Ja mitä kokouksessa saavutettiin? Kehitysmaiden sopeutumisrahasto käynnistettiin (taas), vuodelle 2009 sovittiin työohjelma ja uuden sopimuksen rustaamisessa päätettiin siirtyä ideointi- ja rupatteluvaiheesta varsinaisiin neuvotteluihin sopimustekstistä. Virkamies luettelisi mielellään myös joukon asiakohtia, joissa pilkun paikkaa siirrettiin toiseen.

Eikö tämän kaiken olisi voinut sopia sähköpostitse? Pitikö tosiaan lennättää 11 000 ihmistä kahdeksi viikoksi Puolaan sopimaan työohjelmasta tulevalle vuodelle?*

Sitä sopii kyllä kysyä. Mutta vastaus on silti yksiselitteinen: uutta, maailman energiajärjestelmän mullistuksen käynnistävää, ja trooppista metsäkatoa hillitsevää ilmastosopimusta ei solmita yhdessä kokouksessa tai sähköpostinvaihdolla. Edessä on vielä kuudesta kahdeksaan viikkoa virkamiespainia (3-4 kokousta) ennen ratkaisevaa Kööpenhaminan kokousta joulukuussa 2009.

Mutta Poznanissa rokkitähden elkein vieraillut Al Gore on oikeassa: ”We are able to do it. We have to do it. And we will do it.” **

Hänellä oli myös toinen erittäin painava viesti: poliittinen tahto on edelleen osittain hukassa, mikä kävi ilmi jälleen Poznanissa (ja EU:n päättäessä ilmastopaketistaan). Ensi vuonna tarvitaan ennennäkemättömän laajaa ja päättäväistä kansalaistoimintaa eri puolilla maailmaa, jotta ministereille ei jää mahdollisuutta olla tekemättä riittävän kunnianhimoisia päätöksiä Kööpenhaminassa.

Goren mukaan suuret muutokset eivät tule olemaan helppoja. Joskus ne vaativat kyvyttömien päättäjien syrjäyttämistä. Mutta amerikkalaisilla on viesti maailmalle: Yes we can!

Kaisa Kosonen

* = Minä ja luonnonsuojeluliiton kollegani Leo Stranius kapinoimme lentosirkusta vastaan suuntaamalla tänään juna-bussi-lautta yhdistelmällä kohti Suomea.

** = Lainaus on ulkomuistista, eikä siis ehkä ihan sanatarkka.

Mieleen jäävimmän puheenvuoron piti kuitenkin epäilemättä Panama. Ministeriltä nimittäin paloi päre. Katselin hämmästyneenä, kun sopeutumisrahaston käynnistämisvaikeuksista puhunut ministeri korotti vähitellen ääntään ja lopulta huusi. Itse kuulin kuulokkeistani vain englanniksi käännetyn version (kääntäjä pysyi hillittynä kuin puolalainen dubbaaja), mutta luulen, että alkuperäisestä vapaasti suomennettuna lausunnon viesti olisi varmaan mennyt jotenkin näin: On se nyt ***tana ettei yhtä sopeutumisrahastoa saada pystyyn! Me ollaan ***kele kärsitty tänä vuonna neljä äärimmäistä sääilmiötä.

Tämän puheenvuoron jälkeen EU-maat eivät sitten oikeastaan muusta puhuneetkaan kuin kehitysmaiden sopeutumistoimien tukemisen tärkeydestä.

Vaan puheet eivät nyt riitä. Kehitysmaat haluavat, että jo aiemmin sovittu sopeutumisrahasto saadaan Poznanissa vihdoin käynnistettyä ja rahat virtamaamaan. Saa nähdä, löytävätkö teollisuus- ja kehitysmaat yhteisen näkemyksen juridisista järjestelyistä ja siitä, ohjataanko rahastoon tuloja uusista mekanismeista.

Mutta vielä puheista. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon piti nimittäin erinomaisen puheen. Hän korosti, että ilmastokriisi on paljon vakavampi asia kuin talouskriisi. Toisaalta hän korosti energiajärjestelmän muutoksen luomia mahdollisuuksia ja peräänkuulutti uudenlaista globaalia solidaarisuutta. Hän myös osoitti painavan viestin EU:lle muistuttaen, että EU:n päätöksillä (loppusuoralla oleva energiapaketti) on merkitystä koko maailmalle.

