Vaikuttaa kovin siltä, että kohtalon iva ja tahaton komiikka ovat ottaneet Eija-Riitta Korholan kohteekseen. Hädin tuskin olin saanut unohdettua aikaisemman kirjoitukseni, kun Eija-Riitta Korhola raapusti jälleen hilpeän kirjoituksen. Kirjoitus moralisoi suureen ääneen tuulivoimateollisuuden lobbaamista: ” ihmettelen suuresti sitä kaksinaismoralismia, joka tuulivoimateollisuuden lobbyyn liittyy.” Aikaisemmin Korhola on painottanut, että tuulivoimalobbareita ei tarvitse uskoa, sillä hehän ovat lobbareita.

Ihmettelen suuresti, kuinka Korhola voi todeta moista, kun samalla hän itse kuitenkin robottimaisesti rummuttaa ydinvoima- ja turveteollisuuden lobbareiden väitteitä. Vastoin sekä Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n että EU:n kantaa Korhola katsoo turpeenkin ”hitaasti uusiutuvaksi” energiamuodoksi, vaikka sen uusiutuminen kestää tuhansia vuosia ja päästöt ovat suuremmat kuin kivihiilen. Tarpeeksi pitkällä aikajaksolla kivihiili ja maaöljykin ovat ”hitaasti uusiutuvia” energiamuotoja. Mitä tulee ydinvoimaan, niin IPCC ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA asettavat molemmat energiansäästön ja uusiutuvat energiamuodot ydinvoimaa tärkeämmiksi keinoiksi päästöjä vähentäessä. Ylipäänsä ydinvoiman suhteen Korholalla on käsittämätön taito koota kirjoituksissaan yhteen tiiviinä pakettina yleisimpiä virheellisiä ja harhaanjohtavia käsityksiä ydinvoiman puhtaudesta, hinnasta, ilmastovaikutuksista ja niin edelleen. Näiden virhekäsitysten kommentointi veisi sen verran tilaa, että säästän ne tulevaisuuteen. Pitäkää silmänne siis tarkkana tämän blogin suhteen.

Sokerina pohjalla nostan vain esille Korholan toisinaan toistaman väitteen, että tuulivoima kannibalisoi työpaikkoja Espanjassa. ”Akateemisena tutkimuksena” Korhola heittää espanjalaisen, yritysrahoitteisen lobbausinstituutin tutkimuksen, joka on saanut ankaraa kritiikkiä sekä puolueellisuudesta että itse tutkimustavoista. Itse instituutin toimijatkin ovat toimineet useissa ExxonMobilin rahoittamissa etujärjestöissä kiistämästä ilmastonmuutosta.

Niin että miten se menikään se lobbauksen kaksinaismoralismi? Korhola taitaa olla erittäin perso heittämään lähdekriittisyytensä, skeptisyytensä ja moraalinsa romukoppaan, kun jokin epämääräinen tiedonriekale tukee hänen agendaansa.

Topias Salonen

Ironian suuret sormet ovat josku hulvattomia sorkkiessaan maallisia tapahtumia.

Eija-Riitta Korhola heitteli blogissaan kuukausi takaperin jälleen lokaa ympäristöjärjestöjen niskaan. Tällä kertaa ydinvoimakriittisyydestä. Korhola uumoilee, että järjestöjen ydinvoimavastustus on identiteettikysymys, joka menee kaikkien muiden ympäristöongelmien, jopa ilmastonmuutoksen edelle ympäristöjärjestöillä.

Tässä vaiheessa ironian rasvainen etusormi tönäisee Eija-Riitta Korholaa. Korhola ei ole nähtävästi pahemmin sisäistänyt minkä takia järjestöt vastustavat ydinvoimaa. Radioaktiivisten aineiden perimmäisen ongelmien lisäksi ilmastonmuutos on nimittäin tehnyt ydinvoimasta aivan uudella tavalla ongelmallisen. Vaikka ydinvoimaa rakennettaisiin maailmalla rajusti lisää, olisi sen osuus päästövähennyksistä vain marginaalinen. Kalliin ja hitaan ydinvoiman rakentaminen kuitenkin vie valtavasti resursseja merkittäviltä päästövähennyskeinoilta. Ilmastonmuutoksen alla ydinvoiman vastustaminen on siis pragmaattista, ei ideologista. (Lisäys: Lue MIT:n tuore raportti ydinvoiman huonosta päästövähennyspotentiaalista).

