikkoa joulukuussa Puolassa

Ensi vuonna kokousviikkoja tulee sitten olemaan ainakin kahdeksan (!), mikä tuskin edes riittää.

YK:n ulkopuolella ilmastopolitiikasta neuvotellaan tänä vuonna mm. Yhdysvaltojen vetämissä suurten saastuttajamaiden kokouksissa huhti- ja heinäkuussa, sekä Japanin G8-kokouksessa, joka pidetään niin ikään heinäkuussa.

Ja marraskuun neljäntenähän on se suuri päivä….

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

YK:n ilmastosopimusjärjestelmää pidetään usein kaikkein monimutkaisimpana kansainvälisenä sopimuksena - eikä suotta. 16 vuoden aikana tämä kiertävä sirkus on saanut luotua sellaisen velvoitteiden, mekanismien, rahastojen, apuelinten ja neuvotteluryhmien kokoelman, että ulkopuoliselle kokonaisuuden hahmottaminen on liki mahdotonta.

Kokoukset ovatkin kiistatta elämästä vieraantuneita, ja voivat jättää ensikertalaisen kylmäksi ja kiukkuiseksi. Paitsi että itse järjestelmä on monitasoinen, ja neuvotteluja käydään samanaikaisesti monilla foorumeilla, ovat viralliset asiakirjat ja eri tahojen tiedotteet ja puheenvuorot täynnä käsitteitä ja lyhenteitä, jotka eivät avaudu parhaimmallekaan kielinerolle ilman sinnikästä taustojen opiskelua.

Toimittajat pulassa

Toimittajaraukat ovatkin yleensä kokouksissa liki mahdottoman tehtävän edessä. Uutiset neuvotteluista ovat usein tavalla tai toisella virheellisiä. Ja sekös meitä paikan päällä olevia kismittää.

Yksi hupaisimmista tilanteista tuli eteeni Balilla, kun istuin seuraamassa jännitysnäytelmäksi muodostunutta päätösistuntoa. Istuntotauolla (ennen tärkeimpien päätösten tekemistä) huomasin netistä, että Suomessa jo uutisoitiin kokouksen päättyneen tuloksetta. Soitin toimittajalle kokoussalista, että täällä me vielä kökötetään - ministereitä myöten - eikä tärkeimpiä asioita ole vielä käsitelty.

Sano se koodein

Meille elämästä vieraantuneille muurahaisille, jotka vipellämme korot kopisten paperiemme ja salkkujemme kanssa kokouksesta toiseen, on järjestelmä looginen ja hallittavissa. Ja se kuuluisa UNFCCC-jargon (United Nations Framework Convention on Climate Change) - se on elämää helpottava asia.

Kun yli 170 maan edustajat kokoontuvat yhteen puhumaan niinkin monisyisestä asiasta, kuin ilmastopolitiikka, (joka nykyään liittyy lähes kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä), on olennaisen tärkeää, että asioista puhutaan yhteisillä termeillä. Se säästää aikaa, ja ennaltaehkäisee väärinkäsityksiä.

Sanavalintoja pohditaan (tuskallisenkin) pitkään ja hartaasti, sillä jokaisella termillä on järjestelmässä historiallinen painolastinsa. Mutta kun termit napsahtavat kohdilleen, saa lauseisiin tiivistettyä tehokkaasti informaatiota ja arvoja, jotka aukeavat kaikille muurahaisille samalla tavalla kansallisuudesta riippumatta - paitsi niille poloisille keltanokille.

Siispä tiedoksi teille kotirintaman muurahaisille: kansainväliset sektoraaliset sopimukset ovat saaneet kyytiä, eivätkä uhkaa QUELRO:ja. Sen sijaan sektori-CDM on saanut kannatusta, ja siihen tullaan palaamaan seuraavassa AWG-LCA:n istunnossa. KV-lento- ja laivaliikenteen päästöistä ei päästy yksimielisyyteen AWG-KP:n alla, ja asiaa lykätään edelleen IMO:lle ja ICAO:lle.*

* = Japanin esitys, jonka mukaan päästövähennystavoitteita asetettaisiin alakohtaisesti (kansainväliselle terästeollisuudelle omansa, autoteollisuudelle omansa, kotimaiselle liikenteelle omansa jne.), ei ole saanut kannatusta, eikä kukaan Kioton pöytäkirjan osapuoli** esitä, että kansainvälinen sektorialakohtainen sopiminen voisi korvata maakohtaisia, sitovia päästörajoituksia. Kansainvälisten lento- ja laivaliikenteen päästöjen saattamisesta sitovien rajoitusten piiriin ei ole päästy yhteisymmärrykseen, vaan asiaa lykätään edelleen kansainvälisen merenkulkulaitoksen ja kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön vapaaehtoisen puuhastelun piiriin.