Paula Lehtomäki peräänkuulutti omassa puheenvuorossaan puhtaan teknologian vallankumousta. Kas kun sattui! Mehän esittelemme ensi keskiviikkona Suomessa Energy [r]evolution -skenaariotamme, joka on Greenpeace Internationalin ja Euroopan uusiutuvan energian teollisuuden yhteinen globaali energiavisio. Kävinkin ministerin puheen jälkeen kehaisemassa häntä hyvästä sloganista ja muistuttamassa tilaisuudestamme.

Kaisa Kosonen

Nyt johtajalla on kuitenkin kompassi sekaisin. Yhteisön piti näyttää omilla ilmasto- ja energiatavoitteillaan mallia siitä, miten vaarallista ilmastonmuutosta torjutaan. Nyt, kun niin kutsuttu energiapaketti alkaa olla sitomista vaille valmis, on EU näyttänytkin mallia siitä, miten lupaukset vesitetään ja oman teollisuuden lyhytnäköinen suojelu asetetaan ilmastonmuutoksen torjumisen edelle.

Poznanissa pelätään, että jolleivät EU:n pääministerit ensi viikon huippukokouksessaan paikkaa paketin reikiä, tulee se hankaloittamaan myös Barack Obaman elämää. Miten perustella Yhdysvaltain teollisuudelle päästökauppajärjestelmä, jossa kokonaispäästöjen katto asetetaan niukaksi eikä ilmaisia päästöoikeuksia jaeta, jos EU vesittää oman tavoitteensa ja jakelee ilmaisia päästöoikeuksia joka ilmansuuntaan?

Jos kotirintamalla tökkii, eivät EU:n sukset luista Poznanissakaan. Teknologiaa ja rahoitusta koskeviin neuvotteluihin on tultu taas takki auki hokemaan vanhoja korulauseita ilman mitään konkreettisia esityksiä. Pankkien pelastamiseksi rahaa on löytynyt poskettomia summia hetkessä, mutta ilmastonsuojeluun sitä ei meinaa löytyä millään, vaikka mietintäajasta ei ole ollut pulaa. Kehitysmailta alkaa kärsivällisyys loppua, eikä suotta.

Vanhanen ja kumppanit, yrittäkäähän nyt herran tähden ryhdistäytyä ennen ensi viikon huippukokoustanne!

Kaisa Kosonen

P.S. Venezuela ihmetteli yhdessä istunnossa sitä, miten teollisuusmaat pystyvät puhumaan ilmastonmuutoksesta ihmiskunnan vakavimpana uhkana, mutta eivät pysty löytämään sen torjumiseen rahaa: Pankeille luvattiin hetkessä 300 kertaa enemmän rahaa kuin, mitä kehitysmaille on saatu kasaan ilmastonmuutoksen torjumiseen ja sopeutumiseen. Hyvin sanottu.

Nyt ollaan kehityspolulla, joka on ylittänyt ilmastotutkijoiden pahimmatkin ennusteet. Päälle pukkaa vielä finanssikriisiä ja joukkoirtisanomisia.

Kannattaako näin synkkien tulevaisuuskuvien valossa edes hankkia lapsia, jotkut jo kyselevät.

Kuulkaas ystävät. Nyt, jos koskaan sitä toivoa nimenomaan on - enemmän kuin koskaan aiemmin. Eikä tämä ole idealismia. Tämä on realismia.

Toisin kuin vuonna 1999, jolloin osallistuin ensimmäistä kertaa YK:n ilmastokokoukseen (ympäristöpolitiikan opiskelijana), ilmastonmuutos ei ole enää vain tutkijoiden, edelläkävijäpoliitikkojen ja ekohippien huolenaihe. Se on yksi kansainvälisen politiikan kuumimmista kysymyksistä. Aihetta on viime vuosina puitu korkeimmilla mahdollisilla areenoilla G8:sta YK:n turvallisuusneuvostoon, sillä ilmastonmuutos tunnistetaan nyt mitä suuremmissa määrin ihmisoikeus- talous- ja turvallisuusuhkaksi.

