Feissarin päiväkirja

Olen aikaisemmin feissaamisesta kirjoittaessani keskittynyt lähinnä kuvaamaan kohtaamiani luuloja ja näkemyksiä ympäristöasioista ja Greenpeacesta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kuvaus siitä millaista työtä feissaus itse asiassa on. Kolme kesää feissanneena tämä työ tulee jo melko selkärangasta, eikä siinä välttämättä tule ajatelleeksi, että toisille tämän työn sisältö ja meininki saattaa olla melkoisen vierasta. Kuitenkin paljon ihmiset kyselevät minulta millaista feissaus on, onko se haastavaa, raskasta ja niin edelleen.

Suurin osa työtä on kontaktin ottamista ihmisiin ja työssä on haastavaa pysyä virkeänä ja rentona, jotta ihmisiin voi olla luontevasti yhteydessä. Tärkeintä on siis osata asennoitua positiivisesti jokaiseen vastaantulijaan. Feissaus on välillä kyllä raskasta, mutta vastoin luuloja eivät ihmiset yleisesti ottaen ole tylyjä kadulla. Moni on luullut, että saamme kuulla jatkuvaa loanheittoa ja kettuilua, mutta loppujen lopuksi ihmiset eivät hirmusti meille tylytä. Päivässä tulee kysyttyä usealta sadalta ihmiseltä, ja ehkä muutama näistä ohikulkijoista on tyly ja epäkohtelias. Tylyistä ihmisistäkin osan tylytys on minun näkökulmastani lähinnä hilpeyttä herättävää. Ymmärrän, ettei kaikkia huvita jutella feissareille, mutta feissareille voi melko helpolla sanoa ei. Suurin osa ihmisistä osaa kohteliaasti kieltäytyä, jos sillä hetkellä ei innosta jäädä feissarille juttelemaan, eikä tällainen vie kävelymatkasta kuin muutamia sekunteja, vaikka sitä tapahtuisikin useasti päivässä. Hilpeyttä herättää, jos feissarin kohtaaminen saa aikan jotain raivoporukohtauksia ihmisissä.

Ja vaikka välillä tulee tylyttäjiä, jotka laskevat mielialaa, niin välillä tulee myös erittäin ihania ihmisiä. Eräänä päivänä joku epämääräinen mies sanoi minua jälleen ekoterroristiksi, mikä ärsytti tietysti. Viisi minuuttia tämän jälkeen eräs ohikulkeva nainen käveli luokseni ja auliisti ja lempeästi kehui sekä Greenpeacen toimintaa että oli kiitollinen, että me feissarit kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jaksamme pyöriä kaduilla tärkeän asian puolesta. Hän toivotti minulle sydämellisesti onnea ja jatkoi matkaansa. Se oli kuin henkistä auringonpaistetta kasvoille.

Ihanaa on myös ennakkoluulojen hälveneminen. Kun tulee pysäyttäneeksi ihmisen, joka näyttää citymaasturilla liito-oravia liiskaavalta ydinvoimapohatalta, onkin iloista huomata ulkonäön pettävän. Hän onkin myynyt autonsa, vähentänyt lihansyöntiä, vaihtanut sähkön ekosähköön, laskenut huonelämpötilaa ja niin edelleen, sekä on muutenkin erittäin huolissaan ympäristöasioista. On hienoa huomata, että monet muutkin kuin “me hipit” ovat valmiita oma-alotteisesti tekemään isojakin muutoksia elämässään ympäristön hyväksi.

Feissatessa kuulee myös paljon ihmisten tarinoita heidän omasta elämästään ja värikkäitä näkemyksiä ties mistä. Väillä varsin innostavaa ja mukavaa, välillä hieman hämmentävää. Kaiken kaikkiaan feissatessa törmää uskomattoman monenlaisiin ihmisiin ja asenteisiin, ja polttoaineena heidän kanssaan kommunikointiin minulla palaa huoli ympäristön tilasta.

Topias Salonen

Hämeenlinnassa matkatiimin mukana ollessani eräs miekkonen tuli luokseni niin kovin tietäväisenä kysymään retorisesti, miksi Greenpeace keskittyy niin aktiivisesti Suomen metsiin eikä yhtä paljoa Keski-Euroopan, kuten Saksan metsiin. Vastasin hänelle, että koska Suomessa on paljon enemmän vanhoja metsiä jäljellä kuin Keski-Euroopassa ja koska Greenpeacen toiminta metsien suhteen Suomessa ylittää täkäläisen uutiskynnyksen helpommin kuin keskieurooppalaisten Greenpeace-toimistojen toiminta omilla alueillaan.

