ilmastonmuutos

Viime viikolla feissatessani sateisella Iso-Roobertinkadulla vastaani käveli iloisennäköinen parrakas mies, joka uskoakseni oli herra Esko Valtaoja, tai vähintäänkin hänen kaksoisolentonsa. Kysyinpä kiinnostaako ympäristönsuojelu, mutta vastaukseksi tuli, ettei Greenpeace kiinnosta, sillä iloinen parrakas mies sanoi olevansa oikea ympäristönsuojelija ja kannattavansa ydinvoimaa.

Kummallista, miten jotkut tuntuvat piehtaroivan ydinvoimakannatuksessaan ja tekevän siitä valttikorttinsa, jolla tituleeraavat itseän siten ympäristönsuojelijoiksi. On totta, että ydinvoima sähköntuotantomuotona ei pahenna ilmastonmuutosta, mutta ydinvoimaan liittyy monia muita ongelmia polttoaineen louhinnasta jätteiden loppusijoitukseen, sekä sen vaikutukseen poliittisessa keskustelussa aina ydinaseisiin asti. Kun esimerkiksi YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n neljännen ilmastoraportin mukaan energiatehokkuus, energian säästö ja uusiutuvat energiamuodot ovat ydinvoimaa tärkeämmässä asemassa ilmastonmuutosta torjuessa, niin on kummaa kannattaa energiamuotoa, joka ainakin Suomessa pahasti tappaa keskustelun tärkeämmistä energiaratkaisuvaihtoehdoista, eikä kannusta energian säästämiseen tai energiatehokkuuteen. Lisänä on tietysti ongelmat ydinvoiman polttoaineen tuotannosta jätteen loppusijoitukseen, sekä mahdollisten ydinaseiden tai likaisten pommien rakentaminen, mikäli ydinvoimaa alettaisii rakentaa rajusti lisää ympäri maailmaa.

On toki miellyttävää ajatella jonkun yksittäisen tekniikan olevan jossain pelastavassa roolissa, mutta ilmastonmuutoksen hillintä on projekti, joka vaatii muutoksia paljon muissakin asioissa kuin pelkästään sähköntuotannossa.

En muista kuulleeni yhdenkään itseään ympäristöystävälliseksi ydinvoimakannattajaksi itseään tituuleeraavan vielä äänekkäämmin kannattavan uusiutuvia energiamuotoja ja energiansäästöä, joita IPCC suosittelee enemmän kuin ydinvoimaa. Tuntuukin, että useat ydinvoimakannatuksen varjolla itseään ympäristöystävälliseksi kutsuvat ihmiset ovat ensisijaisesti ydinvoiman kannattajia ja vasta toissijaisesti huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Se, että ydinvoima tuottaa hiilidioksidin sijaan radioaktiivista jätettä, on joillekin vain oljenkorsi pönkittää omaa ydinvoimakannatustaan ympäristöystävällisyyden nimissä. Sillä ei kuitenkaan oteta huomioon ilmastonmuutoksen laaja-alaisuutta eikä ydinvoiman muita puolia.

Näin tällä kertaa. Nyt jatkan matkatiimissä uusimaalaisten kaupunkien kiertämistä.

Topias Salonen

Balin ilmastokokous päättyi lopulta tänään dramaattisten vaiheiden ja liki vuorokauden jatkoajan jälkeen. Sekavasta uutisoinnista on kotikatsomoissa varmasti jäänyt epäselväksi, oliko kokous menestys, vai menetetty mahdollisuus. Minä sanoisin, että se oli molempia, mutta selkeästi enemmän menestys.

Syy sekavaan uutisointiin on luonnollisesti itse kokouksen sekavuus, mutta tällä kertaa pakkaa sekoitti kuitenkin myös se, että eri toimijat hätiköivät tiedotuksessaan. Tiedotteita laitettiin ulos jo ennen kokouksen päättymistä, jolloin loppuvaiheilla saavutettu yllättävä ja merkittävä läpimurto jäi niissä huomiotta.

