päästövähennykset

Hesarin sunnuntaipalstalla on kannettu huolta siitä, että media ja päättäjät kuuntelevat liikaa ympäristöjärjestöjä. Jopas nyt jotakin. Nyt huolensa esitti geologi Toni Eerola, joka asiantuntijuudesta kirjoittaessaan unohti kertoa työskentelevänsä itse uraaninetsintäyhtiö Namuralle.

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.

Korholan pariskunnan (Eija-Riitta ja Atte) mustamaalauskampanja ympäristöjärjestöjä kohtaan jatkuu taas tutuin argumentein Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa.

Mitkä mahtavat olla HS:n motiivit julkaista Atte Korholalta jo toinen ympäristöjärjestöjen haukkumisjuttu sunnuntaidebatissa? Viimeksi hän syytti meitä ilmastouhkien liioittelulla. Ironista sinänsä, että tällä kertaa hän itse aloittaa jutun toteamalla, että kasvihuonekaasupitousuuksien nousu on ollut nopeampaa, mitä pelättiin. Nyt hän siis on herännyt tosiasiaan, josta ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet jo ajat sitten. Voisiko olla paikallaan antaa välillä järjestöjen itsensä kertoa, mitä ajamme ja miksi?

Muutama kommentti Korholoiden loanheittoon:

1) Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet kokonaisvaltaisia ratkaisumalleja siitä, millä keinoin päästöjä voidaan Suomessa vähentää 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

“Ilmastonsuojelijoina” esiintyvät Korholat eivät ole omaa ratkaisumalliaan esittäneet.

Sen sijaan Korholat ovat puolustaneet ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahemman turpeen käyttöä, vastustaneet tuulivoimaa (rumaa, kallista ja hörhöä), uusiutuvan energian tavoitetta (mahdoton, järjetön), päästövähennystavoitetta (mahdoton) ja päästövähennystoimia (kallista ja vie työpaikat).

2) Päinvastoin kuin Korholat antavat ymmärtää, ympäristöjärjestöt ovat tehneet parhaansa saadakseen metsäkadon hillitsemisen keinot osaksi ilmastosopimusta. Se oli yksi Greenpeacen päätavoitteista Balilla. Greenpeacen ratkaisuehdotus on “Tropical Deforestation Emission Reduction Mechanism“, joka mahdollistaisi ennustettava ja vakaan rahoituksen metsäkadon hillitsemiselle, mutta ei kohtelisi metsiä vain hiilivarastoina, vaan huomioisi myös biodiversiteettiarvot ja sosiaaliset arvot (paikallisten asukkaiden tarpeet). Ehdotus herätti Balilla valtaisaa kiinnostusta ja sitä on kiitelty konkreettisuudesta ja moniarvioisuudesta.

3) Toisin kuin Korholat antavat ymmärtää, järjestöt ovat alusta alkaen korostaneet sitä, että liikenteen biopolttoaineita voidaan tuottaa sekä kestävästi (esim. biokaasu, mitä lämpimästi kannatamme) että äärettömän tuhoisin seurauksin (esim. raivatulle sademetsäalueelle istutettu öljypalmu mitä vastustamme). Kestävyys riippuu mm. raaka-aineesta, tuotanto-olosuhteista ja teknologian tehokkuudesta.

Koska näyttää siltä, että tuotanto nyt uhkaa painottua kestämättömiin biopolttoaineisiin, on Greenpeace vastustanut sitovaa 10 % tavoitetta liikenteen biopolttoaineille, ja vaatinut tiukkien kestävyyskriteerien laatimista Euroopan tasolla.

Mitkä mahtavatkaan olla Korholoiden motiivit kaiken tämän mustamaalauksen ja valehtelun takana? Ympäristönsuojelu se ei ainakaan ole.

Kaisa Kosonen

 Japanilainen kansalaisjärjestöedustaa briiffaa japanilaisia toimittajia.

Yötöiksihän tämä taas meni - kuten nämä ilmastoneuvottelut aina. Päätösistunto alkoi yhdeksän tuntia aikataulusta myöhässä, puoli yhdeltä yöllä, kun maat veivasivat päätösluonnoksen tekstejä edes takaisin. Puheenjohtaja meinasi kirjaimellisesti nukahtaa nuijansa varteen.

Kollegaltani meinasikin palaa päreet jo alkuillasta. DPA:n toimittajan alun perin nappaama käytävätokaisu levisi Suomenkin mediaan, joskin käännöksessä vähän teräänsä menettäneenä:

“Kehitysmaat haluavat yhdenlaisen järjestyksen ja teollisuusmaat toisen. Ja jos ne nyt eivät pääse sopuun näissä pirun työryhmissään ja papereissaan, tästä tulee sotku, tuhahti ympäristöjärjestö Greenpeacen edustaja Bill Hare ennen kokouksen päättymistä.”