Nopeita, mittavia päästövähennyksiä vaativat nyt Poznanin kokouksen alla vaikutusvaltaiset, valtioiden rajat ylittävät ryhmät suursijoittajista ay-liikkeeseen ja uskonnollisiin johtajiin. Kööpenhaminassa vuoden päästä järjestettävä 15. osapuolikokous, jossa uusi, käänteentekevä sopimus on määrä solmia, tullaan käymään niin valtavan suurennuslasin alla, että päättäjille tuskin jää mahdollisuutta olla tekemättä radikaaleja päätöksiä.

Mutta miksi juuri nyt? Miksei sitten, kun talous on taas vähän paremmassa jamassa?

Parempaa tilaisuutta meille ei enää tule. Tutkijoiden mukaan meillä on seitsemän vuotta aikaa kääntää maailman päästöt nopeaan laskuun nykyiseltä kasvu-uraltaan, jos vaarallinen ilmastonmuutos halutaan kohtuullisella todennäköisyydellä torjua. Koska valtavat investoinnit eivät tapahdu käden käänteessä on päätökset päästövähennyksistä tehtävä nyt. Niitä investoijat juuri odottavat. Jokainen viivytelty vuosi vähentää katastrofien torjumisen mahdollisuuksia ja lisää torjumisen kustannuksia.

Sitä paitsi, yhä useammat talousasiantuntijat, sijoittajat ja johtavat poliitikot (mm. Obama, Barroso, Brown) painottavat, että juuri ilmastorajoitukset voivat osaltaan pelastaa maailmantalouden kriisistään. Ne kun avaisivat valtavat markkinat puhtaalle teknologialle ja loisivat näin työpaikkoja sekä parantaisivat kansantalouksien energiatehokkuutta ja energiaomavaraisuutta.

Joten kyllä, Poznanin ilmastokokouksen avajaispäivänä olen toiveikas. Täällä niitä käänteentekeviä päätöksiä ei tosin vielä tehdä, joten tämän kokouksen perusteella ei vielä kannata vetää johtopäätöksiä siitä, pystyvätkö päättäjät lopulta vastaamaan haasteisiin. Se mitataan ensi vuonna Kööpenhaminassa.

Jos haluat omalta osaltasi vauhdittaa käänteentekevän sopimuksen syntymistä, tule mukaan kansainvälisen ilmastotoimintapäivän Suomen tapahtumaan, joka meillä (sattuneesta syystä) järjestetään varsinaisen toimintapäivän aattuna, perjantaina 5.12. Tapahtumiin odotetaan kymmeniä, jopa satoja tuhansia ihmisiä yli 60 maassa!

Kaisa Kosonen

P.S. Omalta kohdaltani taidan miettiä lapsiasioita vasta Kööpenhaminan kokouksen jälkeen.

Poznanin ilmastokokouksen tunnelmia löydät myös ilmasto.orgista.

Hesari ja YLE kertovat EU:n ympäristövaliokunnan äänestäneen eilen ”tiukan ilmastopaketin” puolesta teollisuuden lobbareiden kovasta painostuksesta huolimatta.

Se, mitä nuo uutiset eivät kerro, on että eräs mainittujen vesitysesitysten poliittisista promoottoreista oli suomalainen europarlamentaarikko. Konservatiivien esityksiä tuotiin valiokuntaan erityisesti Eija-Riitta Korholan ja Karl-Heinz Florenzin nimissä.

Tällä kertaa teollisuuden ja konservatiiviedustajien yhteisestä agendasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun dokumentin huolimaton tallentaminen paljasti, että Korholan ja kavereiden esitykset oli kirjoitettu Euroferin toimistossa. Konservatiivit ehdottivat muun muassa ilmaisten päästöoikeuksien jakamista teollisuudelle hamaan tappiin asti. Lisäksi he halusivat romuttaa EU:n sitoutumisen korkeampiin päästövähennyksiin osana kansainvälistä sopimusta.