Itsekin olin kirjoittanut jo lähettämistä vaille valmiiksi tiedoteluonnoksen, joka tuomitsi jyrkin sanakääntein hallitukset kyvyttömyydestä sopia tarvittavien päästövähennysten suuruusluokasta. Tiedote meni kuitenkin täysin uusiksi, kun kaikkien suureksi hämmästykseksi suuntaa-antavat tavoiteluvut hyväksyttiinkin kokouksen viime metreillä Kioton pöytäkirjan uusista tavoitteista käytävien neuvottelujen pohjaksi. Tämä päätös tekee hyvin selväksi, että päästövähennysten on oltava teollisuusmailta yli 25 – 40 % suuruisia vuoteen 2020 mennessä ja globaalisti yli 50 % vuoteen 2050 mennessä, jotta vaarallista ilmastonmuutosta voitaisiin ilmastosopimuksen 2 artiklan hengessä torjua.

Suuren yllätyksen asiasta tekee se, että Kanada, Japani, Australia ja Venäjä olivat vastustaneet tavoitelukuja neuvottelujen aikana. Kansalaisjärjestöt saivat kuitenkin luotua maita kohti kansallisten tiedotusvälineidensä kautta niin suurta painetta, että maat luopuivat yksi toisensa jälkeen vastustamisesta.

Minä näen, että Balilla saatiin kokoon oikein mainio työpaketti tavoitteineen seuraavalle kahdelle vuodelle. Balilla istutettiin käänteentekevän ilmastosopimuksen siemenet. Satoa on määrä kylvää Kööpenhaminassa vuonna 2009. Uskallan siis väittää, että kokous onnistui tavoitteissaan, vaikka päätökset eivät optimaalisia olleetkaan.

Tarkempaa analyysiä kokouksen tuloksista seuraa lähipäivinä. Nyt tarvitsen unta.

Kaisa Kosonen

Julkistimme tänään Lasipalatsissa Helsingissä kauan ja hartaasti valmistelemamme raportin, jossa selvitimme, millaisia taloja Suomeen rakennetaan ja kuinka paljon energiankulutuksen osalta olisi parantamisen varaa. Paikalla oli myös Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n ja Suomen suurimman asuntosijoittajan VVO:n asiantuntijat.

Aiemmin syksyllä olin mm. soittanut asunnonostajaksi tekeytyen noin kymmeneen firmaan ja kysellyt energiankulutuksesta. Todellisuus oli karu: suuret rakennusfirmat rakentavat rakennusmääräysten minimitason mukaisesti ja pientalojen toimittajistakaan monilla ei ollut tarjota tietoa talojen energiankulutuksesta. Suomeen rakennetaan huomattavasti energiaa tuhlaavampia taloja kuin Ruotsiin ja Norjaan, joissa niissäkin olisi huomattavasti parannettavaa. Asunnon ostajan ja ilmaston kannalta olisi paljon parempi, että lainsäädäntö edellyttäisi mahdollisimman energiatehokasta rakentamista.

Raportissa arvioimme, että Suomen rakennusten energiankulutus voidaan puolittaa noin 30 vuodessa ja jäljellejäävä energiantarve tuottaa käytännössä kokonaan uusiutuvalla energialla. Tällä olisi valtava merkitys ilmastolle: rakennukset kuluttavat 40 % Suomen energiasta ja tuottavat 30 % kasvihuonekaasupäästöistä. (Ks. kalvoni julkistamistilaisuudesta)

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on esittänyt uusien rakennusten energiankulutusnormien kiristämistä 30-40 prosentilla. Ehdotus on erittäin hyvä ja se täytyy pikimmiten toteuttaa. Kiristyksen jälkeenkin parantamisen varaa löytyy raporttimme mukaan roimasti, joten parannukset eivät saa pysähtyä siihen.

Tiedotustilaisuudessa oli paikalla hyvin median edustajia ja monet jotka eivät päässeet paikalle tekevät jutun tiedotteen pohjalta. Iltauutisiin emme tällä kertaa kuitenkaan päässeet - se olisi onnistunut todennäköisesti, jos olisimme sulkeneet VVO:n pääkonttorin tai jonkun ison rakennustyömaan. Greenpeacen tavoitteena kaikessa mitä teemme on ympäristöongelmien ratkaiseminen, joten ratkaisujen esilletuonti on tärkein osa toimintaamme - vaikka sitä ei aina huomaa, jos meidän tekemisiämme seuraa ainoastaan TV-uutisista.

Lauri Myllyvirta

Missä menee vaarallisen ilmastonmuutoksen raja? Kuinka paljon lämpenemistä voimme sietää, ja millainen lämpenemisen taso pitäisi siten asettaa kansainvälisen politiikan tavoitteeksi?