No, vastaus ei miellyttänyt, vaan mies sanoi jotain ”no itse asiassa se johtuu siitä, että Saksan metsäteollisuus rahoittaa Greenpeacen toimintaa”. Greenpeacen rahoitus on jokin käsittämätön myytti ihmisille. Muutaman kerran kaduilla, mutta huomattavasti enemmän internetin ihmemaassa ihmiset keksivät ties mitä salaliittoteorioita Greenpeacen rahoituksesta. Nesteen green dieseliin kohdistuvan kritiikin syyksi olen jonkun nähneen keksineet niinkin hulvattoman teorian, että ExxonMobil rahoittaa Greenpeace Pohjolaa.

Eniten näissä salaliittoteorioissa huvittaa se, kuinka ihmiset nyhjäisevät ne niin tyhjästä ja uskovat kaiken, mitä sattuvat jostain keskustelupalstalta lukemaan tai kaverilta kuulemaan, mutta kukaan ei kuitenkaan tunnu koskaan ottavan asioista selvää itse Greenpeacelta. Valitetaan, että rahoitus on epäselvää, vaikka Greenpeacen yrityksistä ja valtioista riippumaton rahoitus on ulkopuolisten tilintarkastajien varmentamaa ja vuosiraportit kaikkien ladattavissa netistä. Valitetaan miksei Greenpeace kritisoi muita yrityksiä kuin vaikka Nestettä, vaikka Greenpeace on öljy-yhtiöiden saralla aktiivinen ExxonMobilin kritisoija mm. Greenpeacen Yhdysvaltain toimiston erinomaisella Exxonsecrets-sivustolla, sekä palmuöljyn suhteen kritisoinut ulkomailla mm. Unileverin toimintaa. Myös saksalaiset metsäfirmat ovat saaneet Greenpeacelta kritiikkiä osakseen.

Tulee hieman mieleen juorukerhot. Jostain ihmisestä juorutaan hirveästi asioita ja spekuloidaan onko hän tehnyt sitä ja onko hän tätä ja missähän hän mahtoi olla silloin ja tällöin. Kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa tule kysyneeksi itse juorujen kohteelta miten asia todellisuudessa on, vaikka asioiden todellisen laidan selvittäminen olisi hyvin helppoa. Varmaankin kyseessä on jonkin sortin ennakkoasenne. Jos joku ei tykkää Greenpeacesta, niin halutaan uskoa kaikki epämääräiset juorut, sillä ne sopivat paremmin omaan mielipiteeseen Greenpeacesta. Uskotaan mieluummin omaa näkemystä tukeva valhe kuin oman näkemyksen kyseenalaistava totuus.

Topias Salonen

Oh some people! Kun kadulla kyselee kansalaisilta kiinnostaako ympäristönsuojelu tahi olisiko hetki aikaa ympäristöasioille, niin sangen moni vastaa jotain henkeen ”minä seuraan aktiivisesti ympäristöasioita kiitos” tai ”tiedän asioita, opetan biologiaa, minulle ei tarvitse siis kertoa”. Monet sanovat olevansa Greenpeacen ”henkisiä tukijoita”, mutta kavahtavat kun kysytään kiinnostaisiko konkreettisestikin tukea Greenpeacea. On myös ihmisiä, jotka jäävät mielellään keskustelemaan pitkällisesti ja ilmaisevat raskaasti huolensa ympäristöasioista ja Greenpeacen esiin nostamista ongelmista, ja ääneen pohdiskelevat mitäpä asioille voisi tehdä ja kuinka ongelmat ovat suuria. Kun näille erittäin huolestuneille sitten mainitsee, että haen Greenpeacen ympäristösuojelulle kuukausitukijoita, niin nämä ”erittäin huolestuneet” ihmiset äkkiä pistävät keskustelun poikki ja pakenevat paikalta, kun pyydetään auttamaan ympäristönsuojelussa.

