Ydinvoimaa ajavat eivät kannata tarvittavia päästövähennyksiä?

Tein mielenkiintoisen havainnon vertaillessani Päästöpäättäjät.fi –palvelussamme mielipidekarttoja ydinvoiman ja päästövähennysten välillä. Katsokaapa huviksenne: ne kansanedustajat, jotka kannattavat ydinvoimaa ovat ihan eri porukkaa kuin ne, jotka kannattavat vaarallisen ilmastonmuutoksen edellyttämiä päästövähennyksiä ja ilmastolakia.  Ainoastaan yksi kansanedustaja kannattaa molempia.

Mistä tämä johtuu?

Mitä 30 % päästövähennyksiin tulee, niin osa kansanedustajista ilmeisesti ajattelee, että ilmastonmuutoksen torjumisessa pitäisi edelleen edetä varovaisin askelein ja  pessimistisin oletuksin, ja että kotimaiset toimet on siksi mitoitettava EU:n pessimistisemmän tavoitteen mukaan. EU:n  tavoitteenasettelussahan lähdetään siitä, että teollisuusmaiden tulisi vähentää päästöjään 30 % vuoteen 2020 mennessä, mutta jos muut maat eivät lähde mukaan, niin EU vähentää itsekseen 20 %.

Sitten on niitä, jotka näkevät että kun aika vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi on käymässä vähiin - tiedemiesten mukaan aikaa maailman päästöjen kääntämiseksi nopeaan laskuun on enää muutama vuosi - niin jarrutteluun ei ole enää mitään syytä. Teollisuusmaiden on osoitettava olevansa valmiita 30 % päästöleikkauksiin vuoteen 2020 mennessä. Jos uskomme siihen, että myös muut maat ovat saatavissa mukaan, niin on järkevää mitoittaa kotimaiset päästövähennystoimet riittävän suurten päästövähennysten mukaan jo nyt. Tavoitteiden tiukentaminen jälkeenpäin on huomattavasti vaikeampaa kuin tavoitteiden löysääminen.

Ydinvoiman suhteen löytynee puolestaan niitä, jotka suhtautuvat ydinvoiman kaikkivoipaisuuteen tunteen palolla ja toisaalta niitä, jotka ovat tutustuneet ydinvoimarakentamisen faktoihin. Olkiluoto 3 on jo kolme vuotta myöhässä, 2 miljardia euroa yli alkuperäisen kustannusarvion ja päästövähennykset Kioton sopimuksen ensimmäisellä tavoitekaudella (2008-2012) näyttävät jäävän luvatun 7,5 miljoonan tonnin sijaan nollaan. Ja rakentamisen laatuhan on ollut mitä sattuu, kun kustannussäästöjen tavoittelu on johtanut leväperäiseen rakentamiseen.

Ydinvoimaa paketoidaan jälleen kosmeettisiin ilmastokääreisiin

Olkiluoto 3 myytiin kansanedustajille ilmastosyillä ja myös uusia reaktoreita perustellaan nyt ilmastolla. Tarkkaavainen kansanedustaja osaa (toivon mukaan) kuitenkin katsoa  tällä kertaa myyntiesitteitä pidemmälle. TVO arvioi suunnittelemansa Olkiluoto 4:n vähentävän päästöjä vain noin miljoona tonnia. Tämä vastaa noin neljää prosenttia niistä vähennyksistä, joita Suomen on saatava aikaan vuoteen 2020 mennessä.Tämä olisi helposti saavutettavissa muilla, kestävämmillä tavoilla.

Kaisa Kosonen

Taitaa tulla Lipposen muistelmiin taas iso suttu. Ehkä jopa inhokkilistalle uusia nimiä?

EU:n johtajat eivät nimittäin kuunnelleet Paavo Suuren neuvoja, vaan päättivät penteleet tänään päättyneessä huippukokouksessaan pitää kiinni EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitteista ja aikataulusta. Vanhanenkin kehtasi ihan julkisesti ilmaista tukensa!

Fossiilisaurus Paavohan vaati viime viikolla Euroopan unionia sopeuttamaan ilmasto- ja päästöpolitiikkansa ”muuttuneisiin taloussuhdanteisiin”, eli alentamaan tavoitteitaan päästövähennyksille ja uusiutuvalle energialle. Mies nimitti vanhan ajan ilmastoskeptikon tavoin EU:n ilmastopolitiikkaa ”ilmastopoliittiseksi hypeksi” ja vaati samaan hengenvetoon Suomeen kolmea uutta ydinvoimalaa.

