MUUTA

Feissaaja-Topias tässä terve! On aika tullut meillekin avata sanaista arkkuamme, sillä päivittäinhän olemme tekemisissä ihmisten kanssa keskustelemassa ympäristöasioista, mutta kerronpa ensin hieman itsestäni, että tiedätte millainen henkilö näitä sepustuksia tekee.

Olen siis 24-vuotias nuorimies, kolmatta kesää Greenpeacelle feissaamassa tänä vuonna. Opiskelen Lahden Muotoiluinstituutissa, mutta olen aktiivisesti perehtynyt ympäristöongelmiin, ympäristönsuojeluun ja ympäristöfilosofiakin kiinnostaa melkoisesti, kuten myös yhteiskunnalliset asiat muutenkin. Feissaamisen aloitin 2006 Turussa, vuonna 2007 feissasin Helsingissä, Turussa ja Lahdessa ja nyt vuonna 2008 olen feissannut Helsingissä, ja ensi viikosta alkaa viikon reissu Greenpeacen matkatiimissä pienemmissä kaupungeissa. Greenpeacen tukijana olin ollut jo aikaisemmin, ja kun kuulin mahdollisuudesta työskennellä hirmu tärkiän asian parissa, niin tottakai innostuin.

Niin, näistä katutöistä. Työssämme tapaamme valtavat määrät ihmisiä, keskustelemme kaikesta mahdollisesta ympäristöön liittyvästä ja saamme melkoista käsitystä siitä, millaisia asenteita ihmisillä on ympäristönsuojelua ja ympäristöä kohtaan. Luonnollisesti monet myös kertovat, mikseivät koe ympäristönsuojelun tukemista mielekkäänä. Viimeksi eilen kuulin varsin yleisen kommentin: “minä suojelen ympäristöä omilla valinnoillani ja olen oman osani tehnyt”. Sinänsä ihan siistiä, että ihmiset tekevät ylipäänsä valintoja ympäristön hyväksi, mutta toisaalta monilla on se käsitys, että ympäristönsuojelu on jotain pientä näpertelyä, ja oman osansa voi hoitaa lajittelemalla roskat tai käyttämällä joukkoliikennettä. On toki hienoa, että ylipäänsä lajittelee ja käyttää joukkoliikennettä, mutta nähdäkseni totuus on, ettei ratkaisevia muutoksia saada aikaan vain kyseisillä teoilla, eikä “omaa osuutta” kuitata sillä.

Ympäristönsuojelu ei ole mikään on/off -nappula, jolla ihmisestä saa ympäristöystävällisen pienillä ekoteoilla (asiat ylipäänsä harvoin ovat mustavalkoisia). Ympäristöongelmat ovat äärimmäisen vakavia, ja mitä enemmän ihmiset tekevät ongelmia ratkoakseen, sen parempi. Mitä enemmän tekee ympäristöystävällisiä valintoja, sen enemmän auttaa ympäristön tilaa. Erityisesti me rutkasti elämäntavoillamme ympäristöä kuormittavat suomalaiset emme voi oikein puhdistaa omatuntoamme ja pestä käsiämme ympäristön ongelmista astumalla linja-autoon tai laittamalla munankuoria biojätteisiin. Pienet arjen ekoteot ovat kuitenkin erinomainen alku ymmärtää, että voimme tehdä valtavasti omassa elämässämme ympäristön tilaa parantaaksemme. Mielestäni selvää on myös, että ihmisillä on moraalinen velvollisuus auttaa, mikäli heillä on siihen resursseja.

Ympäristönsuojelun tukeminen voi aivan hyvin olla kierrätyksen ja joukkoliikenteen käytön lisäksi oman elämän ekologisia valintoja, jolla voi vaikuttaa ympäristöongelmien ratkaisuun ja auttaa. Greenpeace ottaa aktiivisesti esille laajoja ympäristöongelmia ja niiden aiheuttajia, sekä herättää keskustelua ympäristön tilasta. Munankuoret biojätteissä tai matka joukkoliikenteellä eivät tätä tee (vaikka ovatkin toki tärkeässä osassa ympäristönsuojelijan paletilla!)

Ettän näin tällä kertaa. Kaduilla nähdään!

