HKL

You are currently browsing articles tagged HKL.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT on tänään tiedottanut Biovaiku-hankkeensa tuloksista, joiden mukaan:

  • on hyvin vaikeaa tai mahdotonta luoda kriteerejä, joilla voitaisiin todella taata biopolttoaineiden kestävä tuotanto
  • palmuöljyn kasvava kysyntä polttoaineeksi aiheuttaa epäsuoria vaikutuksia, jotka ovat johtamassa trooppisten metsien tuhoutumiseen
  • kasvava biopolttoaineiden tuotanto muun muassa huonontaa ilman laatua ja uhkaa pohjavesivarantoja tietyillä alueilla

Biovaiku-hankkeen loppuraportti julkaistiin jo toukokuun alussa, mutta jostain syystä tuloksista tiedotetaan vasta nyt. VTT on osallisena myös pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä käynnissä olevassa Neste Oilin palmuöljydieselin kokeilussa.

Maija Suomela

Helsingin ympäristölautakunta, YTV ja HKL ovat antaneet lausuntonsa liittyen valtuustoaloitteisiin, joissa vaaditaan palmuöljydieselistä luopumista pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Kaikissa lausunnoissa suositellaan kokeilun jatkamista loppuun asti eli vuoden 2010 loppupuolelle, jotta saadaan tarpeeksi tutkimustietoa Neste Oilin tuotteesta. Toisin sanoen suositellaan valtion omistaman yrityksen tukemista verovaroilla ja samaan aikaan ollaan osallisena aiheuttamassa kasvavia kasvihuonekaasupäästöjä Kaakkois-Aasiassa.

HKL menee omassa lausunnossaan pahasti metsään. Tapio Laakson (vihr) rakentavat muutosehdotukset lausuntoon kaatuivat 4-5, vaikka HKL:n johtokunnan pj. Jessica Karhu (vihr), Teppo Eskelinen (vas) ja Mirva Haltia-Holmberg (sd) kannattivat ehdotuksia. Muilla johtokunnan jäsenillä (Ari Lehtinen (sd), Mika Ebeling (kd), Anita Kuitunen (kok), Riitta Snäll (kok) ja Tuomo Valve (kok) on kova usko ja luotto EU:n direktiiveihin, sillä lausunnossa vedotaan EU:n uusiutuvaa energiaa koskevaan direktiiviin, joka ei ole edes voimassa ennen syksyä 2010 ja siihen mennessä tulee käymään läpi vielä useita muutoksia. Esimerkiksi palmuöljyn polttoainekysynnän vaikutuksia maankäyttöön valmistellaan otetavaksi huomioon lopullisessa direktiivissä, kun niitä tämänhetkisessä versiossa ei vielä huomioida.

HKL ei lausunnon mukaan ota mitään kantaa raaka-ainekysymyksiin. Samaan hengenvetoon edellä mainitut viisi johtokunnan jäsentä kuitenkin haluavat todeta, että uskotaan, että Neste Oil on vastuullinen tekijä ja tuo hyvinvointia tuotantoalueelle. Indonesialainen metsäaktivisti Ade Fadli oli keskiviikkona luovuttamassa yli 10 400 lähinnä pääkaupunkilaisen ihmisen allekirjoittamaa vetoomusta valtuutetuille palmuöljydieselistä luopumiseksi, ja hän kertoi aika toisenlaisia terveisiä palmuöljyn tuotannon ja lisääntyvän kysynnän vaikutuksista paikallisille ihmisille. HKL:n johtokunnan enemmistö kuitenkin ennemmin kuuntelee miljardiluokan investointeja tekevää yritystä, kuin pääkaupunkilaisten ja indonesialaisten ääntä.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuutettujen on kannettava vastuunsa ja annettava yritykselle oikea viesti: niin kauan kuin NExBTL-dieselin raaka-aine on palmuöljy tai muu kestämätön raaka-aine, kyseistä polttoainetta ei käytetä. Metsäkato Kaakkois-Aasiassa pahenee huimaa vauhtia, ja tällä menolla esimerkiksi orankien elinalueet on hakattu jopa viiden vuoden sisään. Vaarallista ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava, mutta se on tehtävä oikein keinoin. Ei pidä tukea keinoja, jotka itse asiassa pahentavat ilmastonmuutosta.