Jepulis jee. No, onneksi Paavolle ei enää kateta lautasta huippukokouksissa. Voitolla on raikkaampi ajattelu.

Komission puheenjohtaja Barroson mukaan EU:n ilmasto- ja energiapaketin eteenpäin vieminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan - ei finanssikriisistä huolimatta, vaan - ainakin osittain - juuri sen vuoksi. Myös finanssikriisin sankariksi nostettu Gordon Brown on alleviivannut, että toimet ilmastonmuutosta vastaan ovat osa ratkaisua globaaleihin taloushaasteisiin.

Vanhaselle pisteet siitä, että hän tuki EU:n energiapaketin tavoitteita ja aikataulua julkisesti. Nyt Vanhasen ja kumppaneiden olisi vaan luettava omat linjapaperinsa uudelleen punakynän kanssa ja mietittävä, onko EU:n tavoitteiden vesittämisyrityksissä mitään mieltä, vai pitäisikö sittenkin yrittää vahvistaa sitä.

Kaisa Kosonen

P.S. Suomen kannoista ovat olleet huolissaan myös luonnonsuojeluliitto, WWF ja KEPA.

Hesari ja YLE kertovat EU:n ympäristövaliokunnan äänestäneen eilen ”tiukan ilmastopaketin” puolesta teollisuuden lobbareiden kovasta painostuksesta huolimatta.

Se, mitä nuo uutiset eivät kerro, on että eräs mainittujen vesitysesitysten poliittisista promoottoreista oli suomalainen europarlamentaarikko. Konservatiivien esityksiä tuotiin valiokuntaan erityisesti Eija-Riitta Korholan ja Karl-Heinz Florenzin nimissä.

Tällä kertaa teollisuuden ja konservatiiviedustajien yhteisestä agendasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun dokumentin huolimaton tallentaminen paljasti, että Korholan ja kavereiden esitykset oli kirjoitettu Euroferin toimistossa. Konservatiivit ehdottivat muun muassa ilmaisten päästöoikeuksien jakamista teollisuudelle hamaan tappiin asti. Lisäksi he halusivat romuttaa EU:n sitoutumisen korkeampiin päästövähennyksiin osana kansainvälistä sopimusta.

Vaan eipä mennyt läpi. Ympäristövaliokunta linjasi, että myös teollisuuden on maksettava päästöoikeuksistaan kasvavassa määrin – joskin alussa peräti 85 % oikeuksista jaettaisiin edelleen ilmaiseksi. Niin ikään valiokunta vahvisti EU:n kokonaistavoitteen korottamisen nykyisestä 20 prosentista 30 prosenttiin, kun kansainvälinen sopimus syntyy ja edellytti jäsenmaiden valmistautuvan tuohon tiukempaan tavoitteeseen jo nyt.

Meitä ympäristöjärjestöjä Korholan tappio ei yllätä. Euroopassa puhaltavat muutoksen tuulet ja ylivoimainen enemmistö eurooppalaisista on täysin eri linjoilla kuin Korhola. Eurooppalaiset pitävät komission esittämiä tavoitteita päästöille ja uusiutuvalle energialle hyvinä tai liian vaatimattomina. Kansalaiset uskovat, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla voi olla positiivinen vaikutus Euroopan talouteen ja näkevät, etteivät yritykset tee riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ehkäpä siksi Korholan ”ilmastopolitiikalle” ei löydykään enää tukea edes teollisuusvaliokunnasta.

Korholahan on ajanut muun muassa uusiutuvan energian sitovasta tavoitteesta luopumista, (kivihiileen rinnastettavan) turpeen kohtelua uusiutuvana energiana (turvedieselesitys) sekä vastustanut uusiutuvien energialähteiden priorisointia sähköverkkoon pääsyssä. Mikään näistä esityksistä ei kuitenkaan mennyt läpi teollisuusvaliokunnan äänestyksessä 11.9., vaan valiokunta äänesti vahvan uusiutuvan energian direktiivin puolesta.

Hyvä niin.

Seuraavaksi EU:n energiapakettia käsittelevät Euroopan neuvostossa ministerimme Pekkarinen (10.10.), Vanhanen (15.-16.10.) ja Lehtomäki (20.10.). Toivottavasti hallituksemme ajaa eurooppalaisten toivomaa ilmastopolitiikkaa. Vähän heikolta kyllä näyttää.

Kaisa Kosonen

P.S. Satu Hassille ruusuja ansiokkaasta työstä vastuunjakodirektiivin mietinnön luotsaamisesta ja Riitta Myllerille sitovan energiatehokkuustavoitteen ajamisesta! Time to lead!