Ironista, sillä itse Korholalle ympäristöjärjestöjen vastustaminen vaikuttaa olevan hyvinkin keskeinen identiteettikysymys. Vaikuttaa siltä, ettei Korhola edes vaivaudu perehtymään miksi ydinvoimaa vastustetaan, sillä hänen identiteetilleen on tärkeää olla eri mieltä ympäristöjärjestöjen kanssa, ja jos ydinvoimavastustuksen leimaa joksiksin identiteettihaihatteluksi, voi hän näppärästi jättää käsittelemättä todelliset syyt vastustaa ydinvoimaa. Ei tunnu mahtuvan Korholan päähän, että ydinvoimaa vastustetaan ihan konkreettisista, meidän arkeemme vaikuttavista syistä. Korhola huomauttaa näennäisestä tikusta toisten silmässä, muttei näe, että omassa silmässään törröttää kokonainen halko.

Kritiikkiä saimme myös siitä, kuinka ympäristöjärjestöjen rinnalla ydinjätteen ja uraaninlouhinnan riskeistä on puhunut professori, geologi Matti Saarnisto, joka suhtautuu varauksellisesti ilmastonmuutosta koskevaan tieteeseen. Korholan mukaan Saarniston pitäisi kuulua ympäristöjärjestöjen mustalle listalle tämän takia. Suomalaisen tiedeakatemina pääsihterinä toimiva Matti Saarnisto on erityisesti perehtynyt jääkausien geologiaan ja arvioinut Säteilyturvakeskuksen pyynnöstä Posivan ydinhautahanketta. Ilmeisesti Korholan mielestä kaikki tämä asiantuntijuus ja kokemus täytyisi sivuuttaa kokonaan. Minä en näe asioita niin mustavalkoisena, ja opin jo yläasteella mitä argumentum ad hominem tarkoittaa.

Seuraavaksi ironia kaataa Korholan kumoon karvaisella keskisormellaan. Korholan kollegan ja Kokoomuksen eurovaaliehdokkaan, europarlamentaarikko Ari Vatasen mukaan vouhotus ilmastonmuutoksesta on vihreän liikkeen kehittämä salaliitto, jotta vihreä liike saisi valtaa. Hulvatonta, että radikaali ilmastoskeptikko, jolle jonkin asian vastustaminen on niin suuri identiteettikysymys, että sitä varten pitää kehittää salaliittoteorioita, löytyykin Korholan oman puolueen riveistä, ja vielä on Korholan rinnalla Euroopan parlamentissa.

Eija-Riitan olisi hyvä ehkä vähän tarkistaa kenelle minkäkin vastustus on identiteettikysymys.

Topias Salonen

Hesari ja YLE kertovat EU:n ympäristövaliokunnan äänestäneen eilen ”tiukan ilmastopaketin” puolesta teollisuuden lobbareiden kovasta painostuksesta huolimatta.

Se, mitä nuo uutiset eivät kerro, on että eräs mainittujen vesitysesitysten poliittisista promoottoreista oli suomalainen europarlamentaarikko. Konservatiivien esityksiä tuotiin valiokuntaan erityisesti Eija-Riitta Korholan ja Karl-Heinz Florenzin nimissä.

Tällä kertaa teollisuuden ja konservatiiviedustajien yhteisestä agendasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun dokumentin huolimaton tallentaminen paljasti, että Korholan ja kavereiden esitykset oli kirjoitettu Euroferin toimistossa. Konservatiivit ehdottivat muun muassa ilmaisten päästöoikeuksien jakamista teollisuudelle hamaan tappiin asti. Lisäksi he halusivat romuttaa EU:n sitoutumisen korkeampiin päästövähennyksiin osana kansainvälistä sopimusta.

Vaan eipä mennyt läpi. Ympäristövaliokunta linjasi, että myös teollisuuden on maksettava päästöoikeuksistaan kasvavassa määrin – joskin alussa peräti 85 % oikeuksista jaettaisiin edelleen ilmaiseksi. Niin ikään valiokunta vahvisti EU:n kokonaistavoitteen korottamisen nykyisestä 20 prosentista 30 prosenttiin, kun kansainvälinen sopimus syntyy ja edellytti jäsenmaiden valmistautuvan tuohon tiukempaan tavoitteeseen jo nyt.

Meitä ympäristöjärjestöjä Korholan tappio ei yllätä. Euroopassa puhaltavat muutoksen tuulet ja ylivoimainen enemmistö eurooppalaisista on täysin eri linjoilla kuin Korhola. Eurooppalaiset pitävät komission esittämiä tavoitteita päästöille ja uusiutuvalle energialle hyvinä tai liian vaatimattomina. Kansalaiset uskovat, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla voi olla positiivinen vaikutus Euroopan talouteen ja näkevät, etteivät yritykset tee riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ehkäpä siksi Korholan ”ilmastopolitiikalle” ei löydykään enää tukea edes teollisuusvaliokunnasta.

Korholahan on ajanut muun muassa uusiutuvan energian sitovasta tavoitteesta luopumista, (kivihiileen rinnastettavan) turpeen kohtelua uusiutuvana energiana (turvedieselesitys) sekä vastustanut uusiutuvien energialähteiden priorisointia sähköverkkoon pääsyssä. Mikään näistä esityksistä ei kuitenkaan mennyt läpi teollisuusvaliokunnan äänestyksessä 11.9., vaan valiokunta äänesti vahvan uusiutuvan energian direktiivin puolesta.

