Toimittaja Matti Huuskonen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan (vaatii käyttäjätunnuksen) viime lauantaina  Greenpeacen metsäkampanjasta 14 vuoden takaa. Greenpeacen tuolloinen metsäkampanjoitsija Matti Ikonen kirjoitti vastineen, joka julkaistiin lehdessä tänään. Julkaisemme vastineen myös blogissamme:

Matti Huuskonen kertoi Välihuomiossaan (HS 27.9.) menettäneensä uskonsa Greenpeaceen vuonna 1995. Tuolloin uutisoitiin Ilomantsista Metsähallituksen aarniometsään tekemältä avohakkuulta haetusta aarnikannosta. Se vietiin Enson pääkonttorin kautta Hampuriin Grüner und Jahr -kustantamon eteen muistomerkiksi. Olen pahoillani Huuskosen uskon menettämisestä, mutta haluan muistuttaa, että ympäristöjärjestöt eivät luokitu uskonasioiksi. Niiden tekemiset voi selittää tosiasioilla.

Aarnikanto haettiin aukolta, joka oli ollut aarniometsää alueella, jota Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri oli esittänyt Koitajoen kansallispuistoksi. Tämän Enso ja Metsähallitus myönsivät hakkuun jälkeen. Kannosta oli ilmeisesti sahattu irti aukolle jätetty tuulenkaatoaihki. Aarnikantoja oli paikalla satoja, mutta valitsimme tämän komean yksilön, koska sen juurista osa oli irti. Kaarisahalla ja kirveellä juurien katkominen oli nimittäin päivän mittainen urakka, maakin kun oli toukokuussa vielä roudassa.

Aarnikanto ei siis ollut mitenkään kiistanalainen todistusaineisto aarniometsähakkuista, vaan ainoastaan niitä pääkonttorilla konkretisoiva muistomerkki. Ilta-Sanomat väitti lööpissään Greenpeacen huijanneen härskisti. Seuraavan päivän lehdessä meille kannonnoutajillekin annetiin suunvuoro, jolloin pääsin myöntämään väittäneeni traktorimiehelle kannon olleen matkalla eräänlaisiin polttareihin. Muita ei oltu huijattu. Kanto oli tosiaankin talousmetsästä, koska kaikki suunnitellut luonnonsuojelualueet ovat määritelmällisesti talousmetsiä. Kannon hinnan Metsähallitus laskutti ja Greenpeace maksoi. Aarniometsien hakkuu valtionmailla jatkui tälläkin viikolla Suomussalmella, tällä kertaa puut osti kuulemma Metsäliitto.

Matti Ikonen
Silloinen Greenpeacen metsäkampanjoitsija
Helsinki

Metsähallitus ja kolme nellimiläistä poromiestä - Kalevi, Veijo ja Eero Paadar - tiedottivat tänään sopineensa Nellimissä pitkään kuumana käyneen metsäkiistan. Paadarien Metsähallitusta vastaan nostama oikeudenkäyntiprosessi päätetään sopimukseen, jonka mukaan lähes kaikki Nellimin alueen tärkeät vanhat metsät säästetään 20 vuodeksi.

Tieto on juhlava myös meille. Greenpeace on kampanjoinut kovasti Inarin vanhojen metsien puolesta ja Nellimissä se on ollut ehkä kaikkein vaikeinta.

Kun perustimme metsäaseman Nellimiin keväällä 2005 tiedottaaksemme Inarin metsistä ja merkitäksemme yhdessä poromiesten kanssa tärkeitä laidunmetsiä kylteillä, ei kukaan voinut arvata minkälaiset mitat kiista saisi. Pitkään paikkakunnalla kytenyt konflikti räjähti käsiin.

Greenpeacen rauhanomainen leiri sai metsätaloutta puolustaneet aktivistit polttamaan leirimme ulkopuolella ristejä, soittamaan torvia, laittamaan lantaa leirikonttimme tuuletusaukkoihin ja uhkailemaan työntekijöittemme henkeä.

Joskus hinta muurahaispesän herättämisestä on kova, mutta tänään tuntuu siltä, että se kannatti. Ymmärtääkseni ratkaisuun on tyytyväinen myös Metsähallitus ja siten voisi kuvitella, että myös Nellimissä paikalliset jännitteet helpottavat.