P.S. 2. Kaikki konservatiivit eivät toki vaadi EU:n päästötavoitteiden vesittämistä. Esimerkiksi entinen ympäristöministeri, nykyinen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) on luonnehtinut tavoitteita riittämättömiksi ja kunnianhimottomiksi.

Tapahtuisiko tämmöistä Suomessa? Kuvitelkaa: Mauri Pekkarinen pyytäisi blogissaan Sinua keskustelemaan avoimesti ydinvoimasta…

Piebalgsin blogipostauksen bongasi Ympäristöfaktaa.

PS. Pekkarisella ei ole blogia eikä omia nettisivuja (ainakaan en moisia onnistunut löytämään).

Virpi

Seuraan keskiviikkona 12.3. klo 15 lähtien Eduskunnan lehtereiltä täysistuntoa, jossa kansanedustajat puivat EU:n ilmasto- ja energiapakettia. Lähetän nopeita analyyseja ja tunnelmia tekstiviestinä suoraan blogiin sitä mukaa, kun kansanedustajat puhuvat.

Tekstarit ilmestyvät blogin oikeaan sivupalkkiin. Viestit löytyvät myös pysyvästi Twitteristä. Perustellisemman analyysin edustajien argumenteista laadin myöhemmin.

Vinkki: Jos satut olemaan television vaikutuspiirissä, niin niksautapa laatikko päälle,  TV1:lle klo 15.05. Silloin tekstareiden seuraaminen on hauskempaa…

Miksi asia on tärkeä?

EU on maailman tärkein ilmastopoliittinen suunnannäyttäjä. Se, millaisia linjauksia maailman suurin talousalue EU tekee, näyttää suuntaa kansainväliselle energiapolitiikalle. EU:n tasolla tehdyt päätökset määrittävät pitkälti myös sen, mitä meillä Suomessa reilun vuosikymmenen aikana tullaan tekemään:

• Paljonko uusiutuvia energialähteitä lisätään?

• Millaisen roolin saa energiatehokkuus?
• Miten raskasta teollisuutta kohdellaan?

• Pitäisikö ydinvoiman saada etulyöntiasema uusiutuviin energialähteisiin ja energiansäästöön nähden?

• Ollaanko ilmastonmuutoksen torjumisesta valmiita maksamaan, vai pitäiskö “jonkun muun jossain muualla joskus tehdä jotain”?

• Miten tämä kaikki vaikuttaa meidän kaikkien arkeen?

Haluavatko Suomen poliitikot vahvistaa vai vesittää komission esityksiä? Eduskunnan keskustelu antaa tälle osviittaa…

Kaisa Kosonen

PS. EU:n ilmasto- ja energiapaketista lisää täällä.

- päästöjä on määrä leikata 20 – 30 %

- uusiutuvien energialähteiden osuus nostetaan viidennekseen vuoteen 2020 mennessä

- päästökauppajärjestelmään tulee parannuksia, jotka tehostavat saastuttaja maksaa -periaatetta ja vähentävät yritysten ansiottomia voittoja sekä luovat yhteisen pelikentän eri teollisuuden aloille Euroopan tasolla. Näitä parannuksia päästökaupan korjaamiseksi on kilvan peräänkuulutettu.

Eikä maksa paljoa: noin kolme euroa per nenä viikossa, arvioi komissio. Tämä on noin viidennes siitä summasta, minkä me suomalaiset veronmaksajat maksamme Stakesin arvion mukaan vuosittain runsaan alkoholinkäytön yhteiskunnallemme aiheuttamina suorina ja välillisinä kustannuksina. Asian voi ajatella myös näin: Sen sijaan, että Euroopan BKT kasvaisi vuoteen 2020 mennessä 38 %, se kasvaakin ”vain” 37,5 %.

Todellisuudessa arviot kustannuksista ja hyödyistä tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan, sillä on selvää, ettei EU tule jäämään yksin toimiensa kanssa, vaan myös EU:n teollisuuden kilpailijat ovat tulossa mukaan päästövähennyksiin. Tällöin toisaalta myös EU:n todelliset päästövähennykset tulevat olemaan suuremmat.

Tavoitteita tullaan kiristämään jo lähiaikoina

Vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta komission esittämä paketti on kyllä hyvä avaus, mutta silti riittämätön. Esityksiin on porattu teollisuuden painostuksesta lukuisia reikiä, jotka vesittävät paketin ilmastohyötyjä. Kokonaispäästötavoitetta on leikattu 10 prosenttiyksiköllä, päästökaupan piiriin kuuluva teollisuus kokonaisuudessaan tulee saamaan edelleen runsaasti ilmaisia päästöoikeuksia (ilmainen jako voi olla perusteltua tietyille raskaan teollisuuden aloille, mutta ei suinkaan kaikille) ja niin yritykset kuin valtiotkin voivat välttää kotimaisia päästövähennyksiä hankkimalla halpoja päästöoikeuksia EU:n ulkopuolelta.