Vaan eipä mennyt läpi. Ympäristövaliokunta linjasi, että myös teollisuuden on maksettava päästöoikeuksistaan kasvavassa määrin – joskin alussa peräti 85 % oikeuksista jaettaisiin edelleen ilmaiseksi. Niin ikään valiokunta vahvisti EU:n kokonaistavoitteen korottamisen nykyisestä 20 prosentista 30 prosenttiin, kun kansainvälinen sopimus syntyy ja edellytti jäsenmaiden valmistautuvan tuohon tiukempaan tavoitteeseen jo nyt.

Meitä ympäristöjärjestöjä Korholan tappio ei yllätä. Euroopassa puhaltavat muutoksen tuulet ja ylivoimainen enemmistö eurooppalaisista on täysin eri linjoilla kuin Korhola. Eurooppalaiset pitävät komission esittämiä tavoitteita päästöille ja uusiutuvalle energialle hyvinä tai liian vaatimattomina. Kansalaiset uskovat, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla voi olla positiivinen vaikutus Euroopan talouteen ja näkevät, etteivät yritykset tee riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ehkäpä siksi Korholan ”ilmastopolitiikalle” ei löydykään enää tukea edes teollisuusvaliokunnasta.

Korholahan on ajanut muun muassa uusiutuvan energian sitovasta tavoitteesta luopumista, (kivihiileen rinnastettavan) turpeen kohtelua uusiutuvana energiana (turvedieselesitys) sekä vastustanut uusiutuvien energialähteiden priorisointia sähköverkkoon pääsyssä. Mikään näistä esityksistä ei kuitenkaan mennyt läpi teollisuusvaliokunnan äänestyksessä 11.9., vaan valiokunta äänesti vahvan uusiutuvan energian direktiivin puolesta.

Hyvä niin.

Seuraavaksi EU:n energiapakettia käsittelevät Euroopan neuvostossa ministerimme Pekkarinen (10.10.), Vanhanen (15.-16.10.) ja Lehtomäki (20.10.). Toivottavasti hallituksemme ajaa eurooppalaisten toivomaa ilmastopolitiikkaa. Vähän heikolta kyllä näyttää.

Kaisa Kosonen

P.S. Satu Hassille ruusuja ansiokkaasta työstä vastuunjakodirektiivin mietinnön luotsaamisesta ja Riitta Myllerille sitovan energiatehokkuustavoitteen ajamisesta! Time to lead!

P.S. 2. Kaikki konservatiivit eivät toki vaadi EU:n päästötavoitteiden vesittämistä. Esimerkiksi entinen ympäristöministeri, nykyinen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) on luonnehtinut tavoitteita riittämättömiksi ja kunnianhimottomiksi.

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.

Mitkä mahtavat olla HS:n motiivit julkaista Atte Korholalta jo toinen ympäristöjärjestöjen haukkumisjuttu sunnuntaidebatissa? Viimeksi hän syytti meitä ilmastouhkien liioittelulla. Ironista sinänsä, että tällä kertaa hän itse aloittaa jutun toteamalla, että kasvihuonekaasupitousuuksien nousu on ollut nopeampaa, mitä pelättiin. Nyt hän siis on herännyt tosiasiaan, josta ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet jo ajat sitten. Voisiko olla paikallaan antaa välillä järjestöjen itsensä kertoa, mitä ajamme ja miksi?

Muutama kommentti Korholoiden loanheittoon:

1) Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet kokonaisvaltaisia ratkaisumalleja siitä, millä keinoin päästöjä voidaan Suomessa vähentää 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

“Ilmastonsuojelijoina” esiintyvät Korholat eivät ole omaa ratkaisumalliaan esittäneet.

Sen sijaan Korholat ovat puolustaneet ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahemman turpeen käyttöä, vastustaneet tuulivoimaa (rumaa, kallista ja hörhöä), uusiutuvan energian tavoitetta (mahdoton, järjetön), päästövähennystavoitetta (mahdoton) ja päästövähennystoimia (kallista ja vie työpaikat).

