En nyt puhu -vaikka yksityishenkilönä ihan työn vierestä mieli tekisikin- Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikulan eilisistä kaappilesbo-möläyksistä, jotka taas kerran valottivat Lapin maakuntaedustajien elämälle ja oman maakunnan yleiselle mielipiteelle usein täysin vierasta linjaa.

Nyt on puhe tänään ilmestyneestä TEM:n Lappi-työryhmän mietinnöstä. Lappi-työryhmä asetettiin pohtimaan Lapin kehitystä ja esittämään toimenpiteitä. Nyt niitä tuli: mm. tekoaltaita, vesirakentamista, turvetta, kaivoksia…

Tiistaina julkaistua Esko Ahon metsätyöryhmän esitystä on blogissamme kommentoitu jo. Siinä missä Ahon työryhmä tunnustaa tilanteen ja tosiasiat (toimenpide-ehdotukset ovat sitten sitä samaa vanhaa eilispäivää), ei Lappi-työryhmä pystynyt edes rehelliseen tilannekuvaukseen.

Työssä mukana olleet, mutta syrjäytetyiksi tulleensa kokeneet Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi (hänen blogiaan muuten kannattaa seurata) ja kansanedustaja Erkki Pulliainen kommentoivat:

”Lappi-työryhmän työn lähtökohtana on Lapin aluetaloudellinen duaalimalli, joka perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen ja matkailun kehittämiseen, eikä näiden asioiden edistämisessä nähdä minkäänlaista ristiriitaa tai yritetä löytää keinoja ristiriitojen ehkäisyyn. On aivan yksiselitteisen selvää, että duaalimalli on ristiriitainen ja erityisesti maankäytön osalta on jo olemassa ristiriitoja luonnonresurssien hyödyntämisen/matkailun/perinteisten elinkeinojen kesken. Meidän mielestämme on perusteetonta todeta että ristiriitoja ei ole, kun niitä on, ja tulisi paremminkin pohtia sitä miten ristiriitoja ehkäistään.”

Metsäpuolella työryhmä esittää että osa Metsähallituksen tuotosta palautettaisiin ”alueen elinkeinotoiminnan tukemiseen”. Tämä tarkoittaisi sitä, että liiallisista hakkuista aiheutuvia ristiriitoja lisättäisiin entisestään. Viisaampi olisi esittänyt, että hiipuvan metsäteollisuuden hakkuita viimeistään nyt ohjataan pois alueilta joissa ne häiritsevät muita elinkeinoja ja niiden tulevaisuutta.

Näkkäläjärvi ja Pulliainen tiivistävät Metsähallituksen tuoton jaosta aiheutuvan ongelma:

”Toimenpide-ehdotus toteutuessaan asettaisi alueen elinkeinotoiminnan riippuvaiseksi Metsähallituksen tuotosta, asettaen eri elinkeinomuodot vastakkain, ja ohjaisi maankäyttöä siten, että kaavoituksen kautta pyrittäisiin saamaan maksimaalinen hyöty. Saamelaisten kotiseutualueella ehdotus toteutuessaan lisäisi saamelaiskulttuurin ja metsätalouden välisiä ristiriitoja ja vaikeuttaisi poronhoidon harjoittamisedellytyksiä. Toteutuessaan tuoton palauttaminen tarkoittaisi lisääntyviä metsänhakkuita, jotka taas veisivät perustan saamelaisen aineellisen kulttuurin, poronhoidon harjoittamisen, toimintaedellytyksiltä.”

Niinpä. Metsähallitus, metsätalousministeriö sekä Lapin maakuntapäättäjät entistä maaherraa lukuunottamatta ovat vuodesta toiseen kieltäneet, että metsätaloudesta aiheutuisi mitään todellista vahinkoa. Vaikka hakkuista käydään oikeutta, niihin on puuttunut YK:n ihmisoikeuskomitea, niistä on tullut aika ajoin kansainvälisen uutiskynnyksen ylittäneitä asioita ja ne ovat vaikuttaneet suomalaisen metsäteollisuuden maineeseen – meillä osataan vain päättäväisesti kieltää.

