Suomen metsät

Tästä liito-oravametsästä tehtiin ennätystulosta viime vuoden joulukuussa Suomussalmella.

Valtion liikelaitos Metsähallitus kertoi viime viikolla tehneensä ennätystuloksen. Kohonnut puun hinta nosti laitoksen tulosta 106 miljoonaan euroon, noin 34 miljoonaa enemmän kuin aiempina vuosina.

Flickr-sivuiltamme voit katsoa kuvia siitä, miten ennätystulosta on tehty ja tehdään tänä vuonna. Laitos hakkaa luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsiä, mm. uhanalaisten kuukkelien ja liito-oravien elinympäristöjä, eivätkä tuloksentekoa saa haitata edes omat ympäristöohjeet. Suomussalmella hakattaessa kaadetaan ennätystulostalkoissa lahopuut ja kelotkin- niistähän saa vaikka polttopuuta, jos teollisuudelle ei kelpaa.

Matti Liimatainen

HS kertoo tänään SYKE:n tutkimuksesta, jonka mukaan paljon mainostettu metsälaki suojaa luontoarvoja surkeasti. Viime joulukuussa julkistetun tutkimuksen mukaan suurin osa kohteista rajataan liian pieniksi ja useimmissa tapauksissa kohteiden ominaispiirteet hakataan pilalle. Vain joka sadas uhanalaisten lajien esiintymistä sattuu metsäkeskusten rajaamille metsälakikohteille.

Julkisin varoin tehtyjen metsälakikartoitusten tulokset ovat salaisia. Tietoja ei anneta edes ympäristöviranomaisille. HS:n juttuun haastateltu metsäministeriön ylijohtaja kertoo, että salauspäätösten syynä on ympäristöjärjestöjen pelko. Pelätään kuulemma, että järjestöt löytäisivät enemmän arvokohteita kuin viranomaiset, ja tulisivat sitten “kettinkeineen paikalle”.

Todellisuudessahan kyse on siitä, että metsäsektorilla sovittiin jo etukäteen ettei lakia tulla käytännössä noudattamaan, mutta tajuttiin että ympäristöjärjestöthän saattavat käydä tarkistamassa miten kohteita on hakattu. Siksi metsänomistajat ja metsäviranomaiset sopivat kaukonäköisesti, että lakikohteiden sijainti pidetään salassa. Vai pelättiinkö kenties, että ympäristöjärjestöt tulisivat kettinkeineen estämään metsälain rikkomista? Sellaista imagoriskiä metsäsektori ei tietysti halunnut. Onhan se mukavampaa rikkoa lakia rauhassa, ilman seurauksia.

SYKE:n tutkimus julkaistiin 12.12.2007. Metsäteollisuus kertoi samana päivänä tiedotteessaan, ettei Etelä-Suomen metsien suojelussa pidä hyväksyä esityksiä laajojen alueiden suojelusta, koska arvokkaat luontokohteet tulee suojeltua vapaaehtoisilla toimilla ja arvokkaiden elinympäristöjen säästämisellä…

Matti Liimatainen

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) teki itseään tärkeäksi alkuviikosta Kuusamossa käydessään. Lehti esitteli ilmeisen kiitolliselle yleisölle (Kuusamossahan lienee vielä katkeruutta luonnonsuojelijoiden 10 vuotta sitten hyvin onnistunutta yhteismetsän vanhojen metsien suojeluprojektia kohtaan) teoriaansa, jonka mukaan Greenpeace olisi uhannut aloittaa ihan ulkomailla asti kampanjan Kemijärven sellutehtaan sulkemiseksi, jos Stora Enso ei olisi sitä itse hoksannut ensin tehdä.

Joko Lehti on tyhmä, tai sitten hän pitää meitä tyhminä. Tavoitteenamme on suojella jäljellä olevat ikimetsien rippeet Metsä-Lapissa. Asiakkailleen Stora Enso on kertonut jatkavansa puun ostoa juuri näiltä kiista-alueilta. Alueita hakataan jatkuvasti, puu kulkee Stora Ensolle niin Kemijärvelle kuin Kemiin. Kemijärven lakkautuksen yhteydessä on kerrottu, että metsien käyttö ylipäänsä ei jatkossakaan muutu, vaan kaikki metsistä hakattavat puut käytetään yhtiön muissa tehtaissa. Miten meidän tavoitteitamme olisi siis auttanut “aloittaa kampanja Kemijärven tehtaan sulkemiseksi”, kuten Lehti fantasioi? Tai miten Stora Enson ympäristömainetta auttaisi tehtaan sulkeminen, kun yhtiö avoimesti kertoo, että kiistojen syy, ikimetsien raiskaaminen, kelpaa sille joka tapauksessa?

Eli väännetäänpä rautalangasta: meille tärkeää on vähien ikimetsien suojelu, ei tehdaslaitosten vastustaminen. Vaatimuksemme ei ole epäekologista puuta käyttävien tehtaiden sulkeminen, vaan promilleluokkaa Suomen metsäteollisuuden puunkäytöstä edustavien ikimetsien hakkuiden lopettaminen. Kampanjoimme entiseen malliin suojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita vastaan ja kehotamme vastuullisia kuluttajia selvittämään, mistä paperi on peräisin ja onko siinä käytetty ikimetsien puuta.

