Kello on 3.01 perjantain ja lauantain välisenä yönä ja Poznanin ilmastokokous on juuri päättynyt. YK:n ilmastokokoukset tuppaavat päättymään aina aamuyöllä.
Ja mitä kokouksessa saavutettiin? Kehitysmaiden sopeutumisrahasto käynnistettiin (taas), vuodelle 2009 sovittiin työohjelma ja uuden sopimuksen rustaamisessa päätettiin siirtyä ideointi- ja rupatteluvaiheesta varsinaisiin neuvotteluihin sopimustekstistä. Virkamies luettelisi mielellään myös joukon asiakohtia, joissa pilkun paikkaa siirrettiin toiseen.
Eikö tämän kaiken olisi voinut sopia sähköpostitse? Pitikö tosiaan lennättää 11 000 ihmistä kahdeksi viikoksi Puolaan sopimaan työohjelmasta tulevalle vuodelle?*
Sitä sopii kyllä kysyä. Mutta vastaus on silti yksiselitteinen: uutta, maailman energiajärjestelmän mullistuksen käynnistävää, ja trooppista metsäkatoa hillitsevää ilmastosopimusta ei solmita yhdessä kokouksessa tai sähköpostinvaihdolla. Edessä on vielä kuudesta kahdeksaan viikkoa virkamiespainia (3-4 kokousta) ennen ratkaisevaa Kööpenhaminan kokousta joulukuussa 2009.
Mutta Poznanissa rokkitähden elkein vieraillut Al Gore on oikeassa: ”We are able to do it. We have to do it. And we will do it.” **
Hänellä oli myös toinen erittäin painava viesti: poliittinen tahto on edelleen osittain hukassa, mikä kävi ilmi jälleen Poznanissa (ja EU:n päättäessä ilmastopaketistaan). Ensi vuonna tarvitaan ennennäkemättömän laajaa ja päättäväistä kansalaistoimintaa eri puolilla maailmaa, jotta ministereille ei jää mahdollisuutta olla tekemättä riittävän kunnianhimoisia päätöksiä Kööpenhaminassa.
Goren mukaan suuret muutokset eivät tule olemaan helppoja. Joskus ne vaativat kyvyttömien päättäjien syrjäyttämistä. Mutta amerikkalaisilla on viesti maailmalle: Yes we can!
Kaisa Kosonen
* = Minä ja luonnonsuojeluliiton kollegani Leo Stranius kapinoimme lentosirkusta vastaan suuntaamalla tänään juna-bussi-lautta yhdistelmällä kohti Suomea.
** = Lainaus on ulkomuistista, eikä siis ehkä ihan sanatarkka.