Tuon asenteen kummallisuus on siinä, että tuolla asenteella ei muuteta mitään. Vaikka kaikki maailman ihmiset tietäisivät ja olisivat huolissaan kaikista ympäristöongelmista, ei mikään muuttuisi, ellei kukaan tekisi mitään. Lueskelin joskus kirjakaupassa jotain teepussiaforismikirjaa, ja vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, niin aforismi ”pieninkin teko on tärkeämpi kuin suurin ajatus” on hyvin kuvaava. Ajatukset eivät muuta maailmaa, teot muuttavat. Tai kuten Gandhi (jonka periaatteisiin Greenpeacen väkivallaton kansalaistottelemattomuus perustuu) sanoi aikoinaan, meidän pitää olla muutos, jonka haluamme nähdä maailmassa. Feissaajina me tarjoamme ihmisille keinoa ryhtyä muutokseksi, sillä Greenpeacen ympäristönsuojelun resurssit tulevat nimenomaan lähemmäs kolmelta miljoonalta yksityiseltä ihmiseltä. Jokainen tukija on osana tätä muutosta. Mikäli näitä yksilöitä ei olisi, ei Greenpeace voisi ajaa muutosta niin kuin se nykyään tekee. Greenpeacen toiminta perustuu yksityisten ihmisten konkreettiseen tukeen, joko lahjoituksin tai vapaaehtoispanostuksella. ”Henkinen tuki” Greenpeacelle ilman konkreettista tukea ei sellaisenaan edistä Greenpeacen maailmpanparannusprojektia.

Mieleni tekisikin aina kysyä näiltä ihmisiltä, jotka ”tietävät ympäristöongelmista” tai hohkaavat huolestuneisuutta, että mitä he itse tekevät näille asioille sen lisäksi, että vain puhuvat niistä. Tosin kohteliaisuussyistä jätän moiset kyselyt väliin.

Topias Salonen

Feissaaja-Topias tässä taas hei! Takanani on nyt viikko Greenpeacen matkatiimissä kiertäen eteläisen Suomen pienempiä paikkakuntia, kuten Saloa, Hankoa, Tammisaarta, Lohjaa ja Hämeenlinnaa vallan mukavassa feissariseurassa. Näissä kiertämissämme kaupungeissa yleisesti ottaen ihmisillä oli enemmän aikaa rupatella, sillä feissaajat ovat sen verran harva näky kyseisissä kaupungeissa.

Greenpeacen suorasta toiminnasta tuli paljon keskusteltua. Oli melkoisen mukavaa, että valtaosa asiaa kommentoineista suhtautui suoraan toimintaan ja kansalaisaktivismiin myönteisesti. Greenpeacen ajamia asioita arvostettiin ja suoraa toimintaa yleisesti ottaen pidettiin välttämättömänä keinona saada nykymaailmassa asioille huomiota, sillä monet kokivat, etteivät ympäristöasiat saa muuten tarpeeksi huomiota osakseen. Suoran toiminnan muutamat vastustajat lähinnä tyytyivät pilkkaamaan tyyliin “senkin terroristit” ja pakenivat äkkiä paikalta. Oikeastaan vain pari suoraa toimintaa kritisoineista oli valmis keskustelemaan suorasta toiminnasta. Hämeenlinnassa suorasta toiminnasta kanssani keskusteli pitkään eräs rouva, joka sanoi olevansa Lahden ympäristölautakunnan jäsen. Hän ei hirveästi pitänyt siitä, että kansalaisaktivismista seuraa haittaa yrityksille, jotka aiheuttavat ympäristötuhoa. Kyselin jatkuvasti onko hänestä yritysten liiketoiminnan koskemattomuus tärkeämpää kuin esimerkiksi yritysten edesauttamat vakavat ympäristöongelmat. Lahtelaisrouva jatkuvasti vastasi vain “no, asioilla on aina kaksi puolta”, eikä sen pidemmälle missään vaiheessa suostunut kantaansa perustelemaan.

Työtoverini huomauttikin kuinka on varsin kummallista, miten jotkut ihmiset alkavat leikkiä kriitikkoja ja skeptikkoja kun puhutaan Greenpeacesta ja suorasta toiminnasta, mutta heittävät kriittisyyden ja skeptisyyden romukoppaan kun puhe on yrityksistä, poliittisista tahoista tai näiden ihmisten omista kulutustottumuksista.

Greenpeacen tavoitteena on suojella ympäristöä ja tuoda esiin ympäristöongelmia. Tämä vaatii monesti nykymaailmassa suoraa toimintaa. Kansalaisaktivismi ympäristönsuojelun takia sinkoaa erinäisille ihmisille herneen nenään, mutta samalla tällaiset ihmiset unohtavat kokonaan tarkastella vastaavalla kriittisyydellä yritysten tai valtioiden toimintaa. Vaikka kotosuomalaisten yritysten kyseenalaiset toimet unohdetaan tyylillä “toki yritykset toimivat kyseenalaisesti, muttei Greenpeace silti saa tehdä näin!” Miksi nämä erinäiset yritykset saavat rauhassa mellastaa ja edesauttaa ympäristötuhoja? Jos Greenpeacen väkivallaton ja ilkivallaton suora toiminta on aivan kamalaa näiden ihmisten mielestä, niin heidän kyllä pitäisi vielä äänekkäämmin kritisoida joidenkin yritysten ja poliittisten tahojen toimintaa. Tätä he monesti eivät kuitenkaan tee. Vaikuttaisi, että joillain mielipide Greenpeacesta on jo etukäteen päätetty asiaa tarkemmin miettimättä ja yritetään jälkeen päin keksiä kaikki mahdolliset keinot heittää lokaa Greenpeacen niskaan. Greenpeace ja aktivismi on punainen vaate, jota vastaan pitää hyökätä hinnalla millä hyvänsä ja samalla unohdetaan iloisesti kaikki ne suuret ympäristöongelmat ja toiminnat, joihin Greenpeace puuttuu. No, jokaisella on arvokäsityksensä. Mieluummin minä tulen edustamani järjestön ja arvojeni takia kadulla terroristiksi haukutuksi kuin sulaudun joukkoon, joka hiljaisesti hyväksyy ympäristökatastrofien edesauttamisen.