Työryhmän esittämää Vuotoksen allasta ja muuta pekkarointia kommentoi Suomen luonnonsuojeluliitto.

Matti Liimatainen

Metsien suojelu nykypäivän Suomessa on Kafkan ja Orwellin käsikirjoittamaa. Vai mitä olette mieltä siitä, että valtion liikelaitos Metsähallitus avohakkaa parhaillaan Puolangan Liperinsuolla kolmen monitoimikoneen voimin vasta perustamaansa ympäristöarvometsää.

Laitos kertoo eri puolille Suomea perustamissaan ympäristöarvometsissä ottavansa luonnon monimuotoisuuden “korostetusti huomioon”. Ja että “Alueiden hoidossa otetaan korostetusti huomioon myös maisema, kulttuuriarvot sekä virkistyskäyttöä ja luontomatkailua edistävien luonnonpiirteiden säilyminen.”.

Kuvia tästä korostetusti huomioonottamisesta löytyy Flickr-sivuiltamme. Kannattaa käydä katsomassa miten metsien ympäristö- ja maisema-arvoja nykyään suojellaan.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat vedonneet Liperinsuon säästämisen puolesta mm. siksi, että helmikuun lopulla hallitus päättää Etelä-Suomen metsien suojelun aikataulusta ja toimenpiteistä. Metsähallituksellekin on tulossa suojeluvelvotteita - ja siksi laitos pitääkin nyt kiirettä tuhotakseen arvokkaita alueita pois tieltä.

Matti Liimatainen

Tänään luovutettiin ympäristöministeri Tiilikaiselle Metso II-ohjelma Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi. Jo 1990-luvun lopulta Suomen metsäpoliittisen keskustelun kuumia perunoita on ollut se, että eteläisen Suomen metsistä on suojeltu vain hieman yli prosentti. Surkea suojelutilanne ja tehokkaat hakkuut ovat ajaneet eteläiset metsät ja niiden lajit ahtaalle. Esimerkiksi kuukkeli oli vielä sata vuotta sitten yleinen koko maassa, mutta nyt enää pohjoisen lintu . Suurista osista etelää kuukkeli on kadonnut ja elinalueiden pienentyessä sen levinneisyys vetäytyy koko ajan kohti pohjoista.

Metso II:n myötä Etelä-Suomeen saadaan lisää rahaa metsien suojeluun, muttei vieläkään kunnollista metsiensuojeluohjelmaa siihen liittyvine kartoituksineen. Suojelu tulee lähivuosina keskittymään sinne, mistä maanomistajat tarjoavat metsiä suojeluun, ei sinne, missä suojelualueiden perustaminen olisi ekologisesti tehokkainta.

On suorastaan masentavaa, että valtion metsien suojelua aiotaan lisätä vain mitätön määrä, vaikka yli 100 000 suomalaista on vaatinut lisää suojelualueita Etelä-Suomeen taannoisella metsävetoomuksella. Eikö kansalaismielipiteellä tulisi olla merkitystä juuri kaikkien yhteisesti omistamien valtion metsien kohdalla?

Minulle ainoa valopilkku oli siinä, että tällä kertaa eriäviä mielipiteitä jätettiin kaikkien osallistuneiden luontojärjestöjen toimesta. Ensimmäisen Metso-toimikunnan jälkeen vuonna 2002 jätin Luonto-Liiton puolesta ainoan eriävän mielipiteen surkeaan mietintöön, jossa koko metsien suojelun tarve oli yritetty metsäsektorin painostuksella lakaista maton alle, ja ympäristöministeriön suopealla myötävaikutuksella siinä aika lailla myös onnistuttiin. Toimikunnan metsätaloutta painottava kokoonpano sekä ympäristöministeriön lepsuilu aiheuttivat sen, ettei selviä tutkimustuloksia Etelä-Suomen metsäluonnon ahdingosta otettu tälläkään kertaa vakavasti.

Työryhmäprosessi on nyt ajettu pussin perälle. Keskustelu Etelä-Suomen metsistä tullaan lähivuosina käymään jossain aivan muualla kuin ympäristöministeriön siipien suojissa. Ehkä siellä, missä kuukkelin elinympäristöä seuraavaksi tuhotaan.

Sini Harkki