Hyvä niin.

Seuraavaksi EU:n energiapakettia käsittelevät Euroopan neuvostossa ministerimme Pekkarinen (10.10.), Vanhanen (15.-16.10.) ja Lehtomäki (20.10.). Toivottavasti hallituksemme ajaa eurooppalaisten toivomaa ilmastopolitiikkaa. Vähän heikolta kyllä näyttää.

Kaisa Kosonen

P.S. Satu Hassille ruusuja ansiokkaasta työstä vastuunjakodirektiivin mietinnön luotsaamisesta ja Riitta Myllerille sitovan energiatehokkuustavoitteen ajamisesta! Time to lead!

P.S. 2. Kaikki konservatiivit eivät toki vaadi EU:n päästötavoitteiden vesittämistä. Esimerkiksi entinen ympäristöministeri, nykyinen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) on luonnehtinut tavoitteita riittämättömiksi ja kunnianhimottomiksi.

Hesarin sunnuntaipalstalla on kannettu huolta siitä, että media ja päättäjät kuuntelevat liikaa ympäristöjärjestöjä. Jopas nyt jotakin. Nyt huolensa esitti geologi Toni Eerola, joka asiantuntijuudesta kirjoittaessaan unohti kertoa työskentelevänsä itse uraaninetsintäyhtiö Namuralle.

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.

Korholan pariskunnan (Eija-Riitta ja Atte) mustamaalauskampanja ympäristöjärjestöjä kohtaan jatkuu taas tutuin argumentein Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa.

Mitkä mahtavat olla HS:n motiivit julkaista Atte Korholalta jo toinen ympäristöjärjestöjen haukkumisjuttu sunnuntaidebatissa? Viimeksi hän syytti meitä ilmastouhkien liioittelulla. Ironista sinänsä, että tällä kertaa hän itse aloittaa jutun toteamalla, että kasvihuonekaasupitousuuksien nousu on ollut nopeampaa, mitä pelättiin. Nyt hän siis on herännyt tosiasiaan, josta ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet jo ajat sitten. Voisiko olla paikallaan antaa välillä järjestöjen itsensä kertoa, mitä ajamme ja miksi?

Muutama kommentti Korholoiden loanheittoon:

1) Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet kokonaisvaltaisia ratkaisumalleja siitä, millä keinoin päästöjä voidaan Suomessa vähentää 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

“Ilmastonsuojelijoina” esiintyvät Korholat eivät ole omaa ratkaisumalliaan esittäneet.

Sen sijaan Korholat ovat puolustaneet ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahemman turpeen käyttöä, vastustaneet tuulivoimaa (rumaa, kallista ja hörhöä), uusiutuvan energian tavoitetta (mahdoton, järjetön), päästövähennystavoitetta (mahdoton) ja päästövähennystoimia (kallista ja vie työpaikat).

2) Päinvastoin kuin Korholat antavat ymmärtää, ympäristöjärjestöt ovat tehneet parhaansa saadakseen metsäkadon hillitsemisen keinot osaksi ilmastosopimusta. Se oli yksi Greenpeacen päätavoitteista Balilla. Greenpeacen ratkaisuehdotus on “Tropical Deforestation Emission Reduction Mechanism“, joka mahdollistaisi ennustettava ja vakaan rahoituksen metsäkadon hillitsemiselle, mutta ei kohtelisi metsiä vain hiilivarastoina, vaan huomioisi myös biodiversiteettiarvot ja sosiaaliset arvot (paikallisten asukkaiden tarpeet). Ehdotus herätti Balilla valtaisaa kiinnostusta ja sitä on kiitelty konkreettisuudesta ja moniarvioisuudesta.

3) Toisin kuin Korholat antavat ymmärtää, järjestöt ovat alusta alkaen korostaneet sitä, että liikenteen biopolttoaineita voidaan tuottaa sekä kestävästi (esim. biokaasu, mitä lämpimästi kannatamme) että äärettömän tuhoisin seurauksin (esim. raivatulle sademetsäalueelle istutettu öljypalmu mitä vastustamme). Kestävyys riippuu mm. raaka-aineesta, tuotanto-olosuhteista ja teknologian tehokkuudesta.

Koska näyttää siltä, että tuotanto nyt uhkaa painottua kestämättömiin biopolttoaineisiin, on Greenpeace vastustanut sitovaa 10 % tavoitetta liikenteen biopolttoaineille, ja vaatinut tiukkien kestävyyskriteerien laatimista Euroopan tasolla.

Mitkä mahtavatkaan olla Korholoiden motiivit kaiken tämän mustamaalauksen ja valehtelun takana? Ympäristönsuojelu se ei ainakaan ole.

Kaisa Kosonen