** = Muistanette, että Yhdysvallat ei kuulu tähän poppooseen, eikä nykyinen hallitus kannata sitovia päästörajoituksia.

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

Bangkokin pilvenpiirtäjiä ja kiiltäviä pintoja katsellessa ei välttämättä tule mieleen, että ollaan ilmastosopimuksen määritelmän mukaan kehitysmaassa, jota pitäisi kohdella lempeämmin kuin vaikkapa Puolaa, jossa seuraava osapuolikokous joulukuussa pidetään.

Vaikka YK:n ilmastosopimuksen jako kehitys- ja teollisuusmaihin on auttamatta vanhentunut ja tullee uudistumaan Kioton pöytäkirjan jatkosopimuksen myötä, osoittaa katsaus tilastoihin, että Thaimaan ja Puolan välillä on edelleen merkittäviä eroja. Puola tuottaa henkeä kohden yli kaksi kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin Thaimaa, minkä lisäksi puolalaiset ovat selkeästi thaimaalaisia vauraampia: maan ostovoimakorjattu bruttokansantuote henkeä kohden on 67 % suurempi kuin Thaimaan.

Vaan entäpä, jos thaimaalainen autotehdas tuottaa enemmän päästöjä kuin puolalainen? Pitäisikö puolalaisen tehtaan vähentää päästöjään enemmän, vaikka se valmistaa samoja tuotteita, ehkäpä samoille markkinoille?

Entäpä sitten Yhdysvallat ja yhdysvaltalainen autotehdas? Maan henkeä kohden lasketut päästöt ovat liki 20-kertaiset Intiaan nähden, mutta maa on jättäytynyt Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle, koska ansaitsee mielestään samanveroista kohtelua esimerkiksi juurikin Intian kanssa.

Oikeudenmukaisuus on ilmastopolitiikan keskeisin ja samalla kimurantein kysymys: kenen pitäisi vähentää päästöjä, kuinka paljon, ja millä perustein? Entä kenen pitäisi korvata jo aiheutetut, ja edessä väistämättä olevat haitat ilmastonmuutoksen uhreille - missä määrin, ja millä perusteilla?

Bangkokissa tänään alkaneessa virkamieskokouksessa aloitetaan kahden vuoden neuvottelurumba, jonka pitäisi johtaa kattavan ja käänteentekevän ilmastosopimuksen solmimiseen Kööpenhaminassa ensi vuonna. Bankokin kokouksen asialistalla ei vielä ole tulenarkoja asioita, kuten maakohtaisista velvoitteista sopimista, mutta jo täällä oikeudenmukaista vastuunjakoa aletaan pohtia eri kanteilta.

Ensimmäisen päivän käytäväkeskusteluja on hallinnut Japanin aloite sektorikohtaisesta sopimisesta. Esityksen mukaan maakohtaiset päästövähennystavoitteet tulisi määritellä nykyisen top down -lähestymistavan (maakohtainen päästökatto, jota ei saa ylittää) sijaan sektorikohtaisella bottom up -lähestymisellä, eli karkeasti suomennettuna “katsotaan, mihin pystytään” -tavoitteilla. Lisäksi sektoritarkastelun voisi ulottaa kansainväliseksi niin, että eri päästölähteitä tarkasteltaisiin yli maarajojen - sektorikohtaisesti.

Vaikka Japanin aloitteessa voi olla kehityskelpoisiakin aineksia, ovat ympäristöjärjestöt suhtautuneet siihen nuivasti, sillä jos maat saisivat itse arvioida, mihin pystyvät, niin kukaanhan ei pystyisi juuri mihinkään - ei ainakaan niin mittaviin ja nopeisiin päästövähennyksiin, joita vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

Japanin esityksen ehkä noloin osuus onkin se, että maan mielestä pitkän aikavälin tavoitteen (maailman päästöjen puolittaminen v. 2050 mennessä) tulisi olla vain indikatiivinen, ei sitova. Tämä, jos joku, olisi epäoikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa niiden satojen miljoonien ihmisten näkökulmasta, joiden elinmahdollisuuksia ilmastonmuutos uhkaa.