Ympäristöjärjestöjen lisäksi pettymyksensä päästövähennysten vaatimattomuuteen on esittänyt mm. IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri, joka kuvasi maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa 20 % päästövähennystavoitetta riittämättömäksi.

”kohtuutonta”, ”mahdotonta”, ”hurjaa”

Teollisuuden saamista myönnytyksistä ja Suomen lisäksi saamasta erityiskohtelusta huolimatta suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän reaktiot komission energiapakettiin noudattivat tuttua retoriikkaa:

Teknologiateollisuuden mielestä Suomen uusiutuvan energian tavoite on ”mahdoton” ja päästökauppa tulee nostamaan sähkön hintaa ”kohtuuttomasti”; Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan nyt tehdään ”tehotonta ilmastopolitiikkaa hurjilla kustannuksilla” ja Rakennusteollisuus vastustaa ”kaikilta osin” päästöoikeuksien maksullista jakoa.

Omaa luokkaansa oli kuitenkin Suomen yrittäjien tiedote, joka osoitti, ettei pulju ollut ymmärtänyt, mistä uusiutuvan energian tavoitteessa on kyse. Tiedotteessa menivät perustermitkin iloisesti sekaisin (tiedoksi Risto, että vesi- ja tuulivoima eivät ole bioenergiaa), mutta silti yrittäjät tiesivät kertoa, että komission päätös on ”raskas Suomen kansantaloudelle” ja ”kaventaa kuluttajien ostovoimaa”.

De ja vu

Kupletin juoni on ympäristöpolitiikalle tyypillinen. Teollisuus vastustaa rajoituksia, jos ne eivät koske heti myös kaikkia mahdollisia kilpailijoita. Sama ilmiö nähtiin esimerkiksi aikanaan, kun Yhdysvallat rajoitti otsonikehää tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttöä ennen Eurooppaa. Yhdysvaltojen yritykset vastustivat rajoituksia ensin kiivaasti väittäen, että yhdisteiden korvaaminen olisi kallista ja jopa mahdotonta. Kulissien takana ne kuitenkin käynnistivät tutkimus- ja kehitystyön vaihtoehtojen löytämiseksi, joten siinä vaiheessa, kun myös eurooppalaiset yritykset joutuivat rajoitusten piiriin, olivat Yhdysvaltojen yritykset jo kaukana edellä vaihtoehtojen kehittämisessä ja teollistamisessa.

Myös vuoden 2008 Suomessa yritykset tietävät retoriikkansa takana, että suuret muutokset ovat edessä joka tapauksessa, ja ettei EU tule jäämään yksin päästörajoitustensa kautta. Esimerkiksi Kiinan hallitus on asettanut jo nyt kunnianhimoisia tavoitteita ja toimia uusiutuvalle energialle sekä energiatehokkuuden ja tehtaiden ympäristövaikutusten parantamiselle, ja Yhdysvaltain suuret monikansalliset yritykset vaativat maalle sitovia päästökattoja ja päästökauppaa.

Rajoitukset voivatkin tuoda eurooppalaiselle teollisuudelle kustannusten sijaan mahdollisuuksia synnyttämällä ilmastoystävälliselle teknologialle vakaan kysynnän ja haastamalla yritykset innovaatiokilpaan.

Nyt siis vaan pyörät ja myllyt pyörimään! Tuulivoimateollisuuden kilpajuoksussa olemme jo jääneet Euroopan johtomaista jälkeen, ja tuhannet työpaikat uhkaavat valua sivu suun, mutta ehkäpä voimme suomalaisella sisulla vielä kiriä niitä kiinni.

Kaisa Kosonen

P.S. Ilmastonmuutoksen torjumiseen käytettävät rahat eivät katoa kankkulan kaivoon, vaan ne ovat sijoitus turvallisempaan tulevaisuuteen, puhtaampaan teknologiaan ja uusiin työpaikkoihin. Mikäli ilmastonmuutosta ei torjuta, olisivat kustannukset moninkertaiset – eikä silloin puhuttaisi enää ostovoiman kaventumisesta tai työpaikkojen menetyksestä, vaan ihmishenkien, kotien ja rahassa mittaamattomien luonnonarvojen menetyksestä.

Kaisa Kosonen