Topias Salonen

Vakikirjoittajien jäädessä yksi toisensa jälkeen hyvin ansaituille lomille Greenpeacen blogi saa kesälomatuuraajaksi feissarimme Topias Salosen. Topias on ainutlaatuisessa asemassa siinä mielessä, että hän kuulee varsin monipuolisesti tavallisten kadunmiesten ja -naisten ajatuksia ympäristö- ja energia-asioista (ja tietenkin Greenpeacesta). Topias lupasi kirjoittaa havainnoistaan heinäkuun loppuun asti, joten siihen asti teillä on aikaa kurkistaa millaista on toimia ympäristöjärjestön varainhankkijana tämän päivän Suomessa!

Kommentoikaa ja kyselkää, Topias vastailee mielellään!

Virpi Oinonen

PS. Vakikirjoittajat postailevat blogiin kesälläkin, mutta satunnaisemmin.

| View | Upload your own

Saavuimme sunnuntaina Helsinkiin kierrettyämme Suomea ydinjäterekan kanssa 12 päivän ajan. Vierailimme kaikilla viidellä paikkakunnalla, joihin suunnitellaan uutta ydinvoimaa sekä Kristiinankaupungissa, josta paikallinen ydinvoiman vastainen liike onnistui vastikään ajamaan Fennovoiman ulos. Sen lisäksi kävimme mm. suunniteltujen ydinjätekuljetusten varrella olevissa kaupungeissa sekä Kuopiossa, jonka ympäristössä on useita uraanikaivoksen perustamiseen tähtääviä hankkeita.

Kullakin paikkakunnalla toimme rekan näkyvälle paikalle ja pystytimme julistenäyttelyn sekä infoteltan. Kahdella pienellä paikkakunnalla järjestimme kunnanviraston edessä mielenosoituksen, mitä näissä kunnissa tuskin oli vähän aikaan nähty. Mukana oli keskimäärin 10 ihmistä.

Teimme mm. kunnantalojen, ydinvoimayhtiöiden osakkaiden ja paikalllisten energiayhtiöiden eteen ”käänteisiä graffiteja”, eli pesimme katuun painepesurilla ja sapluunalla tekstin ”100 000 vuotta” sekä säteilymerkin.

Ennen kiertueen alkua järjestimme yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa Helsingissä mielenilmauksen, jossa yli 500 ihmistä muodosti tekstin ”CO2 -30 %” sekä säteilyvaaran merkin. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki vaati noin viikko tämän jälkeen 30 % päästövähennystä Suomen ilmastostrategian pohjaksi. Itse kiertueen aloitti mielenosoitus ydinjätehautaa Suomeen suunnittelevan Posivan pääkonttorin edessä.

Tärkeä havainto kiertueen aikana oli, että suomalaiset ja erityisesti pohjoissuomalaiset tuntuvat suhtautuvan ydinvoimaan huomattavasti kriittisemmin kuin mediaa seuraamalla voisi luulla. Tätä tietenkin osoittavat myös mielipidetiedustelut.

Kiertue saavutti hyvän mediahuomion ja jutut tehtiin hyvin positiivisessa sävyssä. Joissain paikallisissa medioissa tämä oli ensimmäinen kerta, kun ne tekivät kriittisen jutun ydinvoimasta. Paikkakuntien asukkaiden reaktiot olivat myös yllättävän positiivisia ja paikalliset ydinvoiman vastaiset liikkeet vaikuttivat kiitollisilta tuesta. Moni ohikulkija otti ydinjätekarkkeja mukaan työpaikalle, kavereille tai sukulaisille. Monta kertaa kuulin kahvilassa tai kirjastossa keskusteltavan ydinjätteestä, mikä oli tärkeä merkki siitä, että olimme onnistuneet tuomaan asiaa lähemmäksi ihmisiä.

Lauri Myllyvirta

Hesarin sunnuntaipalstalla on kannettu huolta siitä, että media ja päättäjät kuuntelevat liikaa ympäristöjärjestöjä. Jopas nyt jotakin. Nyt huolensa esitti geologi Toni Eerola, joka asiantuntijuudesta kirjoittaessaan unohti kertoa työskentelevänsä itse uraaninetsintäyhtiö Namuralle.

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.

Korholan pariskunnan (Eija-Riitta ja Atte) mustamaalauskampanja ympäristöjärjestöjä kohtaan jatkuu taas tutuin argumentein Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa.