20 vuotta antaa aikaa löytää järkevämpiä ratkaisuja poronhoidon ja metsätalouden rinnakkaiseloon. Itse uskon, että Lapin vanhoja metsiä aletaan aika pian ajatella liian arvokkaina sellunkeittoon tai lämpökattilaan. Toivottavasti Nellimin sopu voi toimia mallina laajemminkin ja metsäkiistat muiden paliskuntien kanssa voidaan jatkossa sopia ilman YK:n ihmisoikeuskomitean puuttumista asiaan.

Tässä liitteenä pari videota metsätalousaktivistien touhuista Greenpeacen Nellimin metsäaseman ulkopuolella 2005. Ehkä jatkossa tällaisia kiistoja opitaan sopimaan ilmankin kaikkea tätä teatteria!

-Sini

Torvella naamaan

Lue lisää mitä kaikkea metsäkiistan näyttämöllä Greenpeacen metsäasemalla tapahtuikaan Forest Rescue station -blogista.

Käsimerkkejä ja kaatunut teltta

Tiimi Greenpeacen kartoittajia tekee kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajan maastoinventointeja Lapin aarniometsissä. Kyse on luonnonsuojelujärjestöjen määrittämistä kahdeksasta laajimmasta vanhan metsän alueesta, jotka ovat vielä vailla suojelua niin sanotulla Metsä-Lapin alueella Kittilässä, Sodankylässä, Savukoskella ja Sallassa.

Tarvitsemme metsistä tarkkoja tietoja, sillä toiveemme on suojella loput näistä metsistä ennen valtion metsien hallinnoija Metsähallituksen hakkuita. Valitettavasti tänäkin talvena moni alueista hupeni avohakkuiden työntyessä aarniometsän paikalle.

Inventoiminen on vähän näkyvä, mutta todella tärkeä osa Greenpeacen ja muiden luonnonsuojelujärjestöjen toimintaa. Suomalaisilla luonnonsuojelujärjestöillä on erittäin hyvä kuva maamme arvokkaista vanhoista metsistä kattavien kartoitusten takia. Olemme 2000-luvulla paikallistaneet jo yli 10 000 uhanalaisen lajin esiintymää Lapin vanhoista metsistä yhdessä Luonto-Liiton, Luonnonsuojeluliiton ja WWF:n kanssa.

Metsien kartoittaminen on kovaa mutta palkitsevaa työtä. Inventointien koordinoija, biologi Emilia Pippola raportoi tänään maastosta näin:

“Ensimmäinen viikko on mennyt Sallassa ja Savukoskella Moukavaarassa sekä Ahmatunturin ja Turjalaisten seudulla. Olemme inventoineet jopa täysin kirveenkoskemattomia, runsaslahopuustoisia aarniometsiä, jotka Metsähallitus on luokitellut hakattavaksi talousmetsäksi. Uhanalaisia lajejakin on löytynyt tasaiseen tahtiin.

Päivässä inventoidaan noin 200-300 hehtaaria ja kävelyä kertyy sellainen 10-15 kilometriä henkilöä kohden. Kylmää on ollut, mutta sadetta vain hetkittäin. Eväsklassikko on ollut keitetyt potut sinapilla - jokaisella on mukana oma sinappi. Mutta on syöty myös kaalipataa, soijatomaattipastaa ja linssijuureskeittoa. Kerran viikossa on aikomus viettää yö sivilisaation parissa (ei teltassa), käydä suihkussa ja ladata kuvia koneelle.”

-Sini Harkki

P.S. Kuvassa Birthe Weijola tutkii kääpänäytettä Savukosken Turjalaisilla.

Käsi ylös kuinka monen silmien edessä siintää koskematon metsämaisema (kenties kirkasvetinen järvi taustalla väikkyen) kuullessaan sanan “kansallismaisema”? Oletettavasti aika monella, edes toiveunissa, vaikka suurin osa Suomen metsistä onkin läpikotaisin hakattuja ja järvien rannoillakin siintää valitettavasti yhä useammin avohakattu maisema. Joskus ehkä muutaman metrin puurivillä eli “suojavyöhykkeellä” tai viidellä hakkuun keskelle pystyyn jätetyllä puulla ja risulla modernisoituna.