Palmuöljyä ei vielä käytetä polttoaineena kovin suuressa mittakaavassa, mutta jos Neste Oil toteuttaa suunnitelmansa ja tuottaa kahden vuoden sisään melkein kaksi miljoonaa tonnia palmuöljydieseliänsä vuosittain, palmuöljyn kysyntä polttoaineeksi kasvaa merkittävästi ja sademetsät sekä paikallisten ihmisten viljelymaat raivataan tieltä pois. Neste Oilin väite, että he olisivat luopumassa palmuöljyn käytöstä lähivuosina, ei ole kovin uskottava, kun yhtiö samaan aikaan rakentaa kahta maailman suurinta biopolttoainelaitosta Singaporeen ja Rotterdamiin eli suoraan palmuöljyteollisuuden keskusalueille.

Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot päättävät palmuöljydieselkokeilun kohtalosta syksyllä ja kokeilun päätyttyä tehdään päätökset siitä, johtaako kokeilu palmuöljydieselin laajamittaiseen käyttöön. Neste Oilin palmuöljydieselin käyttöä ei tule jatkaa. Kokeilu on lopetettava ja sen sijaan tuettava oikeita keinoja päästövähennysten aikaansaamiseksi, kuten jäteperäisiä polttoaineita ja energiatehokkuutta.

Maija Suomela

Valtuusto sanoo ei
Pyytämättä ja iloisena yllätyksenä, todettiin toimistollamme tänään puoliltapäivin, kun sähköposti toi Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen tiedotteen.

Yli puolet Helsingin kaupunginvaltuutetuista allekirjoitti eilisiltana aloitteen, jossa vaaditaan palmuöljydieselistä luopumista. Aloitteen on allekirjoittanut 48 valtuutettua, joukossa monien valtuustoryhmien puheenjohtajat. Asia näyttää yhdistävän yli puoluerajojen. Todella hienoa!

Helsingin valtuutettujen aktiivisuus asiassa on hyvä viesti kaikille kansalaisille, jotka ovat allekirjoittaneet kaupunkipäättäjille tarkoitetun vetoomuksen. Neste Oilin palmuöljydieseliä vastustavaan vetoomukseemme on kolmessa viikossa kertynyt lähes 4000 nimeä. Nimiä kerätään toukokuuhun asti jolloin vetoomus luovutetaan Helsingin lisäksi Espoon ja Vantaan päättäjille. Allekirjoita sinäkin vetoomus - se kannattaa!

Matti Liimatainen

Ei sademetsää tankkiin - vetoomuksen allekirjoittajia
Nimiä vetoomukseen on kerätty kaduilla, busseissa ja netissä. Myös kännykällä voi allekirjoittaa vetoomuksen.

Keräämme paraikaa allekirjoituksia vetoomukseen, jossa vaaditaan Neste Oilin palmuöljydieselin poistamista pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä. Tähän mennessä nimiä on kertynyt reilu 3300. Luvussa ei ole mukana kännykän kautta vetoomuksen allekirjoittaneita.

Tavoitteena on 10 000 nimeä toukokuun loppuun mennessä, mutta tätä tahtia voisimme kiikuttaa nimet kaupunginvaltuutetuille etuajassa. Jee!

Virpi


Päivän bussikampanjatapahtumia videomuodossa. Haastateltavana palmuöljykampanjasta vastaava Matti Liimatainen (joka on myös ahkera bloggaajamme). Matti vaihtoi sittemmin talvitamineet orankiasuun ja löytynee tällä hetkellä jostain pääkaupunkiseudun lukuisista busseista.

Virpi

Oranki bussissa
Bussimatkustajien reaktiot olivat ystävällismielisiä.

Aloitimme tänään pääkaupunkiseudun julkiseen liikenteeseen (HKL ja YTV) kohdistuvan kampanjan, jossa koetamme -tavallisten ihmisten tuella- saada HKL:n ja YTV:n lopettamaan Neste Oilin palmuöljydieselin käytön busseissaan.

Haastattelin hieman tänään Helsingin ja Espoon busseissa pyörineitä aktivistiorankejamme ja muita vapaaehtoisia millaisen reaktion he pääosin työmatkalla olleilta ihmisiltä saivat. Tässä tyypilliset kommentit:

  • Asiana sademetsät ovat sellainen, ettei misään (Greenpeacen) kampanjassa ollut näin yksiselitteisen positiivista vastaanottoa.
  • Ihmiset olivat kiinnostuneita riippumatta iästä tai sukupuolesta. Olin yllättynyt!
  • Suurimmalta osalta irtosi hymy. Apinat saa enemmän sympatiaa kuin haalarit. Haalarijakajilta ei otettu liiffaria yhtä herkästi.
  • Bussikuskitkin enimmäkseen halusi liiffarin. Paitsi se yksi joka teki kädellään puukotusliikettä…
  • Aika vaisua. Ihmiset on bussissa apeita.
  • HKL:n henkilöstöosaston ihminen otti nipun liiffareita, että voi jakaa töissä.
  • Pienet lapset pelkäsi.
  • Lapset tykkää.