Euroopan unioni linjasi jo yli kymmenen vuotta sitten tavoitteekseen rajoittaa maailman keskilämpötilan nousu kahta astetta pienemmäksi esiteolliseen aikaan verrattuna. Ilmastosopimuksen muut osapuolet ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa siihen, minkä suuruinen lämpeneminen on vaarallista, koska se on samalla kannanotto myös päästövähennysten suuruuteen.

Nyt maat eivät voi kuitenkaan enää pakoilla tavoitteiden asettamista. Neuvottelut ovat tulleet siihen vaiheeseen, että on pakko alkaa määritellä, minkälaisia seurauksia Kioton jatkosopimuksella halutaan yrittää välttää. Jos esimerkiksi halutaan pelastaa Amatsonin sademetsä kuivumasta ruohoaavikoksi, ja Grönlannin mannerjää sulamasta merivedeksi, on lämpötilan nousu rajoitettava kahta astetta pienemmäksi.

Voisi kuvitella, että kaikkihan tätä haluaisivat. Kaikki kai haluavat suojella rannikkojaan metrien merenpinnan nousulta, sekä maailman suurinta, ja lajistoltaan rikasta metsäaluetta tuhoutumiselta? Ilmastoneuvotteluissa tämä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sillä lämpötilatavoite edellyttää mittavia päästövähennyksiä. Niihin kaikki eivät ole suinkaan valmiita. Ainakaan tässä vaiheessa neuvotteluja.

Päästövähennyksiksi muutettuna kahden asteen tavoite tarkoittaa sitä, että maailman päästöjen on käännyttävä laskuun vuoteen 2015 mennessä, ja vähennyttävä alle puoleen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti teollisuusmaiden olisi vähennettävä päästöjään vähintään 30 % vuoteen 2020 mennessä, javähintään 80 % vuoteen 2050 mennessä.

Balin kokouksen yksi keskeisistä kysymyksistä on, saadaanko edellä mainitun suuruisia päästövähennyksiä kirjattua kokouksen päätelmiin. Kehitysmaaryhmä vaatii ponnekkaasti teollisuusmaiden päästövähennystavoitteen (-25 – 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä) kirjaamista maakohtaisen tavoitteenmäärittelyn pohjaksi. EU haluaisi puolestaan kirjata em. tavoitteiden lisäksi globaalit tavoiteluvut tuleville neuvotteluille. USA taas ei haluaisi kirjata mitään tavoitelukuja minnekään ja Japani ja Kanada ovat puolestaan yrittäneet junailla päästövähennystarvetta pienemmäksi sorvaamalla vertailuvuotta lähemmäksi tätä päivää.

Viime päivinä on kuitenkin saatu kaksi hyvää uutista, kun sekä Kanada, Islanti ja Sveitsi ovat ilmoittaneet kannattavansa kahden asteen tavoitetta. Ympäristöjärjestöt ovat tehneet neuvottelijoille hyvin selväksi, että näistä neuvotteluista ei voida lähteä kotiin ilman, että yleistavoitteet on kirjattu lukuina paperille, ja lukujen on rajoitettava lämpeneminen kahta astetta pienemmäksi. Piste.

Kaisa Kosonen

Lähes 50 000 nuorta ympäri maailman vastasi Greenpeacen ja Habbon kyselyyn nuorten huolenaiheista. Ilmastonmuutos huolettaa nuoria. Hyvä. Siksi että tämän päivän nuoret joutuvat tekemään energiavallankumouksen, jolla kasvihuonekaasujen päästöt leikataan. Huono juttu tietysti siksi, että me vähän vanhemmat joudumme kysymään itseltämme, millä ihmeen oikeudella me nuorillemme tällaisen huolen aiheutimme.

Habboa käyttävät nuoret ovat juuri murrosiässä tai sen kynnyksellä. Puolet vastaajista oli 13-14-vuotiaita. He elävät herkkää vaihetta, jossa etsitään ja luodaan omaa identiteettiä, otetaan varovaisia, haparoivia askelia kohti itsenäisen aikuisen elämää.

Herkässä elämänvaiheessaan nuoret ovat lahjomattomia. Heidän huoliaan ei voi ohittaa olankohautuksella. Suomessa kaksi kolmesta nuoresta on ilmastonmuutoksesta huolestunut. Yhtä paljon huolta aiheuttavat myös muut ympäristökysymykset ja saastuminen.