YK:n ilmastokokouksesta Bangkokista,
Kaisa Kosonen

Suurten EU-maiden mitta täyttyi eilen Yhdysvaltojen suhteen. USA on jarruttanut Balin kokouksessa vähän joka asiakohdassa, mutta suurinta närää EU:n piirissä herättää luonnollisesti se, että Yhdysvallat ei suostu neuvottelemaan päästövähennysluvuista, jotka koskisivat myös sitä. Viittaukset siitä, että teollisuusmaat vähentäisivät 25 – 40 % vuoteen 2020 mennessä ei tule Yhdysvalloille kuuloonkaan. Yhdysvaltojen pääneuvottelija vetoaa jopa asiaa koskevan tutkimuksen vähyyteen(!)

Niinpä suuret taloudet ilmoittivat eilen Saksan ympäristöministerin suulla jäävänsä pois Yhdysvaltojen koolle kutsumasta suurten talouksien ilmastokokouksesta, jos Balilla ei saada aikaan konkreettista edistystä. Major Economies meeting on Yhdysvaltojen uusin veto yrityksissä välttää sitovista päästövähennysvelvoitteista puhumista. Yhdysvalloille EU-maiden ilmoitus oli isku vyön alle, sillä Bushin hallinto tarvitsee suurten saastuttajamaiden kokousta voidakseen osoittaa tekevänsä jotain.

Ranskan ympäristöministeri totesi Yhdysvaltojen suuntaan, että meillä voi olla teknologialähestymistapoja ja voimme luottaa markkinalähtöiseen lähestymistapaan, mutta jos emme aseta samanaikaisesti sitovia päästövähennystavoitteita (luokkaa - 25 – 40 % v. 2020 mennessä), niin sehän vain tarkoittaa, että emme lopulta luota teknologoihin ja markkinoihin.

Hyvä EU!

Myös Al the Pal (Al Gore) vaati tänään kovin sanoin Yhdysvaltoja ruotuun. Saa nähdä, kaikuvatko vetoomukset kuuroille korville, vai onko USA valmis joustamaan. Goren puhe oli TODELLA hyvä ja liikuttava! Käy ihmeessä katsomassa puhe Balin kokouksen sivuilta.

Valitettavasti itse videon löytyminen on tehty mahdollisimman hankalaksi, mutta ei hätää, opastan sinut perille. Klikkailet vain seuraavien ohjeiden mukaisesti:

- Klikkaa “View Live and On-demand webcast” sivun alalaidassa

- klikkaa “Archived Video” vasemmasta yläkulmasta

- klikkaa kalenterista päivää 13.12. (torstai)

- sivun oikeasta alakulmasta löydät videon otsikolla “The climate crisis: the way forward” 7:30pm - 8:30pm.

Avot! Video on ehdottomasti pienen etsimisen arvoinen!

Kaisa Kosonen

Missä menee vaarallisen ilmastonmuutoksen raja? Kuinka paljon lämpenemistä voimme sietää, ja millainen lämpenemisen taso pitäisi siten asettaa kansainvälisen politiikan tavoitteeksi?

Euroopan unioni linjasi jo yli kymmenen vuotta sitten tavoitteekseen rajoittaa maailman keskilämpötilan nousu kahta astetta pienemmäksi esiteolliseen aikaan verrattuna. Ilmastosopimuksen muut osapuolet ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa siihen, minkä suuruinen lämpeneminen on vaarallista, koska se on samalla kannanotto myös päästövähennysten suuruuteen.

Nyt maat eivät voi kuitenkaan enää pakoilla tavoitteiden asettamista. Neuvottelut ovat tulleet siihen vaiheeseen, että on pakko alkaa määritellä, minkälaisia seurauksia Kioton jatkosopimuksella halutaan yrittää välttää. Jos esimerkiksi halutaan pelastaa Amatsonin sademetsä kuivumasta ruohoaavikoksi, ja Grönlannin mannerjää sulamasta merivedeksi, on lämpötilan nousu rajoitettava kahta astetta pienemmäksi.

Voisi kuvitella, että kaikkihan tätä haluaisivat. Kaikki kai haluavat suojella rannikkojaan metrien merenpinnan nousulta, sekä maailman suurinta, ja lajistoltaan rikasta metsäaluetta tuhoutumiselta? Ilmastoneuvotteluissa tämä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sillä lämpötilatavoite edellyttää mittavia päästövähennyksiä. Niihin kaikki eivät ole suinkaan valmiita. Ainakaan tässä vaiheessa neuvotteluja.