Hmm. Pitäisikö tästä lähin pukeutua ainoastaan pörröisiksi metsän eläimiksi?

Virpi

Antimainoskilpailu
Sallittakoon blogissa mainos hyvän asian puolesta. Toivoimme yleisöltä kilpailutöitä Neste Oilin palmuöljydiesel-antimainos- kilpailuun. Saimme hyviä töitä, joita nyt ylpeinä esittelemme! Käy katsomassa finaalin päässeitä mainoksia, ja äänestä voittajaa. Mikäli äänestäjiä on tarpeeksi, saamme kasaan rahaa jolla voimme julkaista parhaan antimainoksen jossain aikakauslehdessä. Mitä enemmän osallistujia, sitä laajalevikkisempään lehteen mainoksen saamme.

Samassa yhteydessä toinenkin mainos. Thinkers of the jungle- kirja kertoo Sumatran ja Borneon orangeista. Tämä runsain valokuvin varustettu kirja todellakin pysäyttää ja koskettaa. Toivottavasti joku pakottaisi HKL:n, YTV:n sekä Nesteen pomot ja hallintoneuvoston pj Heidi “palmuöljy-tilapäisesti -tuottaa-vähän-murheita-tähän-kestävyyteen”-Hautalan (vihr.) lukemaan tämän, ja miettimään sitten, millaista moraalia edustaa palmuöljyn käyttäminen liikennepolttoaineeksi. Kirjaa myy Helsingissä esim. Akateeminen, hinta 30 Eur.

Matti Liimatainen

HKL, YTV ja Neste Oil 2
Tarramainos Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussissa.

Joka aamu Mannerheimintien ruuhkassa voi nähdä YTV:n bussin, jonka takalasitarra julistaa: AJA BUSSILLA - TORJUT ILMASTONMUUTOSTA. Tästäkin innostuneena pieni ihminen voisi äkkiseltään ajatella, että tosiaan, otanpa bussin. Jätän huomenna henkilöautoni kotiin. Joukkoliikennehän on ekologista.

Mutta pieleen menee, jos sitten pääkaupunkiseudulla satut osumaan bussiin, joka on startannut Veolian Suomenojan, Helsingin bussiliikenne Oy:n Koskelan, Porvoon Liikenteen tai Pohjolan Liikenteen Ilmalan varikoilta.

Nämä bussit ajavat Nesteen palmuöljydieselillä. Moottorissa palaa sademetsää ja uhanalaisten orankien elinympäristöjä. Idiotismin kruunaa, että hiilidioksidipäästöjä tästä typerehtimisestä aiheutuu sademetsätuhon takia enemmän kuin tavallisella dieselillä ajettaessa.

Kävimme eilen jo kolmatta kertaa vuoden sisällä tapaamisessa HKL:n ja YTV:n kanssa tästä aiheesta. Heillä on kolmivuotinen kokeiluhanke “bio”dieselin käytöstä, joka pahimmillaan johtaa palmuöljydieselin laajamittaiseen käyttöönottoon pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä vuoteen 2010 mennessä. Saimme kolmannen kerran kuulla, että palmuöljyn ongelmista huolimatta HKL ja YTV “luottavat” Neste Oiliin.

Luottamus on tärkeintä, vaikka sademetsää hakattaisiin. On myös niin, että “teknologiaa on kehitettävä”. Niin, ja “kaikkia ongelmia ei voi ratkaista kerralla”.

Samana päivänä kun istuimme kuulemassa miten HKL ja YTV luottavat Nesteeseen, Indonesialainen kansalaisjärjestö Centre for Orangutang Protection tiedotti, että Nesteen palmuöljyn tuottaja IOI on jälleen jäänyt kiinni uhanalaisten orankien elinympäristöjen raivaamisesta.

Matti Liimatainen

  • Viagra ordre
  • Cialis en ligne
  • Levitra en ligne
  • Propecia acheter
  • Viagra acheter
  • Acheter cialis
  • Ordre levitra
  • Ordre propecia
  • En ligne viagra
  • Vente cialis
  • Levitra bon marche
  • Propecia en ligne
  • Viagra online
  • Buy cialis
  • Order Levitra
  • Buy propecia
  • Buy viagra
  • Cheap cialis
  • Cheap Levitra
  • propecia online
  • Viagra prescription
  • Cialis online
  • Buy Levitra
  • Order propecia