Nuoret ovat oivaltaneet amerikkalaisen, isoon autoon sidotun elämäntavan ja ilmastonmuutoksen yhteyden. Kaikkien mantereiden nuoret pitävät Pohjois-Amerikkaa suursyyllisenä kasvihuonekaasujen lisääntymiseen ilmakehässä.

Nuoret eivät kuitenkaan osoittele vain osoittele naapurimantereelle. Eurooppalaisnuorista 37 prosenttia piti kyllä Pohjois-Amerikkaa pahimpana ilmastotuholaisena, mutta 30 prosenttia oli sitä mieltä, että Eurooppa on syyllinen. Pohjoisamerikkalaisnuorista yli puolet piti kotimannertaan suurimpana syyllisenä kasvihuonekaasuille. Aasialaisnuoret pitivät kuitenkin Aasiaa pahimpana päästäjänä, Pohjois-Amerikka oli aasialaisnuorten mielestä vasta kakkossijalla.

Avataan korvat nuorten huolelle ja arvostetaan heidän valmiuttaan olla sysäämättä vastuuta jollekulle muulle. Meillä on seitsemän vuotta aikaa kääntää päästöt laskuun. Sitä taakkaa ei voi jättää murrosikäisen harteille. Tästä on helppo alkaa aikuisen vastuunkanto: Sammutanko valon? Ostanko energiansäästölampun? Vaihdanko sähkösopimuksen ekosähkön tuottajaan? Laitanko joka päivä sähkösaunan päälle? Menenkö autolla vai junalla? Tekoja nuoret kunnioittavat.

Lisää hyviä tapoja aikuisen vastuunkantoon löytyy vaikkapa tästä.

Juha Aromaa

Ilmastokokous alkoi eilen iloisissa tunnelmissa, kun Australia ilmoitti ratifioineensa Kioton pöytäkirjan. Tuore pääministeri Kevin Rudd ratifioi sopimuksen ensimmäisenä virallisena toimenaan.

Vihdoin!

Yhdysvallat, ja tarkemmin sanottuna Bushin hallinto, on nyt entistä enemmän yksin, sen ainoan teollisuusmaakumppanin loikattua toiseen leiriin.

Ratifiointi on mainio esimerkki siitä, että kansalaisaktiivisuus kannattaa. Ilmastonmuutos nousi yhdeksi Australian vaalien tärkeimmistä teemoista – ellei tärkeimmäksi, ja siinä kansalaisjärjestöt näyttelivät merkittävää roolia. Vuosi sitten Kenian ilmastokokouksen aikaan Greenpeace ja muut kansalaisjärjestöt järjestivät Australiassa ilmastomarssin, johon osallistui eri puolilla maata yli 90 000 australialaista! Siitä käyntiin pyörähtänyt vuosi oli pelkkää tiivistä puserrusta ilmastonmuutoksen nostamiseksi vaalien ykkösteemaksi. Järjestöjen ja kansalaisten luoma paine pakotti jokaisen puolueen ottamaan kantaa ilmastonmuutokseen, ja lopulta puolue, jonka kannat olivat huomattavasti parempia kuin pääkilpailijansa, voitti.

Greenpeacen Australian toimistolle ilmastonmuutos oli vaalivuonna ehdoton ykkösteema. Australialaiset kollegamme eivät kuitenkaan suinkaan aio jättää kampanjaa tähän, vaan nyt se vasta kunnolla alkaakin. Australiaa ja Yhdysvaltoja on yhdistänyt tähän saakka Kioton pöytäkirjan hylkäämisen lisäksi huippukorkeat henkeä kohden lasketut ilmastopäästöt sekä uusiutuvien energialähteiden hylkiminen. Haasteisiin nähden Kioton pöytäkirjan allekirjoittaminen olikin vasta kevyttä alkulämmittelyä. Seuraavaksi tuoreen pääministerin on käärittävä hihansa ja rydyttävä tositoimiin.

Nähtäväksi jää, miten Australian uudet tuulet näkyvät sen kannanotoissa täällä Balilla. Ryhtyykö se ehkä painostamaan entistä rikoskumppaniaan mukaan Kioton pöytäkirjan jatkosopimukseen?

Kaisa Kosonen