Mutta nyt, kun kello on 01.24 aamuyöllä ja puheenjohtaja on nuijinut kokouksen päättyneeksi, on aika listata muutamia plussia, miinuksia ja seuraavia askeleita.

Plussia

+ Vuodelle 2008 sovittu työohjelma tavoitteineen, työryhmineen ja aikatauluineen (mm. Yhdysvaltojen vaalien ja Japaniin G8-kokouksen kannalta) on toimiva, ja sisältää oikeita elementtejä. Ohjelman avulla valtiot pääsevät neuvottelemaan konkreettisella tasolla Kioton pöytäkirjan jatkosopimusta, joka on määrä solmia Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

+ Päästöjä vähentävän teknologian käyttöönoton vauhdittamista kehittyvissä maissa päästään käsittelemään jo kahden kuukauden päästä Bonnissa. Yhteen tärkeimmistä asiakokonaisuuksista päästään siis pureutumaan jo prosessin alkuvaiheessa.

+ Japani sai osapuolilta selkeän viestin siitä, että sektorialakohtaisia kansainvälisiä ja kansallisia toimia voidaan pohtia, mutta ne eivät voi korvata sitovia maakohtaisia päästökattoja. Vapaaehtoisuus ei voi korvata velvoittavuutta, eikä kehitysmaiden teollisuuslaitoksia pakoteta samalle viivalle rikkaiden teollisuusmaiden laitosten kanssa.

Miinuksia

- Neuvottelut osoittivat, ettei moni maa ole edelleenkään tajunnut ilmastonmuutoksen torjumisen kiireellisyyttä. Itsekäs omien etujen ajaminen luikahtaa edelleen nopeasti yhteisen asian edelle.

- Lento- ja laivaliikenteen päästöjen saaminen sitovien päästörajoitusten piiriin jäi edelleen epäselväksi - vaikkakin asia nostettiin nyt agendalle.

- Vajaan kahden vuoden neuvottelu-urakka tulee olemaan H A A S T A V A. Asiat etenevät hitaasti, ja tärkeiden poliittisten linjausten veto uhkaa pakkautua ensi vuoden loppupuolelle.

Seuraavat askeleet

Tänä vuonna neuvotteluja tullaan jatkamaan YK:n alla kolmessa pidemmässä istunnossa:

- Kaksi viikkoa kesäkuun alussa Bonnissa

- Viikko- tai kaksi elokuussa Ghanassa

- Kaksi viikkoa joulukuussa Puolassa

Ensi vuonna kokousviikkoja tulee sitten olemaan ainakin kahdeksan (!), mikä tuskin edes riittää.

YK:n ulkopuolella ilmastopolitiikasta neuvotellaan tänä vuonna mm. Yhdysvaltojen vetämissä suurten saastuttajamaiden kokouksissa huhti- ja heinäkuussa, sekä Japanin G8-kokouksessa, joka pidetään niin ikään heinäkuussa.

Ja marraskuun neljäntenähän on se suuri päivä….

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

YK:n ilmastosopimusjärjestelmää pidetään usein kaikkein monimutkaisimpana kansainvälisenä sopimuksena - eikä suotta. 16 vuoden aikana tämä kiertävä sirkus on saanut luotua sellaisen velvoitteiden, mekanismien, rahastojen, apuelinten ja neuvotteluryhmien kokoelman, että ulkopuoliselle kokonaisuuden hahmottaminen on liki mahdotonta.

Kokoukset ovatkin kiistatta elämästä vieraantuneita, ja voivat jättää ensikertalaisen kylmäksi ja kiukkuiseksi. Paitsi että itse järjestelmä on monitasoinen, ja neuvotteluja käydään samanaikaisesti monilla foorumeilla, ovat viralliset asiakirjat ja eri tahojen tiedotteet ja puheenvuorot täynnä käsitteitä ja lyhenteitä, jotka eivät avaudu parhaimmallekaan kielinerolle ilman sinnikästä taustojen opiskelua.

Toimittajat pulassa

Toimittajaraukat ovatkin yleensä kokouksissa liki mahdottoman tehtävän edessä. Uutiset neuvotteluista ovat usein tavalla tai toisella virheellisiä. Ja sekös meitä paikan päällä olevia kismittää.

Yksi hupaisimmista tilanteista tuli eteeni Balilla, kun istuin seuraamassa jännitysnäytelmäksi muodostunutta päätösistuntoa. Istuntotauolla (ennen tärkeimpien päätösten tekemistä) huomasin netistä, että Suomessa jo uutisoitiin kokouksen päättyneen tuloksetta. Soitin toimittajalle kokoussalista, että täällä me vielä kökötetään - ministereitä myöten - eikä tärkeimpiä asioita ole vielä käsitelty.