No, kansallisomaisuutemme hakkaajan Metsähallituksen mielestä ihmisten pitäisi todellakin säilyttää mielikuvansa koskemattomista maisemista. Sen ei olisi suotavaa muuttua muuksi, joten avohakatuista maisemista ei saisi ottaa eikä julkaista kuvia. Kun lähetimme kutsuja tänään avattuun kansallismaisema.fi -näyttelyyn, jo kutsussa oleva kuva Sodankylän Pomokairan alueelle hakatusta irvokkaasta maisemasta sai Metsähallituksen ahdistumaan. Onhan perin masentavaa, kun omat pahat teot ovat kaiken kansan nähtävissä.

Maisema jonka näet ei ole maisema jonka näet

Niinpä Metsähallitus kävi selittämään, että kuvan avohakkuu ei ole avohakkuu, koska sen nimeksi on annettu kaistalehakkuu, ja että maisemakuva “johtaa harhaan”, koska hakkuu on tehty 80-luvulla eikä eilen, eikä tällaisia hakkuita mukamas enää tehdä.

YK:n ympäristöohjelma UNEP:in julkaisema satelliittikuvapari Savukosken ja Sallan rajamailla viimeisen 20 vuoden aikana tehdyistä törkeistä avohakkuista on Metsähallituksen viestintätoimiston mukaan myös harhaanjohtava, koska jostain muualta, esimerkiksi suojellusta kansallispuistosta otetussa satelliittikuvassa hakkuita ei näkyisi näin paljon…

Näin tökeröjä selityksiä metsäsektorin on keksittävä sitä mukaa lisää kun todisteita suomalaisen metsätalouden törkeyksistä julkaistaan eri foorumeilla ja kansan mielipiteet muuttuvat metsien avohakkuille ja luonnon monimuotoisuuden hävittämiselle kielteisiksi. Suomalaisille tärkein metsiin liittyvä arvo on luonnon monimuotoisuus, kertoo Helsingin yliopiston Metsäekonomian laitoksen viime viikolla julkaisema tutkimus. Suuri enemmistö vastaajista katsoi, ettei luonnon monimuotoisuutta huomioida tarpeeksi Suomen metsäpolitiikassa. Avohakkuita vastusti lähes 70 prosenttia vastaajista.

Matti Liimatainen

Lisää tämän päiväisestä mielenilmauksesta täällä.

Virpi

Otsikko on huumoria, ei suora sitaatti. Todellinen sitaatti elinkeinoministeri Mauri Pekkariselta kuuluu näin:

“-Meillä Suomessa on vankka käsitys, että soveltamamme kestävän metsänhoidon periaatteet takaavat sen, että suomalainen biomassan käyttö on kestävällä pohjalla. Onkin elintärkeää varmistaa, että EU:n laajuiset kriteerit eivät aiheuta tarpeettomia vaikeuksia talousmetsiemme biomassavarojen hyödyntämiselle energiantuotannossa.”

EU:ssa valmistellaan parhaillaan kestävyyskriteerejä energiapuun käytölle. Pekkarinen kommentoi asiaa tiistaina Porissa.

Suomen metsäala ja kepulaiset muistuttavat uskonlahkoa hokiessaan, ettei metsän”hoidossa” tai suomalaisessa metsätaloudessa ja -teollisuudessa mikään ei ole vialla.

Toista mieltä ovat esimerkiksi Lapin ikimetsien hakkuista ja Etelä-Suomen metsien surkeasta suojelutilanteesta kirjelmöineet 250 suomalaistutkijaa, Ympäristöministeriön Suomen lajien uhanalaisuus-arviointi, Suomen ympäristökeskuksen Suomen luontotyyppien uhanalaisuus- arviointi ja Pekkarisen juuri kommentoimaan energiapuun käyttöön liittyen viime viikolla julkaistu SYKE:n ilmasto- ja energiastrategian ympäristöarvio. Siinä todetaan (s. 7), että:

“Metsien käyttöä bioenergiana voidaan tehostaa kestävästi tiettyyn rajaan saakka, kun hyödynnetään hakkuutähteitä ja harvennuksissa muuten käyttämättä jäävää biomassaa. Jos tavoite toteutetaan metsien hyödyntämiskiertoa nopeuttamalla ja keräämällä vanhaa puustoa sekä järeää lahopuuta polttoaineeksi, haitalliset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen kasvavat nopeasti. Hakkuutähteiden ja kantojen hyödyntäminen on moninkertaistunut lyhyessä ajassa ilman, että asian vaikutuksista on kovin tarkkaa ennakkokäsitystä. Pahimmassa tapauksessa lukuisten lajien uhanalaistumiskehitys voi kiihtyä vastoin monimuotoisuuden turvaamiseksi asetettuja tavoitteita. Samalla menetetään osa metsien hiilensitomiskyvystä. “

Valtion liikelaitos Metsähallitus on jo harrastanut tällaista idioottimaista energiapuun käyttöä Inarissa hakkaamalla luonnontilaista monisatavuotiasta ikimetsää poltettavaksi. Tällaiset temput jäävät toivottavasti poikkeuksiksi, ja energiapuun käytössä keskitytään järkevästi hyödynnettäviin nuoriin metsiin ja taimikoihin.

Matti Liimatainen

Ympäristöjärjestöt tiedottivat eilen siitä, miten Metsähallitus hakkaa Metsä-Lapissa luonnontilaisia ikimetsiä Stora Enson tilauksesta.

Joensuun yliopistossa on määritettävänä useita hakkuualueiden sellupuupinoista sahaamiamme kelonäytteitä, elävien mäntyjen kiekkoja olemme laskeneet itse. Ensimmäiset kiekot Savukosken Jooseppitunturin hakkuista on arvioitu; ne ovat 1600- luvulla syntyneitä yli 300- vuotiaita puita (kelonäyte täällä, elävä puu täällä)

“Metsähallitus on ilmoittanut, että siellä hakatut puut ovat 80-vuotiaita, osa 140-200-vuotiaita. Eivät ne kovin vanhoja ole”, tarinoi Stora Enson ympäristöpäällikkö Pekka Kallio-Mannila MTV3:lle eilen. Yhtiön tiedottaja Pirjetta Soikkeli taas kertoi YLE:lle, että “..yleensä Metsähallitus säästää näin vanhat puut.”.

Lausunnot osoittavat täydellistä tietämättömyyttä luonnontilaisten metsien rakenteesta, metsien iästä ja Metsähallituksen hakkuutavoista. Mutta tietenkään kysymys ei ole siitä, etteivätkö Stora Enson työntekijät tietäisi miten asiat ovat. Kyllä he tietävät. Heidän työhönsä vain näyttää kuuluvan suora valehtelu medialle ja sidosryhmille.

Asia on ollut esillä jo useita vuosia, ja Stora Enso on saanut siitä paljon palautetta asiakkailtaan. Alueet ja Metsähallituksen hakkuut ovat yhtiölle kiusallisuuteen asti tuttuja. Ympäristöpäällikkö Pekka Kallio-Mannila on useaan otteeseen kertonut, että yhtiö on maastossa auditoinut eli tutkinut Metsähallituksen kiistahakkuita ja metsiä. Jos kohteilla on käyty maastossa, miten metsien ikä, rakenne ja hakkuun jälki on voinut jäädä huomaamatta? Tai miten Stora Ensolta on jäänyt tutustumatta jopa Metsähallituksen ikäluokkakarttoihin?

Hakattavat metsät ovat monimuotoisia, luonnontilaisia ikimetsiä. Kuten kuka tahansa pohjoisten havumetsien biologiaa tunteva ihminen tietää, tällaisissa metsissä kelojen ja aiempien puustosukupolvien mäntyjen määrä on hyvin runsas. Sen voi myös nähdä niistä sadoista valokuvista joita ympäristöjärjestöjen sivuilla kohteista on. Alueita on avohakattu useaan otteeseen viime vuosina, josta on myös nähtävissä kuvia. Säästöpuita on muutamia siellä täällä - suurin osa kaikenikäisistä ja kaikenkokoisista puista on kaadettu.