2) Päinvastoin kuin Korholat antavat ymmärtää, ympäristöjärjestöt ovat tehneet parhaansa saadakseen metsäkadon hillitsemisen keinot osaksi ilmastosopimusta. Se oli yksi Greenpeacen päätavoitteista Balilla. Greenpeacen ratkaisuehdotus on “Tropical Deforestation Emission Reduction Mechanism“, joka mahdollistaisi ennustettava ja vakaan rahoituksen metsäkadon hillitsemiselle, mutta ei kohtelisi metsiä vain hiilivarastoina, vaan huomioisi myös biodiversiteettiarvot ja sosiaaliset arvot (paikallisten asukkaiden tarpeet). Ehdotus herätti Balilla valtaisaa kiinnostusta ja sitä on kiitelty konkreettisuudesta ja moniarvioisuudesta.

3) Toisin kuin Korholat antavat ymmärtää, järjestöt ovat alusta alkaen korostaneet sitä, että liikenteen biopolttoaineita voidaan tuottaa sekä kestävästi (esim. biokaasu, mitä lämpimästi kannatamme) että äärettömän tuhoisin seurauksin (esim. raivatulle sademetsäalueelle istutettu öljypalmu mitä vastustamme). Kestävyys riippuu mm. raaka-aineesta, tuotanto-olosuhteista ja teknologian tehokkuudesta.

Koska näyttää siltä, että tuotanto nyt uhkaa painottua kestämättömiin biopolttoaineisiin, on Greenpeace vastustanut sitovaa 10 % tavoitetta liikenteen biopolttoaineille, ja vaatinut tiukkien kestävyyskriteerien laatimista Euroopan tasolla.

Mitkä mahtavatkaan olla Korholoiden motiivit kaiken tämän mustamaalauksen ja valehtelun takana? Ympäristönsuojelu se ei ainakaan ole.

Kaisa Kosonen

 Japanilainen kansalaisjärjestöedustaa briiffaa japanilaisia toimittajia.

Yötöiksihän tämä taas meni - kuten nämä ilmastoneuvottelut aina. Päätösistunto alkoi yhdeksän tuntia aikataulusta myöhässä, puoli yhdeltä yöllä, kun maat veivasivat päätösluonnoksen tekstejä edes takaisin. Puheenjohtaja meinasi kirjaimellisesti nukahtaa nuijansa varteen.

Kollegaltani meinasikin palaa päreet jo alkuillasta. DPA:n toimittajan alun perin nappaama käytävätokaisu levisi Suomenkin mediaan, joskin käännöksessä vähän teräänsä menettäneenä:

“Kehitysmaat haluavat yhdenlaisen järjestyksen ja teollisuusmaat toisen. Ja jos ne nyt eivät pääse sopuun näissä pirun työryhmissään ja papereissaan, tästä tulee sotku, tuhahti ympäristöjärjestö Greenpeacen edustaja Bill Hare ennen kokouksen päättymistä.”

Mutta nyt, kun kello on 01.24 aamuyöllä ja puheenjohtaja on nuijinut kokouksen päättyneeksi, on aika listata muutamia plussia, miinuksia ja seuraavia askeleita.

Plussia

+ Vuodelle 2008 sovittu työohjelma tavoitteineen, työryhmineen ja aikatauluineen (mm. Yhdysvaltojen vaalien ja Japaniin G8-kokouksen kannalta) on toimiva, ja sisältää oikeita elementtejä. Ohjelman avulla valtiot pääsevät neuvottelemaan konkreettisella tasolla Kioton pöytäkirjan jatkosopimusta, joka on määrä solmia Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

+ Päästöjä vähentävän teknologian käyttöönoton vauhdittamista kehittyvissä maissa päästään käsittelemään jo kahden kuukauden päästä Bonnissa. Yhteen tärkeimmistä asiakokonaisuuksista päästään siis pureutumaan jo prosessin alkuvaiheessa.

+ Japani sai osapuolilta selkeän viestin siitä, että sektorialakohtaisia kansainvälisiä ja kansallisia toimia voidaan pohtia, mutta ne eivät voi korvata sitovia maakohtaisia päästökattoja. Vapaaehtoisuus ei voi korvata velvoittavuutta, eikä kehitysmaiden teollisuuslaitoksia pakoteta samalle viivalle rikkaiden teollisuusmaiden laitosten kanssa.