Sano se koodein

Meille elämästä vieraantuneille muurahaisille, jotka vipellämme korot kopisten paperiemme ja salkkujemme kanssa kokouksesta toiseen, on järjestelmä looginen ja hallittavissa. Ja se kuuluisa UNFCCC-jargon (United Nations Framework Convention on Climate Change) - se on elämää helpottava asia.

Kun yli 170 maan edustajat kokoontuvat yhteen puhumaan niinkin monisyisestä asiasta, kuin ilmastopolitiikka, (joka nykyään liittyy lähes kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä), on olennaisen tärkeää, että asioista puhutaan yhteisillä termeillä. Se säästää aikaa, ja ennaltaehkäisee väärinkäsityksiä.

Sanavalintoja pohditaan (tuskallisenkin) pitkään ja hartaasti, sillä jokaisella termillä on järjestelmässä historiallinen painolastinsa. Mutta kun termit napsahtavat kohdilleen, saa lauseisiin tiivistettyä tehokkaasti informaatiota ja arvoja, jotka aukeavat kaikille muurahaisille samalla tavalla kansallisuudesta riippumatta - paitsi niille poloisille keltanokille.

Siispä tiedoksi teille kotirintaman muurahaisille: kansainväliset sektoraaliset sopimukset ovat saaneet kyytiä, eivätkä uhkaa QUELRO:ja. Sen sijaan sektori-CDM on saanut kannatusta, ja siihen tullaan palaamaan seuraavassa AWG-LCA:n istunnossa. KV-lento- ja laivaliikenteen päästöistä ei päästy yksimielisyyteen AWG-KP:n alla, ja asiaa lykätään edelleen IMO:lle ja ICAO:lle.*

* = Japanin esitys, jonka mukaan päästövähennystavoitteita asetettaisiin alakohtaisesti (kansainväliselle terästeollisuudelle omansa, autoteollisuudelle omansa, kotimaiselle liikenteelle omansa jne.), ei ole saanut kannatusta, eikä kukaan Kioton pöytäkirjan osapuoli** esitä, että kansainvälinen sektorialakohtainen sopiminen voisi korvata maakohtaisia, sitovia päästörajoituksia. Kansainvälisten lento- ja laivaliikenteen päästöjen saattamisesta sitovien rajoitusten piiriin ei ole päästy yhteisymmärrykseen, vaan asiaa lykätään edelleen kansainvälisen merenkulkulaitoksen ja kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön vapaaehtoisen puuhastelun piiriin.

** = Muistanette, että Yhdysvallat ei kuulu tähän poppooseen, eikä nykyinen hallitus kannata sitovia päästörajoituksia.

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

Vihdoinkin eurooppalaisten ilmastohuoleen vastataan konkreettisilla toimenpiteillä! Euroopan komission esitysten mukaan

- päästöjä on määrä leikata 20 – 30 %

- uusiutuvien energialähteiden osuus nostetaan viidennekseen vuoteen 2020 mennessä

- päästökauppajärjestelmään tulee parannuksia, jotka tehostavat saastuttaja maksaa -periaatetta ja vähentävät yritysten ansiottomia voittoja sekä luovat yhteisen pelikentän eri teollisuuden aloille Euroopan tasolla. Näitä parannuksia päästökaupan korjaamiseksi on kilvan peräänkuulutettu.

Eikä maksa paljoa: noin kolme euroa per nenä viikossa, arvioi komissio. Tämä on noin viidennes siitä summasta, minkä me suomalaiset veronmaksajat maksamme Stakesin arvion mukaan vuosittain runsaan alkoholinkäytön yhteiskunnallemme aiheuttamina suorina ja välillisinä kustannuksina. Asian voi ajatella myös näin: Sen sijaan, että Euroopan BKT kasvaisi vuoteen 2020 mennessä 38 %, se kasvaakin ”vain” 37,5 %.

Todellisuudessa arviot kustannuksista ja hyödyistä tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan, sillä on selvää, ettei EU tule jäämään yksin toimiensa kanssa, vaan myös EU:n teollisuuden kilpailijat ovat tulossa mukaan päästövähennyksiin. Tällöin toisaalta myös EU:n todelliset päästövähennykset tulevat olemaan suuremmat.