Että näin taas tällä kertaa. Ensi viikolla ehkä lisää kokemuksia matkatiimistä!

Topias Salonen

Viime viikolla feissatessani sateisella Iso-Roobertinkadulla vastaani käveli iloisennäköinen parrakas mies, joka uskoakseni oli herra Esko Valtaoja, tai vähintäänkin hänen kaksoisolentonsa. Kysyinpä kiinnostaako ympäristönsuojelu, mutta vastaukseksi tuli, ettei Greenpeace kiinnosta, sillä iloinen parrakas mies sanoi olevansa oikea ympäristönsuojelija ja kannattavansa ydinvoimaa.

Kummallista, miten jotkut tuntuvat piehtaroivan ydinvoimakannatuksessaan ja tekevän siitä valttikorttinsa, jolla tituleeraavat itseän siten ympäristönsuojelijoiksi. On totta, että ydinvoima sähköntuotantomuotona ei pahenna ilmastonmuutosta, mutta ydinvoimaan liittyy monia muita ongelmia polttoaineen louhinnasta jätteiden loppusijoitukseen, sekä sen vaikutukseen poliittisessa keskustelussa aina ydinaseisiin asti. Kun esimerkiksi YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n neljännen ilmastoraportin mukaan energiatehokkuus, energian säästö ja uusiutuvat energiamuodot ovat ydinvoimaa tärkeämmässä asemassa ilmastonmuutosta torjuessa, niin on kummaa kannattaa energiamuotoa, joka ainakin Suomessa pahasti tappaa keskustelun tärkeämmistä energiaratkaisuvaihtoehdoista, eikä kannusta energian säästämiseen tai energiatehokkuuteen. Lisänä on tietysti ongelmat ydinvoiman polttoaineen tuotannosta jätteen loppusijoitukseen, sekä mahdollisten ydinaseiden tai likaisten pommien rakentaminen, mikäli ydinvoimaa alettaisii rakentaa rajusti lisää ympäri maailmaa.

On toki miellyttävää ajatella jonkun yksittäisen tekniikan olevan jossain pelastavassa roolissa, mutta ilmastonmuutoksen hillintä on projekti, joka vaatii muutoksia paljon muissakin asioissa kuin pelkästään sähköntuotannossa.

En muista kuulleeni yhdenkään itseään ympäristöystävälliseksi ydinvoimakannattajaksi itseään tituuleeraavan vielä äänekkäämmin kannattavan uusiutuvia energiamuotoja ja energiansäästöä, joita IPCC suosittelee enemmän kuin ydinvoimaa. Tuntuukin, että useat ydinvoimakannatuksen varjolla itseään ympäristöystävälliseksi kutsuvat ihmiset ovat ensisijaisesti ydinvoiman kannattajia ja vasta toissijaisesti huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Se, että ydinvoima tuottaa hiilidioksidin sijaan radioaktiivista jätettä, on joillekin vain oljenkorsi pönkittää omaa ydinvoimakannatustaan ympäristöystävällisyyden nimissä. Sillä ei kuitenkaan oteta huomioon ilmastonmuutoksen laaja-alaisuutta eikä ydinvoiman muita puolia.

Näin tällä kertaa. Nyt jatkan matkatiimissä uusimaalaisten kaupunkien kiertämistä.

Topias Salonen

Feissaaja-Topias tässä terve! On aika tullut meillekin avata sanaista arkkuamme, sillä päivittäinhän olemme tekemisissä ihmisten kanssa keskustelemassa ympäristöasioista, mutta kerronpa ensin hieman itsestäni, että tiedätte millainen henkilö näitä sepustuksia tekee.

