Kuvapäiväkirja

You are currently browsing the archive for the Kuvapäiväkirja category.


Saavuimme sunnuntaina Helsinkiin kierrettyämme Suomea ydinjäterekan kanssa 12 päivän ajan. Vierailimme kaikilla viidellä paikkakunnalla, joihin suunnitellaan uutta ydinvoimaa sekä Kristiinankaupungissa, josta paikallinen ydinvoiman vastainen liike onnistui vastikään ajamaan Fennovoiman ulos. Sen lisäksi kävimme mm. suunniteltujen ydinjätekuljetusten varrella olevissa kaupungeissa sekä Kuopiossa, jonka ympäristössä on useita uraanikaivoksen perustamiseen tähtääviä hankkeita.

Kullakin paikkakunnalla toimme rekan näkyvälle paikalle ja pystytimme julistenäyttelyn sekä infoteltan. Kahdella pienellä paikkakunnalla järjestimme kunnanviraston edessä mielenosoituksen, mitä näissä kunnissa tuskin oli vähän aikaan nähty. Mukana oli keskimäärin 10 ihmistä.

Teimme mm. kunnantalojen, ydinvoimayhtiöiden osakkaiden ja paikalllisten energiayhtiöiden eteen ”käänteisiä graffiteja”, eli pesimme katuun painepesurilla ja sapluunalla tekstin ”100 000 vuotta” sekä säteilymerkin.

Ennen kiertueen alkua järjestimme yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa Helsingissä mielenilmauksen, jossa yli 500 ihmistä muodosti tekstin ”CO2 -30 %” sekä säteilyvaaran merkin. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki vaati noin viikko tämän jälkeen 30 % päästövähennystä Suomen ilmastostrategian pohjaksi. Itse kiertueen aloitti mielenosoitus ydinjätehautaa Suomeen suunnittelevan Posivan pääkonttorin edessä.

Tärkeä havainto kiertueen aikana oli, että suomalaiset ja erityisesti pohjoissuomalaiset tuntuvat suhtautuvan ydinvoimaan huomattavasti kriittisemmin kuin mediaa seuraamalla voisi luulla. Tätä tietenkin osoittavat myös mielipidetiedustelut.

Kiertue saavutti hyvän mediahuomion ja jutut tehtiin hyvin positiivisessa sävyssä. Joissain paikallisissa medioissa tämä oli ensimmäinen kerta, kun ne tekivät kriittisen jutun ydinvoimasta. Paikkakuntien asukkaiden reaktiot olivat myös yllättävän positiivisia ja paikalliset ydinvoiman vastaiset liikkeet vaikuttivat kiitollisilta tuesta. Moni ohikulkija otti ydinjätekarkkeja mukaan työpaikalle, kavereille tai sukulaisille. Monta kertaa kuulin kahvilassa tai kirjastossa keskusteltavan ydinjätteestä, mikä oli tärkeä merkki siitä, että olimme onnistuneet tuomaan asiaa lähemmäksi ihmisiä.

Lauri Myllyvirta

Greenpeacen aktivistit (mukana myös muutama sukupuuttouhan alla oleva oranki) kävivät protestoimassa Nesteen huoltoasemilla Neste Oilin uutta palmuöljypohjaista biodieseliä vastaan. Autoilijat suhtautuivat suurimmaksi osaksi positiivisesti tempauksiin. Myös Facebookissa oleva Neste Oil -ryhmä on kerännyt tähän mennessä jo yli 700 jäsentä.

Ihmiset näyttäisivät ymmärtävän palmuöljydieselin ongelmat varsin hyvin!

Virpi Oinonen

Vappukuva
Simaaah!

Poliitikkoa grillataan

Ideaalimaailmassa zurnalistit kuumottaisivat poliitikkoja tekstiviestien lisäksi myös muista asioista…

Virpi Oinonen

Toimiston helmikuista elämää toimiston innokkaimman kamerakännykkäkuvaajan (eli allekirjoittaneen) tallentamana.

Virpi Oinonen

Kaisan jääkaappikuva
Turhautunut(?) ilmastokampanjoitsija on luppohetkenään käsitellyt kokemuksiaan jääkaappitaiteen kautta.

Toimiston jääkaappi alkoi vetämään viimeisiään ja sitä valmistellaankin paraikaa viimeiselle kierrätysmatkalleen. Oveen on vuosien varrella tarttunut kaikennäköistä tarraa, sarjakuvaa ja muuta visuaalista ilmaisua. Pieni kulttuuriantropologi minussa heräsi tallentamaan tämän toimistokulttuurin ilmentymän ennen sen tuhoutumista.

Virpi Oinonen
(Toimistoantropologi)

nestemainos_antimainos_430p.jpg
Korjailtu biodieselmainos. Ei pitäisi kuluttajaviraston enää valittaa.

Kuluttajavirasto on kiinnittänyt huomiota ilmastonmuutoksen käyttämiseen mainonnassa: monet yritykset viljelevät viraston mukaan markkinoinnissaan epämääräisiä ympäristöväitteitä, jotka antavat tuotteiden ilmastovaikutuksista liian myönteisen kuvan. Esimerkiksi Fortum ja Neste Oil saivat virastolta satikutia mainonnastaan.

Kritiikki ei tullut toimiston väelle kovinkaan suurena yllätyksenä. Toimistolta lupauduttiinkin tarjoamaan konsulttiapua mainonnan ympäristörealismin parantamiseen.

Virpi Oinonen

Cocacolanorppa

Raapustelen usein erilaisiin kokousmuistiinpanpoihin ja muihin papereihin ns. marginaalituherruksia. Näitä siinä sivussa syntyneitä pieniä kuvallisia kommentteja ajattelin silloin tällöin pistää tänne blogiin “Kuvapäiväkirja” -kategorian alle. Jos hyvin käy, saan toimistomme toisen marginaalipiirtäjän, metsäkampanjavastaavamme Matin, skannaamaan tänne omia (loistavan yksinkertaisia) piirroksiaan. Yksi Matin kuva löytyykin itse asiassa täältä.

Mutta asiaan.

Norppa syntyi maanantain toimistokokouksessa, jossa yksi jos toinenkin hämmästeli aamusumppia hörppiessään Hesarissa ollutta kokosivun Coca-Colan norppamainosta. Kampanja liittyy kauppoihin vastikään ilmestyneisiin uusiin, ympäristöjärjestöjen kritisoimiin muovisiin “kertakäyttöisiin palautuspulloihin”. Mutta hei, sentään norpat hyötyvät…

Virpi Oinonen