Euroopan unioni linjasi jo yli kymmenen vuotta sitten tavoitteekseen rajoittaa maailman keskilämpötilan nousu kahta astetta pienemmäksi esiteolliseen aikaan verrattuna. Ilmastosopimuksen muut osapuolet ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa siihen, minkä suuruinen lämpeneminen on vaarallista, koska se on samalla kannanotto myös päästövähennysten suuruuteen.

Nyt maat eivät voi kuitenkaan enää pakoilla tavoitteiden asettamista. Neuvottelut ovat tulleet siihen vaiheeseen, että on pakko alkaa määritellä, minkälaisia seurauksia Kioton jatkosopimuksella halutaan yrittää välttää. Jos esimerkiksi halutaan pelastaa Amatsonin sademetsä kuivumasta ruohoaavikoksi, ja Grönlannin mannerjää sulamasta merivedeksi, on lämpötilan nousu rajoitettava kahta astetta pienemmäksi.

Voisi kuvitella, että kaikkihan tätä haluaisivat. Kaikki kai haluavat suojella rannikkojaan metrien merenpinnan nousulta, sekä maailman suurinta, ja lajistoltaan rikasta metsäaluetta tuhoutumiselta? Ilmastoneuvotteluissa tämä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sillä lämpötilatavoite edellyttää mittavia päästövähennyksiä. Niihin kaikki eivät ole suinkaan valmiita. Ainakaan tässä vaiheessa neuvotteluja.

Päästövähennyksiksi muutettuna kahden asteen tavoite tarkoittaa sitä, että maailman päästöjen on käännyttävä laskuun vuoteen 2015 mennessä, ja vähennyttävä alle puoleen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti teollisuusmaiden olisi vähennettävä päästöjään vähintään 30 % vuoteen 2020 mennessä, javähintään 80 % vuoteen 2050 mennessä.

Balin kokouksen yksi keskeisistä kysymyksistä on, saadaanko edellä mainitun suuruisia päästövähennyksiä kirjattua kokouksen päätelmiin. Kehitysmaaryhmä vaatii ponnekkaasti teollisuusmaiden päästövähennystavoitteen (-25 – 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä) kirjaamista maakohtaisen tavoitteenmäärittelyn pohjaksi. EU haluaisi puolestaan kirjata em. tavoitteiden lisäksi globaalit tavoiteluvut tuleville neuvotteluille. USA taas ei haluaisi kirjata mitään tavoitelukuja minnekään ja Japani ja Kanada ovat puolestaan yrittäneet junailla päästövähennystarvetta pienemmäksi sorvaamalla vertailuvuotta lähemmäksi tätä päivää.

Viime päivinä on kuitenkin saatu kaksi hyvää uutista, kun sekä Kanada, Islanti ja Sveitsi ovat ilmoittaneet kannattavansa kahden asteen tavoitetta. Ympäristöjärjestöt ovat tehneet neuvottelijoille hyvin selväksi, että näistä neuvotteluista ei voida lähteä kotiin ilman, että yleistavoitteet on kirjattu lukuina paperille, ja lukujen on rajoitettava lämpeneminen kahta astetta pienemmäksi. Piste.

Kaisa Kosonen

Ilmastokokous alkoi eilen iloisissa tunnelmissa, kun Australia ilmoitti ratifioineensa Kioton pöytäkirjan. Tuore pääministeri Kevin Rudd ratifioi sopimuksen ensimmäisenä virallisena toimenaan.

Vihdoin!

Yhdysvallat, ja tarkemmin sanottuna Bushin hallinto, on nyt entistä enemmän yksin, sen ainoan teollisuusmaakumppanin loikattua toiseen leiriin.

Ratifiointi on mainio esimerkki siitä, että kansalaisaktiivisuus kannattaa. Ilmastonmuutos nousi yhdeksi Australian vaalien tärkeimmistä teemoista – ellei tärkeimmäksi, ja siinä kansalaisjärjestöt näyttelivät merkittävää roolia. Vuosi sitten Kenian ilmastokokouksen aikaan Greenpeace ja muut kansalaisjärjestöt järjestivät Australiassa ilmastomarssin, johon osallistui eri puolilla maata yli 90 000 australialaista! Siitä käyntiin pyörähtänyt vuosi oli pelkkää tiivistä puserrusta ilmastonmuutoksen nostamiseksi vaalien ykkösteemaksi. Järjestöjen ja kansalaisten luoma paine pakotti jokaisen puolueen ottamaan kantaa ilmastonmuutokseen, ja lopulta puolue, jonka kannat olivat huomattavasti parempia kuin pääkilpailijansa, voitti.

Greenpeacen Australian toimistolle ilmastonmuutos oli vaalivuonna ehdoton ykkösteema. Australialaiset kollegamme eivät kuitenkaan suinkaan aio jättää kampanjaa tähän, vaan nyt se vasta kunnolla alkaakin. Australiaa ja Yhdysvaltoja on yhdistänyt tähän saakka Kioton pöytäkirjan hylkäämisen lisäksi huippukorkeat henkeä kohden lasketut ilmastopäästöt sekä uusiutuvien energialähteiden hylkiminen. Haasteisiin nähden Kioton pöytäkirjan allekirjoittaminen olikin vasta kevyttä alkulämmittelyä. Seuraavaksi tuoreen pääministerin on käärittävä hihansa ja rydyttävä tositoimiin.

Nähtäväksi jää, miten Australian uudet tuulet näkyvät sen kannanotoissa täällä Balilla. Ryhtyykö se ehkä painostamaan entistä rikoskumppaniaan mukaan Kioton pöytäkirjan jatkosopimukseen?

Kaisa Kosonen