Oheisessa kuvassa on ote Metsähallituksen ikäluokkakartasta Savukosken Jooseppitunturin Talluskotavaaran tämän talven hakkuualueilta. Hakkuut on tehty tummanpunaisilla kuvioilla, joiden metsät on luokiteltu vanhimpaan ikäluokkaan, eli yli 201 -vuotiaiksi. Luokitus on tehty metsän valtapuuston mukaan. Stora Enso esittää, ettei se olisi koskaan näitä Metsähallituksen karttoja nähnytkään, eikä mukamas koskaan paikalla käynytkään: “..siellä hakatut puut ovat 80-vuotiaita…”. No, kyllähän Stora Enso kertoo myös eilisessä tiedotteessaan olevansa  “committed to protect old-growth forests.”.. Niinpä niin.

Matti Liimatainen

Ilmastonmuutos on Suomen pahin ympäristöuhka.

Suomen ympäristön tila parantunut.

Joka kymmenes eläin- ja kasvilaji Suomessa on uhanalainen.

Etelä-Suomi jäämässä ilman kunnon talvia.

Näin on tänään otsikoitu Suomen ympäristön tila 2008- raportin julkaisua. Suomen ympäristökeskuksen julkaisema katsaus löytyy täältä.

Vesistöjen ja ilman tilan kerrotaan parantuneen, mutta esimerkiksi metsien osalta tilanne on yhä surkea eikä paranemisen merkkejä näy, huolimatta metsänhakkaajien ja metsäteollisuuden jatkuvasti ilmestyvistä “luonnonhoidon taso on parantunut” -tiedotteista. Kaksi kolmasosaa metsien luontotyypeistä on uhanalaisia. Luontotyyppien uhanalaistumisen yleisin syy on metsien käsittely, joka vaikuttaa luontotyyppien laatuun paitsi metsissä, myös soilla ja pienvesissä. Tämä elinympäristöjen tuhoaminen näkyy tietenkin myös eläin- ja kasvilajien uhanalaisuudessa: suurin osa uhanalaisista lajeista on metsien lajeja ja uhattuina metsien käytön takia.

Metsäteollisuuden etujärjestö kiukutteli metsäalalle kiusallisesta tutkimuksesta viime viikolla. Metsäteollisuus ry:n mielestä luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu väärin. Samaan aikaan valtion liikelaitos Metsähallitus hakkasi metsäteollisuudelle puuta Metsä-Lapissa ikimetsistä, jollaiset Suomi on biodiversiteettiohjelmassa luvannut suojella.

Suomen ympäristön tila 2008- raportin viimeisellä sivulla on otsikko Tärkeimmät kansainväliset ympäristösopimukset. Biodiversiteettisopimuksesta kerrotaan:

“Suomessa hyväksyttiin 2006 strategia ja toimenpideohjelma vuosille 2006-2016. Tavoitteena on pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteen toteutuminen on epätodennäköistä.”

Niinpä. Palautetta asiasta voi osoittaa esimerkiksi tänne: palaute@metsa.fi tai osallistumalla kansainvälisen forests.org- portaalin vetoomuskampanjaan Metsä-Lapin ikimetsien hakkuita vastaan.

Matti Liimatainen

Vad har utrikesministeriet och Forststyrelsen gemensamt? Ulkoministeriö allekirjoittelee ja mainostaa kansainvälisiä ihmisoikeus- ja ympäristösopimuksia. Metsähallitus huolehtii hakkuillaan siitä, että puheet jäävät puheiksi.

Apulaisprofessori Rauna Kuokkanen kirjoitti 6.2. HS:n vieraskynässä: “Suomen ihmisoikeuspolitiikassa on jo pitkään ollut silmiinpistävän tekopyhä piirre. Kansainvälisillä areenoilla Suomi pitää yllä kuvaa korkeatasoisesta ihmisoikeuspolitiikastaan. Samaan aikaan kotimaassa poljetaan järjestelmällisesti saamelaisoikeuksia, jotka kuuluvat kansainvälisesti tunnustettuihin kollektiivisiin ihmisoikeuksiin. Kenties paras esimerkki politiikan kaksinaismoraalista on parin vuoden takaa, jolloin Suomi pyrki YK:n ihmisoikeusneuvoston pysyväksi jäseneksi. Ulkoministeriön hakemuksessa korostettiin erityisesti, että Suomessa valmistellaan esitystä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnista. Esitys oli määrä antaa eduskunnalle vuoden 2006 aikana. Sitä ei kuitenkaan annettu, mutta Suomi pääsi ihmisoikeusneuvoston jäseneksi.”.