Olen siis 24-vuotias nuorimies, kolmatta kesää Greenpeacelle feissaamassa tänä vuonna. Opiskelen Lahden Muotoiluinstituutissa, mutta olen aktiivisesti perehtynyt ympäristöongelmiin, ympäristönsuojeluun ja ympäristöfilosofiakin kiinnostaa melkoisesti, kuten myös yhteiskunnalliset asiat muutenkin. Feissaamisen aloitin 2006 Turussa, vuonna 2007 feissasin Helsingissä, Turussa ja Lahdessa ja nyt vuonna 2008 olen feissannut Helsingissä, ja ensi viikosta alkaa viikon reissu Greenpeacen matkatiimissä pienemmissä kaupungeissa. Greenpeacen tukijana olin ollut jo aikaisemmin, ja kun kuulin mahdollisuudesta työskennellä hirmu tärkiän asian parissa, niin tottakai innostuin.

Niin, näistä katutöistä. Työssämme tapaamme valtavat määrät ihmisiä, keskustelemme kaikesta mahdollisesta ympäristöön liittyvästä ja saamme melkoista käsitystä siitä, millaisia asenteita ihmisillä on ympäristönsuojelua ja ympäristöä kohtaan. Luonnollisesti monet myös kertovat, mikseivät koe ympäristönsuojelun tukemista mielekkäänä. Viimeksi eilen kuulin varsin yleisen kommentin: “minä suojelen ympäristöä omilla valinnoillani ja olen oman osani tehnyt”. Sinänsä ihan siistiä, että ihmiset tekevät ylipäänsä valintoja ympäristön hyväksi, mutta toisaalta monilla on se käsitys, että ympäristönsuojelu on jotain pientä näpertelyä, ja oman osansa voi hoitaa lajittelemalla roskat tai käyttämällä joukkoliikennettä. On toki hienoa, että ylipäänsä lajittelee ja käyttää joukkoliikennettä, mutta nähdäkseni totuus on, ettei ratkaisevia muutoksia saada aikaan vain kyseisillä teoilla, eikä “omaa osuutta” kuitata sillä.

Ympäristönsuojelu ei ole mikään on/off -nappula, jolla ihmisestä saa ympäristöystävällisen pienillä ekoteoilla (asiat ylipäänsä harvoin ovat mustavalkoisia). Ympäristöongelmat ovat äärimmäisen vakavia, ja mitä enemmän ihmiset tekevät ongelmia ratkoakseen, sen parempi. Mitä enemmän tekee ympäristöystävällisiä valintoja, sen enemmän auttaa ympäristön tilaa. Erityisesti me rutkasti elämäntavoillamme ympäristöä kuormittavat suomalaiset emme voi oikein puhdistaa omatuntoamme ja pestä käsiämme ympäristön ongelmista astumalla linja-autoon tai laittamalla munankuoria biojätteisiin. Pienet arjen ekoteot ovat kuitenkin erinomainen alku ymmärtää, että voimme tehdä valtavasti omassa elämässämme ympäristön tilaa parantaaksemme. Mielestäni selvää on myös, että ihmisillä on moraalinen velvollisuus auttaa, mikäli heillä on siihen resursseja.

Ympäristönsuojelun tukeminen voi aivan hyvin olla kierrätyksen ja joukkoliikenteen käytön lisäksi oman elämän ekologisia valintoja, jolla voi vaikuttaa ympäristöongelmien ratkaisuun ja auttaa. Greenpeace ottaa aktiivisesti esille laajoja ympäristöongelmia ja niiden aiheuttajia, sekä herättää keskustelua ympäristön tilasta. Munankuoret biojätteissä tai matka joukkoliikenteellä eivät tätä tee (vaikka ovatkin toki tärkeässä osassa ympäristönsuojelijan paletilla!)

Ettän näin tällä kertaa. Kaduilla nähdään!

Topias Salonen

Vakikirjoittajien jäädessä yksi toisensa jälkeen hyvin ansaituille lomille Greenpeacen blogi saa kesälomatuuraajaksi feissarimme Topias Salosen. Topias on ainutlaatuisessa asemassa siinä mielessä, että hän kuulee varsin monipuolisesti tavallisten kadunmiesten ja -naisten ajatuksia ympäristö- ja energia-asioista (ja tietenkin Greenpeacesta). Topias lupasi kirjoittaa havainnoistaan heinäkuun loppuun asti, joten siihen asti teillä on aikaa kurkistaa millaista on toimia ympäristöjärjestön varainhankkijana tämän päivän Suomessa!

Kommentoikaa ja kyselkää, Topias vastailee mielellään!

Virpi Oinonen

PS. Vakikirjoittajat postailevat blogiin kesälläkin, mutta satunnaisemmin.