Vihreiden Jyrki J. Kasvi kommentoi blogissaan järjestöjen murheita. Hänen mukaansa esim. Vuotoksesta ei ole huolta. Kepulaiset repivät suutaan, mutta kun vihreät istuvat hallituksessa niin rakentamaanhan ei päästä. Ehkä näin.

Metsäasiat kuitenkin jäivät Kasviltakin huomaamatta ja kommentoimatta. Ehkä siksi, etteivät ne STT:n uutisessa kovin paljoa huomiota saaneet.

Hallituksen toimintaa metsien suojelussa olisikin vaikea puolustaa. Äskettäinhän hallitus päätti, että metsiä on Etelä-Suomessa riittävästi suojeltu, kun nykyisestä 1,5%:n suojelusta noustaan seuraavan yhdeksän vuoden aikana 2,2%:iin. Rahoitusta hallitus tosin myönsi alle puolet tähänkään tarvittavasta, joten laskekaapa siitä.

Loppuja metsiä voidaankin sitten kiihtyvällä tahdilla hakata. Lajien sukupuutoista, maisemista, vesistövaikutuksista, virkistyskäytöstä jne. ei niin väliä. Samaan aikaanhan hallitus on julistanut tekevänsä parhaansa, jotta rajua tehometsätaloutta saataisiin kiihdytettyä entisestäänkin. Hakkuita halutaan lisätä jopa 25%:lla.

Matti Liimatainen

Metsäalalla törmää aika paljon “vanhanaikaisiin” miehiin, vaikka nykyään vähemmän. Joillekin suomalaisen metsäpolitiikan ikikonsensukseen ja hys-hys -menoon tottuneille tuntuu ilmeisesti olevan mahdotonta hyväksyä, että joku kehtaa pitää suomalaista metsäteollisuutta tavalla tai toisella epätäydellisenä ja vielä sanoa sen ääneen. Vielä vaikeampaa tällainen kritiikki tuntuu joskus olevan, jos sen sanoo nuori nainen, joka ei tietenkään voi tietää mistään mitään.

Ollessani ensimmäisessä Etelä-Suomen metsien suojelua suunnitelleessa Metso-työryhmässä 2000-2002 MTK:n edustaja Timo Nyrhinen ja Metsäteollisuus ry:n edustaja Hannu Valtanen totesivat minulle naureskellen, että “pitäisi varmaan pistää tuo Sini raskaaksi, niin pääsisi oikeisiin nuorten naisten hommiin”. En tiedä minkälaisia juttuja eduskunnassa on lausuttu, mutta jos sielläkin edellisen kaltaista kommenttia pidetään huumorina, jolle naistenkin pitää pystyä nauramaan, niin en ihmettele, että jotkut kokevat työilmapiirin ahdistavaksi.

Kumma kyllä eduskunnan ahdistelukohun yhteydessä esille nostetut mieskansanedustajat olivat kaikki minulle jotekin tuttuja… Ei epäasiallisen käytöksen takia, vaan siksi, että juuri heidän “ryhmältään” olen lukenut ja kuullut monta kertaa aivan erityisen jyrkkiä, suorastaan suojelufobisia, kannanottoja metsiensuojelua vastaan… Hassua.

-Sini Harkki

Tänään luovutettiin ympäristöministeri Tiilikaiselle Metso II-ohjelma Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi. Jo 1990-luvun lopulta Suomen metsäpoliittisen keskustelun kuumia perunoita on ollut se, että eteläisen Suomen metsistä on suojeltu vain hieman yli prosentti. Surkea suojelutilanne ja tehokkaat hakkuut ovat ajaneet eteläiset metsät ja niiden lajit ahtaalle. Esimerkiksi kuukkeli oli vielä sata vuotta sitten yleinen koko maassa, mutta nyt enää pohjoisen lintu . Suurista osista etelää kuukkeli on kadonnut ja elinalueiden pienentyessä sen levinneisyys vetäytyy koko ajan kohti pohjoista.

Metso II:n myötä Etelä-Suomeen saadaan lisää rahaa metsien suojeluun, muttei vieläkään kunnollista metsiensuojeluohjelmaa siihen liittyvine kartoituksineen. Suojelu tulee lähivuosina keskittymään sinne, mistä maanomistajat tarjoavat metsiä suojeluun, ei sinne, missä suojelualueiden perustaminen olisi ekologisesti tehokkainta.

On suorastaan masentavaa, että valtion metsien suojelua aiotaan lisätä vain mitätön määrä, vaikka yli 100 000 suomalaista on vaatinut lisää suojelualueita Etelä-Suomeen taannoisella metsävetoomuksella. Eikö kansalaismielipiteellä tulisi olla merkitystä juuri kaikkien yhteisesti omistamien valtion metsien kohdalla?

Minulle ainoa valopilkku oli siinä, että tällä kertaa eriäviä mielipiteitä jätettiin kaikkien osallistuneiden luontojärjestöjen toimesta. Ensimmäisen Metso-toimikunnan jälkeen vuonna 2002 jätin Luonto-Liiton puolesta ainoan eriävän mielipiteen surkeaan mietintöön, jossa koko metsien suojelun tarve oli yritetty metsäsektorin painostuksella lakaista maton alle, ja ympäristöministeriön suopealla myötävaikutuksella siinä aika lailla myös onnistuttiin. Toimikunnan metsätaloutta painottava kokoonpano sekä ympäristöministeriön lepsuilu aiheuttivat sen, ettei selviä tutkimustuloksia Etelä-Suomen metsäluonnon ahdingosta otettu tälläkään kertaa vakavasti.

Työryhmäprosessi on nyt ajettu pussin perälle. Keskustelu Etelä-Suomen metsistä tullaan lähivuosina käymään jossain aivan muualla kuin ympäristöministeriön siipien suojissa. Ehkä siellä, missä kuukkelin elinympäristöä seuraavaksi tuhotaan.

Sini Harkki