Miinuksia

- Neuvottelut osoittivat, ettei moni maa ole edelleenkään tajunnut ilmastonmuutoksen torjumisen kiireellisyyttä. Itsekäs omien etujen ajaminen luikahtaa edelleen nopeasti yhteisen asian edelle.

- Lento- ja laivaliikenteen päästöjen saaminen sitovien päästörajoitusten piiriin jäi edelleen epäselväksi - vaikkakin asia nostettiin nyt agendalle.

- Vajaan kahden vuoden neuvottelu-urakka tulee olemaan H A A S T A V A. Asiat etenevät hitaasti, ja tärkeiden poliittisten linjausten veto uhkaa pakkautua ensi vuoden loppupuolelle.

Seuraavat askeleet

Tänä vuonna neuvotteluja tullaan jatkamaan YK:n alla kolmessa pidemmässä istunnossa:

- Kaksi viikkoa kesäkuun alussa Bonnissa

- Viikko- tai kaksi elokuussa Ghanassa

- Kaksi viikkoa joulukuussa Puolassa

Ensi vuonna kokousviikkoja tulee sitten olemaan ainakin kahdeksan (!), mikä tuskin edes riittää.

YK:n ulkopuolella ilmastopolitiikasta neuvotellaan tänä vuonna mm. Yhdysvaltojen vetämissä suurten saastuttajamaiden kokouksissa huhti- ja heinäkuussa, sekä Japanin G8-kokouksessa, joka pidetään niin ikään heinäkuussa.

Ja marraskuun neljäntenähän on se suuri päivä….

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

YK:n ilmastosopimusjärjestelmää pidetään usein kaikkein monimutkaisimpana kansainvälisenä sopimuksena - eikä suotta. 16 vuoden aikana tämä kiertävä sirkus on saanut luotua sellaisen velvoitteiden, mekanismien, rahastojen, apuelinten ja neuvotteluryhmien kokoelman, että ulkopuoliselle kokonaisuuden hahmottaminen on liki mahdotonta.

Kokoukset ovatkin kiistatta elämästä vieraantuneita, ja voivat jättää ensikertalaisen kylmäksi ja kiukkuiseksi. Paitsi että itse järjestelmä on monitasoinen, ja neuvotteluja käydään samanaikaisesti monilla foorumeilla, ovat viralliset asiakirjat ja eri tahojen tiedotteet ja puheenvuorot täynnä käsitteitä ja lyhenteitä, jotka eivät avaudu parhaimmallekaan kielinerolle ilman sinnikästä taustojen opiskelua.

Toimittajat pulassa

Toimittajaraukat ovatkin yleensä kokouksissa liki mahdottoman tehtävän edessä. Uutiset neuvotteluista ovat usein tavalla tai toisella virheellisiä. Ja sekös meitä paikan päällä olevia kismittää.

Yksi hupaisimmista tilanteista tuli eteeni Balilla, kun istuin seuraamassa jännitysnäytelmäksi muodostunutta päätösistuntoa. Istuntotauolla (ennen tärkeimpien päätösten tekemistä) huomasin netistä, että Suomessa jo uutisoitiin kokouksen päättyneen tuloksetta. Soitin toimittajalle kokoussalista, että täällä me vielä kökötetään - ministereitä myöten - eikä tärkeimpiä asioita ole vielä käsitelty.

Sano se koodein

Meille elämästä vieraantuneille muurahaisille, jotka vipellämme korot kopisten paperiemme ja salkkujemme kanssa kokouksesta toiseen, on järjestelmä looginen ja hallittavissa. Ja se kuuluisa UNFCCC-jargon (United Nations Framework Convention on Climate Change) - se on elämää helpottava asia.

Kun yli 170 maan edustajat kokoontuvat yhteen puhumaan niinkin monisyisestä asiasta, kuin ilmastopolitiikka, (joka nykyään liittyy lähes kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä), on olennaisen tärkeää, että asioista puhutaan yhteisillä termeillä. Se säästää aikaa, ja ennaltaehkäisee väärinkäsityksiä.

