ilmasto

You are currently browsing articles tagged ilmasto.

Julkistimme tänään Lasipalatsissa Helsingissä kauan ja hartaasti valmistelemamme raportin, jossa selvitimme, millaisia taloja Suomeen rakennetaan ja kuinka paljon energiankulutuksen osalta olisi parantamisen varaa. Paikalla oli myös Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n ja Suomen suurimman asuntosijoittajan VVO:n asiantuntijat.

Aiemmin syksyllä olin mm. soittanut asunnonostajaksi tekeytyen noin kymmeneen firmaan ja kysellyt energiankulutuksesta. Todellisuus oli karu: suuret rakennusfirmat rakentavat rakennusmääräysten minimitason mukaisesti ja pientalojen toimittajistakaan monilla ei ollut tarjota tietoa talojen energiankulutuksesta. Suomeen rakennetaan huomattavasti energiaa tuhlaavampia taloja kuin Ruotsiin ja Norjaan, joissa niissäkin olisi huomattavasti parannettavaa. Asunnon ostajan ja ilmaston kannalta olisi paljon parempi, että lainsäädäntö edellyttäisi mahdollisimman energiatehokasta rakentamista.

Raportissa arvioimme, että Suomen rakennusten energiankulutus voidaan puolittaa noin 30 vuodessa ja jäljellejäävä energiantarve tuottaa käytännössä kokonaan uusiutuvalla energialla. Tällä olisi valtava merkitys ilmastolle: rakennukset kuluttavat 40 % Suomen energiasta ja tuottavat 30 % kasvihuonekaasupäästöistä. (Ks. kalvoni julkistamistilaisuudesta)

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on esittänyt uusien rakennusten energiankulutusnormien kiristämistä 30-40 prosentilla. Ehdotus on erittäin hyvä ja se täytyy pikimmiten toteuttaa. Kiristyksen jälkeenkin parantamisen varaa löytyy raporttimme mukaan roimasti, joten parannukset eivät saa pysähtyä siihen.

Tiedotustilaisuudessa oli paikalla hyvin median edustajia ja monet jotka eivät päässeet paikalle tekevät jutun tiedotteen pohjalta. Iltauutisiin emme tällä kertaa kuitenkaan päässeet - se olisi onnistunut todennäköisesti, jos olisimme sulkeneet VVO:n pääkonttorin tai jonkun ison rakennustyömaan. Greenpeacen tavoitteena kaikessa mitä teemme on ympäristöongelmien ratkaiseminen, joten ratkaisujen esilletuonti on tärkein osa toimintaamme - vaikka sitä ei aina huomaa, jos meidän tekemisiämme seuraa ainoastaan TV-uutisista.

Lauri Myllyvirta

Suomineito jäi ilmastoasioissa perässähiihtäjäksi

Hiihdin tänään Aleksanterinkatua, Helsingin vilkkainta ostoskatua, vanhoilla Järvisen suksilla 30 muun vihaisen hiihtäjän kanssa. Halusimme muistuttaa, että lumiset talvet ja suomalainen luonto sellaisena kuin sen tunnemme voivat olla historiaa, jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä. Tempaus oli osa kansainvälistä ilmastotoimintapäivää, joka sai kymmenet tuhannet ihmiset kaduille kaikkialla maailmassa.

Aleksanterinkatu oli täynnä jouluostoksilla olevia ihmisiä, jotka jäivät seuraamaan hiihtoamme. Ohikulkijat saivat käteensä tapahtuman sloganilla varustetut kaasupallot. Reaktiot olivat erittäin positiivisia ja myös mediaa oli paljon paikalla.

Mukana hiihtämässä oli myös vaaleapalmikkoinen Suomi-neito, joka ei kuitenkaan tahtonut pysyä muiden mukana. Se ei ollut yllätys, sillä Suomi on ilmastonmuutoksen torjumisessa jäänyt perässähiihtäjäksi - ilmastopäästöt ovat 20 % Kioton tavoitetason yläpuolella ja energiankulutus kasvaa.

Katso kuvia tapahtumasta. Tutustu Greenpeacen ratkaisuihin ilmastonmuutoksen torjumiseen Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

Lauri Myllyvirta