Päästövähennyksiksi muutettuna kahden asteen tavoite tarkoittaa sitä, että maailman päästöjen on käännyttävä laskuun vuoteen 2015 mennessä, ja vähennyttävä alle puoleen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti teollisuusmaiden olisi vähennettävä päästöjään vähintään 30 % vuoteen 2020 mennessä, javähintään 80 % vuoteen 2050 mennessä.

Balin kokouksen yksi keskeisistä kysymyksistä on, saadaanko edellä mainitun suuruisia päästövähennyksiä kirjattua kokouksen päätelmiin. Kehitysmaaryhmä vaatii ponnekkaasti teollisuusmaiden päästövähennystavoitteen (-25 – 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä) kirjaamista maakohtaisen tavoitteenmäärittelyn pohjaksi. EU haluaisi puolestaan kirjata em. tavoitteiden lisäksi globaalit tavoiteluvut tuleville neuvotteluille. USA taas ei haluaisi kirjata mitään tavoitelukuja minnekään ja Japani ja Kanada ovat puolestaan yrittäneet junailla päästövähennystarvetta pienemmäksi sorvaamalla vertailuvuotta lähemmäksi tätä päivää.

Viime päivinä on kuitenkin saatu kaksi hyvää uutista, kun sekä Kanada, Islanti ja Sveitsi ovat ilmoittaneet kannattavansa kahden asteen tavoitetta. Ympäristöjärjestöt ovat tehneet neuvottelijoille hyvin selväksi, että näistä neuvotteluista ei voida lähteä kotiin ilman, että yleistavoitteet on kirjattu lukuina paperille, ja lukujen on rajoitettava lämpeneminen kahta astetta pienemmäksi. Piste.

Kaisa Kosonen

Ilmastokokous alkoi eilen iloisissa tunnelmissa, kun Australia ilmoitti ratifioineensa Kioton pöytäkirjan. Tuore pääministeri Kevin Rudd ratifioi sopimuksen ensimmäisenä virallisena toimenaan.

Vihdoin!

Yhdysvallat, ja tarkemmin sanottuna Bushin hallinto, on nyt entistä enemmän yksin, sen ainoan teollisuusmaakumppanin loikattua toiseen leiriin.

Ratifiointi on mainio esimerkki siitä, että kansalaisaktiivisuus kannattaa. Ilmastonmuutos nousi yhdeksi Australian vaalien tärkeimmistä teemoista – ellei tärkeimmäksi, ja siinä kansalaisjärjestöt näyttelivät merkittävää roolia. Vuosi sitten Kenian ilmastokokouksen aikaan Greenpeace ja muut kansalaisjärjestöt järjestivät Australiassa ilmastomarssin, johon osallistui eri puolilla maata yli 90 000 australialaista! Siitä käyntiin pyörähtänyt vuosi oli pelkkää tiivistä puserrusta ilmastonmuutoksen nostamiseksi vaalien ykkösteemaksi. Järjestöjen ja kansalaisten luoma paine pakotti jokaisen puolueen ottamaan kantaa ilmastonmuutokseen, ja lopulta puolue, jonka kannat olivat huomattavasti parempia kuin pääkilpailijansa, voitti.

Greenpeacen Australian toimistolle ilmastonmuutos oli vaalivuonna ehdoton ykkösteema. Australialaiset kollegamme eivät kuitenkaan suinkaan aio jättää kampanjaa tähän, vaan nyt se vasta kunnolla alkaakin. Australiaa ja Yhdysvaltoja on yhdistänyt tähän saakka Kioton pöytäkirjan hylkäämisen lisäksi huippukorkeat henkeä kohden lasketut ilmastopäästöt sekä uusiutuvien energialähteiden hylkiminen. Haasteisiin nähden Kioton pöytäkirjan allekirjoittaminen olikin vasta kevyttä alkulämmittelyä. Seuraavaksi tuoreen pääministerin on käärittävä hihansa ja rydyttävä tositoimiin.

Nähtäväksi jää, miten Australian uudet tuulet näkyvät sen kannanotoissa täällä Balilla. Ryhtyykö se ehkä painostamaan entistä rikoskumppaniaan mukaan Kioton pöytäkirjan jatkosopimukseen?

Kaisa Kosonen