Mitkä mahtavat olla HS:n motiivit julkaista Atte Korholalta jo toinen ympäristöjärjestöjen haukkumisjuttu sunnuntaidebatissa? Viimeksi hän syytti meitä ilmastouhkien liioittelulla. Ironista sinänsä, että tällä kertaa hän itse aloittaa jutun toteamalla, että kasvihuonekaasupitousuuksien nousu on ollut nopeampaa, mitä pelättiin. Nyt hän siis on herännyt tosiasiaan, josta ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet jo ajat sitten. Voisiko olla paikallaan antaa välillä järjestöjen itsensä kertoa, mitä ajamme ja miksi?

Muutama kommentti Korholoiden loanheittoon:

1) Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet kokonaisvaltaisia ratkaisumalleja siitä, millä keinoin päästöjä voidaan Suomessa vähentää 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

“Ilmastonsuojelijoina” esiintyvät Korholat eivät ole omaa ratkaisumalliaan esittäneet.

Sen sijaan Korholat ovat puolustaneet ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahemman turpeen käyttöä, vastustaneet tuulivoimaa (rumaa, kallista ja hörhöä), uusiutuvan energian tavoitetta (mahdoton, järjetön), päästövähennystavoitetta (mahdoton) ja päästövähennystoimia (kallista ja vie työpaikat).

2) Päinvastoin kuin Korholat antavat ymmärtää, ympäristöjärjestöt ovat tehneet parhaansa saadakseen metsäkadon hillitsemisen keinot osaksi ilmastosopimusta. Se oli yksi Greenpeacen päätavoitteista Balilla. Greenpeacen ratkaisuehdotus on “Tropical Deforestation Emission Reduction Mechanism“, joka mahdollistaisi ennustettava ja vakaan rahoituksen metsäkadon hillitsemiselle, mutta ei kohtelisi metsiä vain hiilivarastoina, vaan huomioisi myös biodiversiteettiarvot ja sosiaaliset arvot (paikallisten asukkaiden tarpeet). Ehdotus herätti Balilla valtaisaa kiinnostusta ja sitä on kiitelty konkreettisuudesta ja moniarvioisuudesta.

3) Toisin kuin Korholat antavat ymmärtää, järjestöt ovat alusta alkaen korostaneet sitä, että liikenteen biopolttoaineita voidaan tuottaa sekä kestävästi (esim. biokaasu, mitä lämpimästi kannatamme) että äärettömän tuhoisin seurauksin (esim. raivatulle sademetsäalueelle istutettu öljypalmu mitä vastustamme). Kestävyys riippuu mm. raaka-aineesta, tuotanto-olosuhteista ja teknologian tehokkuudesta.

Koska näyttää siltä, että tuotanto nyt uhkaa painottua kestämättömiin biopolttoaineisiin, on Greenpeace vastustanut sitovaa 10 % tavoitetta liikenteen biopolttoaineille, ja vaatinut tiukkien kestävyyskriteerien laatimista Euroopan tasolla.

Mitkä mahtavatkaan olla Korholoiden motiivit kaiken tämän mustamaalauksen ja valehtelun takana? Ympäristönsuojelu se ei ainakaan ole.

Kaisa Kosonen

Aloitimme eilen keskiviikkona Loviisasta kiertueen ydinjäterekan kanssa. Rekka kuljettaa aidon kokoista kopiota ydinjätteen kuljetussäiliöstä, johon mahtuisi Suomessa toimivien ydinvoimaloiden kuukaudessa tuottama jäte.

Loviisalaisten reaktiot tuntuivat hyvin positiivisilta. Sana levisi keskustassa suusta suuhun sekä alueradioiden kautta ja kaupungilla kulkiessani kuulin yhden jos toisenkin pohtivan ydinjätteen kohtaloa. Asiasta ei ole keskusteltu niin pitkään aikaan, että asia tuntuu painuneen unohduksiin. On liian helppoa ajatella, että ongelmat kyllä ratkaistaan. Juuri nyt meillä ei kuitenkaan ole varaa tai oikeutta unohtaa, sillä suunnitellut ydinvoimahankkeet tekesivät Suomesta henkeä kohti maailman suurimman ydinjätteen tuottajan.

Eilisilta meni jännittäessä ja seuratessa sloveniassa sattuneen ydinvoimalaturman saamista hallintaan.