Syy viivyttelyyn ja kaksinaismoralismiin on valtion liikelaitos Metsähallitus. Yhdessä keskustan ministerien kanssa se vastustaa kiivaaasti kaikkia sellaisia saamelaisten oikeuksia toteuttavia uudistuksia, jotka vaikuttaisivat sen Inarissa harjoittamiin, nollatulosta tuottaviin ilkivaltahakkuisiin poronhoitajille tärkeissä metsissä. Nyt Metsähallitus on jälleen ilmoittanut Inarin metsäkiistan kärjistämisestä. Se aikoo helmikuussa aloittaa hakkuut Kessissä ja Muotkatunturilla poronhoitajien vastustuksesta huolimatta.

Etelämpänä Metsä-Lapissa hakataan laajoja luonnontilaisia ikimetsäalueita (aiheesta esim. www.forestinfo.fi ja kansanedustaja Johanna Karimäki). Näin tehdään, vaikka Suomi on sitoutunut mm. biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen, EU:n kestävän kehityksen strategian ja Countdown 2010-hankkeen kautta säilyttämään laajat luonnontilaiset alueet ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden häviämisen vuoteen 2010 mennessä.

Miksi ulkoministeriö antaa Metsähallituksen hakkuiden estää sitoumusten täytäntöönpanon? Edellisen hallituksen ulkoministeri Erkki Tuomioja ei ihmisoikeusimagostaan huolimatta ollut vähääkään kiinnostunut saamelaisten asioista. Hän torjui kiusalliset kysymykset viittaamalla epämääräisesti muiden ministeriöiden suuntaan. Mutta kuinka on uuden ministerin laita? Sopiiko myös Alexander Stubbille tekopyhyys niin kauan kun siihen ei kiinnitetä koti- ja ulkomailla kiusallisessa määrin huomiota, vai eikö yhtä valtion liikelaitosta vain kertakaikkiaan saada kuriin?

Matti Liimatainen

Allekirjoittanut ja varastettu puupala.

Metsähallitus on taas päässyt vauhtiin vanhojen metsien tuhoamisessa. Hakkuita on viime viikkoina tehty kolmella vanhan metsän kohteella, jotka Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat määrittäneet Metsä-Lapin merkittävimmiksi suojelemattomiksi metsäkohteiksi. Säälimättömän ikimetsän poiston kohteena ovat Ahmatunturin, Moukavaaran ja Jooseppitunturin ympäristöt.

Kävin eilen tapaamassa StoraEnsoa , joka on Moukavaaran puiden ostaja ja todennäköinen ostaja myös muilla kohteilla. Vein heille viikonloppuna Jooseppitunturin sellupuupinoista viikonloppuna otetun yli 300-vuotiaan männyn palasen muistoksi ja kysyin, tarvitseeko ylikansallinen jättiyritys todella Lapin ikimäntyjä sellun tekoon. Vastaus oli tyly - yhtiölle on aivan sama, tuleeko puu ikimetsästä tai ei, sillä heidän mielestään Lapissa on jo suojeltu tarpeeksi. Lisäksi syyttivät vielä puupalan varastamisesta.

Syksyisen puupulahässäkän jälkeen teollisuuden varastot ovat tupaten täynnä puuta kun tuotteille ei ole kysyntää. Ihmetyttää todella, miksi edelleen on pakko hakata Lapissakin vähiin käyneitä luonnontilaisen kaltaisia vanhoja metsiä. Koko Suomen metsistä enää muutama prosentti on luonnontilassa, eikä ikimetsiä synny enää uusia.  Mistä löytyisi yritys, joka arvostaisi historiaamme myös puuvanhusten muodossa?

Sini Harkki

P.S. Lisätietoa alueista ja kuvia hakkuista:
http://www.flickr.com/photos/greenpeacefinland/sets/72157612966476339/

ja

http://www.forestinfo.fi/forestlapland