Tavoitteita tullaan kiristämään jo lähiaikoina

Vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta komission esittämä paketti on kyllä hyvä avaus, mutta silti riittämätön. Esityksiin on porattu teollisuuden painostuksesta lukuisia reikiä, jotka vesittävät paketin ilmastohyötyjä. Kokonaispäästötavoitetta on leikattu 10 prosenttiyksiköllä, päästökaupan piiriin kuuluva teollisuus kokonaisuudessaan tulee saamaan edelleen runsaasti ilmaisia päästöoikeuksia (ilmainen jako voi olla perusteltua tietyille raskaan teollisuuden aloille, mutta ei suinkaan kaikille) ja niin yritykset kuin valtiotkin voivat välttää kotimaisia päästövähennyksiä hankkimalla halpoja päästöoikeuksia EU:n ulkopuolelta.

Ympäristöjärjestöjen lisäksi pettymyksensä päästövähennysten vaatimattomuuteen on esittänyt mm. IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri, joka kuvasi maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa 20 % päästövähennystavoitetta riittämättömäksi.

”kohtuutonta”, ”mahdotonta”, ”hurjaa”

Teollisuuden saamista myönnytyksistä ja Suomen lisäksi saamasta erityiskohtelusta huolimatta suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän reaktiot komission energiapakettiin noudattivat tuttua retoriikkaa:

Teknologiateollisuuden mielestä Suomen uusiutuvan energian tavoite on ”mahdoton” ja päästökauppa tulee nostamaan sähkön hintaa ”kohtuuttomasti”; Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan nyt tehdään ”tehotonta ilmastopolitiikkaa hurjilla kustannuksilla” ja Rakennusteollisuus vastustaa ”kaikilta osin” päästöoikeuksien maksullista jakoa.

Omaa luokkaansa oli kuitenkin Suomen yrittäjien tiedote, joka osoitti, ettei pulju ollut ymmärtänyt, mistä uusiutuvan energian tavoitteessa on kyse. Tiedotteessa menivät perustermitkin iloisesti sekaisin (tiedoksi Risto, että vesi- ja tuulivoima eivät ole bioenergiaa), mutta silti yrittäjät tiesivät kertoa, että komission päätös on ”raskas Suomen kansantaloudelle” ja ”kaventaa kuluttajien ostovoimaa”.

De ja vu

Kupletin juoni on ympäristöpolitiikalle tyypillinen. Teollisuus vastustaa rajoituksia, jos ne eivät koske heti myös kaikkia mahdollisia kilpailijoita. Sama ilmiö nähtiin esimerkiksi aikanaan, kun Yhdysvallat rajoitti otsonikehää tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttöä ennen Eurooppaa. Yhdysvaltojen yritykset vastustivat rajoituksia ensin kiivaasti väittäen, että yhdisteiden korvaaminen olisi kallista ja jopa mahdotonta. Kulissien takana ne kuitenkin käynnistivät tutkimus- ja kehitystyön vaihtoehtojen löytämiseksi, joten siinä vaiheessa, kun myös eurooppalaiset yritykset joutuivat rajoitusten piiriin, olivat Yhdysvaltojen yritykset jo kaukana edellä vaihtoehtojen kehittämisessä ja teollistamisessa.

Myös vuoden 2008 Suomessa yritykset tietävät retoriikkansa takana, että suuret muutokset ovat edessä joka tapauksessa, ja ettei EU tule jäämään yksin päästörajoitustensa kautta. Esimerkiksi Kiinan hallitus on asettanut jo nyt kunnianhimoisia tavoitteita ja toimia uusiutuvalle energialle sekä energiatehokkuuden ja tehtaiden ympäristövaikutusten parantamiselle, ja Yhdysvaltain suuret monikansalliset yritykset vaativat maalle sitovia päästökattoja ja päästökauppaa.

Rajoitukset voivatkin tuoda eurooppalaiselle teollisuudelle kustannusten sijaan mahdollisuuksia synnyttämällä ilmastoystävälliselle teknologialle vakaan kysynnän ja haastamalla yritykset innovaatiokilpaan.

Nyt siis vaan pyörät ja myllyt pyörimään! Tuulivoimateollisuuden kilpajuoksussa olemme jo jääneet Euroopan johtomaista jälkeen, ja tuhannet työpaikat uhkaavat valua sivu suun, mutta ehkäpä voimme suomalaisella sisulla vielä kiriä niitä kiinni.

Kaisa Kosonen

P.S. Ilmastonmuutoksen torjumiseen käytettävät rahat eivät katoa kankkulan kaivoon, vaan ne ovat sijoitus turvallisempaan tulevaisuuteen, puhtaampaan teknologiaan ja uusiin työpaikkoihin. Mikäli ilmastonmuutosta ei torjuta, olisivat kustannukset moninkertaiset – eikä silloin puhuttaisi enää ostovoiman kaventumisesta tai työpaikkojen menetyksestä, vaan ihmishenkien, kotien ja rahassa mittaamattomien luonnonarvojen menetyksestä.

Kaisa Kosonen