Sanavalintoja pohditaan (tuskallisenkin) pitkään ja hartaasti, sillä jokaisella termillä on järjestelmässä historiallinen painolastinsa. Mutta kun termit napsahtavat kohdilleen, saa lauseisiin tiivistettyä tehokkaasti informaatiota ja arvoja, jotka aukeavat kaikille muurahaisille samalla tavalla kansallisuudesta riippumatta - paitsi niille poloisille keltanokille.

Siispä tiedoksi teille kotirintaman muurahaisille: kansainväliset sektoraaliset sopimukset ovat saaneet kyytiä, eivätkä uhkaa QUELRO:ja. Sen sijaan sektori-CDM on saanut kannatusta, ja siihen tullaan palaamaan seuraavassa AWG-LCA:n istunnossa. KV-lento- ja laivaliikenteen päästöistä ei päästy yksimielisyyteen AWG-KP:n alla, ja asiaa lykätään edelleen IMO:lle ja ICAO:lle.*

* = Japanin esitys, jonka mukaan päästövähennystavoitteita asetettaisiin alakohtaisesti (kansainväliselle terästeollisuudelle omansa, autoteollisuudelle omansa, kotimaiselle liikenteelle omansa jne.), ei ole saanut kannatusta, eikä kukaan Kioton pöytäkirjan osapuoli** esitä, että kansainvälinen sektorialakohtainen sopiminen voisi korvata maakohtaisia, sitovia päästörajoituksia. Kansainvälisten lento- ja laivaliikenteen päästöjen saattamisesta sitovien rajoitusten piiriin ei ole päästy yhteisymmärrykseen, vaan asiaa lykätään edelleen kansainvälisen merenkulkulaitoksen ja kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön vapaaehtoisen puuhastelun piiriin.

** = Muistanette, että Yhdysvallat ei kuulu tähän poppooseen, eikä nykyinen hallitus kannata sitovia päästörajoituksia.

Kaisa Kosonen, Bangkokin ilmastokokouksesta

- päästöjä on määrä leikata 20 – 30 %

- uusiutuvien energialähteiden osuus nostetaan viidennekseen vuoteen 2020 mennessä

- päästökauppajärjestelmään tulee parannuksia, jotka tehostavat saastuttaja maksaa -periaatetta ja vähentävät yritysten ansiottomia voittoja sekä luovat yhteisen pelikentän eri teollisuuden aloille Euroopan tasolla. Näitä parannuksia päästökaupan korjaamiseksi on kilvan peräänkuulutettu.

Eikä maksa paljoa: noin kolme euroa per nenä viikossa, arvioi komissio. Tämä on noin viidennes siitä summasta, minkä me suomalaiset veronmaksajat maksamme Stakesin arvion mukaan vuosittain runsaan alkoholinkäytön yhteiskunnallemme aiheuttamina suorina ja välillisinä kustannuksina. Asian voi ajatella myös näin: Sen sijaan, että Euroopan BKT kasvaisi vuoteen 2020 mennessä 38 %, se kasvaakin ”vain” 37,5 %.

Todellisuudessa arviot kustannuksista ja hyödyistä tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan, sillä on selvää, ettei EU tule jäämään yksin toimiensa kanssa, vaan myös EU:n teollisuuden kilpailijat ovat tulossa mukaan päästövähennyksiin. Tällöin toisaalta myös EU:n todelliset päästövähennykset tulevat olemaan suuremmat.

Tavoitteita tullaan kiristämään jo lähiaikoina

Vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta komission esittämä paketti on kyllä hyvä avaus, mutta silti riittämätön. Esityksiin on porattu teollisuuden painostuksesta lukuisia reikiä, jotka vesittävät paketin ilmastohyötyjä. Kokonaispäästötavoitetta on leikattu 10 prosenttiyksiköllä, päästökaupan piiriin kuuluva teollisuus kokonaisuudessaan tulee saamaan edelleen runsaasti ilmaisia päästöoikeuksia (ilmainen jako voi olla perusteltua tietyille raskaan teollisuuden aloille, mutta ei suinkaan kaikille) ja niin yritykset kuin valtiotkin voivat välttää kotimaisia päästövähennyksiä hankkimalla halpoja päästöoikeuksia EU:n ulkopuolelta.