Ennen kiertuetta takana oli kaksi mielenilmausta Helsingissä. Sunnuntaina 500 keltaisiin pukeutunutta ihmistä kerääntyi muodostamaan vartaloillaan ja mustilla kylteillä tekstin “CO2 -30 %” sekä säteilyvaaran merkin. Tiistaina suljimme ydinjäteyhtiö Posivan sekä ydinvoimayhtiö TVO:n pääkonttorin muistuttaaksemme, että yhtiöiden toiminta altistaa tuhansia tulevia sukupolvia ydinjätteestä aiheutuville riskeille.

Tänään Tampereella testaamme kiertueella ydinvoimatietovisaa. Joka kerran kun olemme jossain puhumassa ydinvoimasta, joku vanhempi mieshenkilö tulee kertomaan, että hän tietää kaiken ydinvoimasta. Tänään se nähdään.

Lauri Myllyvirta

Päivystin tänäkin aamuna Nesteen palmuöljydieseliä irvivää banderolliamme Länsiväylällä. Parin tunnin aamuvuorossa oli aikaa lukea päivän Hesari kannesta kanteen. Kaupunki-sivuilta löytyi juttu, joka lämmitti (niin lämmitti aamuaurinkokin, ei sen puoleen). Ei voi kuin ihailla. Että löytyy poliitikkoja joilla on selkärankaa.

“On mahdotonta ajatella, että ensin puhumme ilmastonmuutoksesta. Sitten kun tulee konkreettinen hanke, todetaan että olemme markkinataloudessa ja annetaan yrittäjän yrittää”, sanoo ministeri Jan Vapaavuori Hesarissa tänään. Tämä on jo niin itsensäselittävää ettei tarvinne enempää kommentoida. Mutta näitä linkkejä todella tekee mieli mainostaa: Vapaavuori Hesarissa, Vapaavuoren blogi, ja haastattelu Radio Helsingissä kello 13.30 torstaina 29.5..

Ja lisää pisteitä kokoomukselle; europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen eilen YLE:n punaisessa langassa (tämä linkki ja haastattelu eivät sisällä suoranaista ympäristöasiaa, mutta elämisestä, maailmasta ja politiikasta kiinnostuneet voivat sen tsiigata).

Matti Liimatainen

Brasilian ympäristöministeri Marina da Silva erosi dramaattisesti tehtävästään viime viikolla. Marina da Silva on ollut Brasilian hallituksen vihreä enkeli, ympäristöjärjestöjen ja kansainvälisen yhteisön kunnioittama vaikuttaja. Amazonian sydämessä kasvanut da Silva otti sademetsien suojelun vakavasti ja toi muuten kiikun kaakun heilunutta uskottavuutta Luis Ignacio da Silvan hallituksen ympäristöpolitiikalle.

Marina da Silvan ero on ollut näyttävästi esillä maailman lehdissä. da Silva ilmoitti eronsa syyksi varsin suoraan teollisuuden yhä kasvavan paineen Brasilian sademetsien raivaamiseksi - da Silva on todennut tehtävänsä mahdottomaksi.

Ero on valtava takaisku Lulan hallituksen uskottavuudelle ja valitettavasti myös Amazonian sademetsille. da Silva on niin kokenut ministeri, että tilanteen täytyy olla todella epätoivoinen. Hän ei eronnut hetken mielijohteesta. Viimeinen tippa oli ilmeisesti se, että Lula oli ohittanut ympäristöministerin erään tärkeän maankäyttöhankkeen valmistelussa.

Uusi ympäristöministeri on Carlos Minc, joka kuuluu maan vihreän puolueen perustajiin, mutta on sittemmin siirtynyt Lulan työväenpuolueeseen. Puolueen symbolin, punaisen tähden, sijaan hänen kerrotaan pitävän rintapielessään meritähteä. Hänellä on todellinen näytön paikka Marina da Silvan korvaajana.

-Sini Harkki

| View | Upload your own

Greenpeacen aktivistit (mukana myös muutama sukupuuttouhan alla oleva oranki) kävivät protestoimassa Nesteen huoltoasemilla Neste Oilin uutta palmuöljypohjaista biodieseliä vastaan. Autoilijat suhtautuivat suurimmaksi osaksi positiivisesti tempauksiin. Myös Facebookissa oleva Neste Oil -ryhmä on kerännyt tähän mennessä jo yli 700 jäsentä.

Ihmiset näyttäisivät ymmärtävän palmuöljydieselin ongelmat varsin hyvin!

Virpi Oinonen