Ympäristöjärjestöjen lisäksi pettymyksensä päästövähennysten vaatimattomuuteen on esittänyt mm. IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri, joka kuvasi maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa 20 % päästövähennystavoitetta riittämättömäksi.

”kohtuutonta”, ”mahdotonta”, ”hurjaa”

Teollisuuden saamista myönnytyksistä ja Suomen lisäksi saamasta erityiskohtelusta huolimatta suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän reaktiot komission energiapakettiin noudattivat tuttua retoriikkaa:

Teknologiateollisuuden mielestä Suomen uusiutuvan energian tavoite on ”mahdoton” ja päästökauppa tulee nostamaan sähkön hintaa ”kohtuuttomasti”; Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan nyt tehdään ”tehotonta ilmastopolitiikkaa hurjilla kustannuksilla” ja Rakennusteollisuus vastustaa ”kaikilta osin” päästöoikeuksien maksullista jakoa.

Omaa luokkaansa oli kuitenkin Suomen yrittäjien tiedote, joka osoitti, ettei pulju ollut ymmärtänyt, mistä uusiutuvan energian tavoitteessa on kyse. Tiedotteessa menivät perustermitkin iloisesti sekaisin (tiedoksi Risto, että vesi- ja tuulivoima eivät ole bioenergiaa), mutta silti yrittäjät tiesivät kertoa, että komission päätös on ”raskas Suomen kansantaloudelle” ja ”kaventaa kuluttajien ostovoimaa”.

De ja vu

Kupletin juoni on ympäristöpolitiikalle tyypillinen. Teollisuus vastustaa rajoituksia, jos ne eivät koske heti myös kaikkia mahdollisia kilpailijoita. Sama ilmiö nähtiin esimerkiksi aikanaan, kun Yhdysvallat rajoitti otsonikehää tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttöä ennen Eurooppaa. Yhdysvaltojen yritykset vastustivat rajoituksia ensin kiivaasti väittäen, että yhdisteiden korvaaminen olisi kallista ja jopa mahdotonta. Kulissien takana ne kuitenkin käynnistivät tutkimus- ja kehitystyön vaihtoehtojen löytämiseksi, joten siinä vaiheessa, kun myös eurooppalaiset yritykset joutuivat rajoitusten piiriin, olivat Yhdysvaltojen yritykset jo kaukana edellä vaihtoehtojen kehittämisessä ja teollistamisessa.

Myös vuoden 2008 Suomessa yritykset tietävät retoriikkansa takana, että suuret muutokset ovat edessä joka tapauksessa, ja ettei EU tule jäämään yksin päästörajoitustensa kautta. Esimerkiksi Kiinan hallitus on asettanut jo nyt kunnianhimoisia tavoitteita ja toimia uusiutuvalle energialle sekä energiatehokkuuden ja tehtaiden ympäristövaikutusten parantamiselle, ja Yhdysvaltain suuret monikansalliset yritykset vaativat maalle sitovia päästökattoja ja päästökauppaa.

Rajoitukset voivatkin tuoda eurooppalaiselle teollisuudelle kustannusten sijaan mahdollisuuksia synnyttämällä ilmastoystävälliselle teknologialle vakaan kysynnän ja haastamalla yritykset innovaatiokilpaan.

Nyt siis vaan pyörät ja myllyt pyörimään! Tuulivoimateollisuuden kilpajuoksussa olemme jo jääneet Euroopan johtomaista jälkeen, ja tuhannet työpaikat uhkaavat valua sivu suun, mutta ehkäpä voimme suomalaisella sisulla vielä kiriä niitä kiinni.

Kaisa Kosonen

P.S. Ilmastonmuutoksen torjumiseen käytettävät rahat eivät katoa kankkulan kaivoon, vaan ne ovat sijoitus turvallisempaan tulevaisuuteen, puhtaampaan teknologiaan ja uusiin työpaikkoihin. Mikäli ilmastonmuutosta ei torjuta, olisivat kustannukset moninkertaiset – eikä silloin puhuttaisi enää ostovoiman kaventumisesta tai työpaikkojen menetyksestä, vaan ihmishenkien, kotien ja rahassa mittaamattomien luonnonarvojen menetyksestä.

Kaisa Kosonen