Kemijärven tehtaan kaatumista on turha yrittää työntää meidän syyksemme. Sen puunhankinnasta kiistametsistä on tullut korkeintaan kaksi sadasosaa, ja sama puu käytetään joka tapauksessa jossain. Ympäristökiistoista ei tehtaan sulkemisen syitä vähääkään omaa järkeään käyttävä ihminen saa tekemälläkään. Tehtaan lakkautus ei ole hyvä ympäristönkään kannalta, kun kuljetusmatkat pitenevät ja kun tiedetään, että laitos olisi voinut pyöriä niiden monotonisten kasvatusmetsien varassa, jollaisiksi suurin osa Itä- ja Keski-Lapin metsiä on tehtaan historian aikana muokattu.

Matti Liimatainen

Metsien suojelu nykypäivän Suomessa on Kafkan ja Orwellin käsikirjoittamaa. Vai mitä olette mieltä siitä, että valtion liikelaitos Metsähallitus avohakkaa parhaillaan Puolangan Liperinsuolla kolmen monitoimikoneen voimin vasta perustamaansa ympäristöarvometsää.

Laitos kertoo eri puolille Suomea perustamissaan ympäristöarvometsissä ottavansa luonnon monimuotoisuuden “korostetusti huomioon”. Ja että “Alueiden hoidossa otetaan korostetusti huomioon myös maisema, kulttuuriarvot sekä virkistyskäyttöä ja luontomatkailua edistävien luonnonpiirteiden säilyminen.”.

Kuvia tästä korostetusti huomioonottamisesta löytyy Flickr-sivuiltamme. Kannattaa käydä katsomassa miten metsien ympäristö- ja maisema-arvoja nykyään suojellaan.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat vedonneet Liperinsuon säästämisen puolesta mm. siksi, että helmikuun lopulla hallitus päättää Etelä-Suomen metsien suojelun aikataulusta ja toimenpiteistä. Metsähallituksellekin on tulossa suojeluvelvotteita - ja siksi laitos pitääkin nyt kiirettä tuhotakseen arvokkaita alueita pois tieltä.

Matti Liimatainen

Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuvaa on lisäksi sensuroitu.

Metsäalalla törmää aika paljon “vanhanaikaisiin” miehiin, vaikka nykyään vähemmän. Joillekin suomalaisen metsäpolitiikan ikikonsensukseen ja hys-hys -menoon tottuneille tuntuu ilmeisesti olevan mahdotonta hyväksyä, että joku kehtaa pitää suomalaista metsäteollisuutta tavalla tai toisella epätäydellisenä ja vielä sanoa sen ääneen. Vielä vaikeampaa tällainen kritiikki tuntuu joskus olevan, jos sen sanoo nuori nainen, joka ei tietenkään voi tietää mistään mitään.

Ollessani ensimmäisessä Etelä-Suomen metsien suojelua suunnitelleessa Metso-työryhmässä 2000-2002 MTK:n edustaja Timo Nyrhinen ja Metsäteollisuus ry:n edustaja Hannu Valtanen totesivat minulle naureskellen, että “pitäisi varmaan pistää tuo Sini raskaaksi, niin pääsisi oikeisiin nuorten naisten hommiin”. En tiedä minkälaisia juttuja eduskunnassa on lausuttu, mutta jos sielläkin edellisen kaltaista kommenttia pidetään huumorina, jolle naistenkin pitää pystyä nauramaan, niin en ihmettele, että jotkut kokevat työilmapiirin ahdistavaksi.

Kumma kyllä eduskunnan ahdistelukohun yhteydessä esille nostetut mieskansanedustajat olivat kaikki minulle jotekin tuttuja… Ei epäasiallisen käytöksen takia, vaan siksi, että juuri heidän “ryhmältään” olen lukenut ja kuullut monta kertaa aivan erityisen jyrkkiä, suorastaan suojelufobisia, kannanottoja metsiensuojelua vastaan… Hassua.

-Sini Harkki

Keskisuomalainen kertoi sunnuntaina että uusin Harry Potter- kirja painetaan Jyväskylässä saksalaiselle paperille, koska Suomesta ei saa kirjailija Rowlingin vaatimaa FSC-paperia.

Miksi näin? No, Suomen metsäteollisuus ja -talous eivät toistaiseksi ole halunneet lopettaa luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita. Siksi maassamme ei ole tarpeeksi järjestelmän mukaan sertifioituja metsiä FSC-merkityn paperin tuottamiseksi.

Muistan kun vuonna 2003 olimme kertoneet kirjailija Rowlingin olevan mukana Greenpeacen kansainvälisessä kirjakampanjassa, jossa kirjailijat kielsivät kirjojensa painamisen ikimetsäpaperille. Tervon ja Päivärinnan TV-ohjelmassa minua epäiltiin väärän tiedon levittelystä - että eihän kukaan kirjailija nyt toki voisi tuollaista mennä lupaamaan. Asiasta riemuittiin Suomessa vielä edellisen Potterin painamisen yhteydessä, kun Rowling oli sittenkin suostunut siihen että kirja vielä kerran painetaan suomalaispaperille. Tätä pidettiin osoituksena siitä että kylläpä se Greenpeace taas oli väärässä.

Nyt sitten ollaan tässä. Keskisuomalaisen haastattelema Tammen kustannusjohtaja kertoo, että “saimme käyttää silloin suomalaista paperia aikataulu- ja tuotantosyistä. Jo silloin oli selvää, että seuraavaan kirjaan ei hyväksytä muuta kuin FSC-sertifioitua paperia.”.

Ja hyvä niin, koska tälläkin hetkellä valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa suojelullisesti arvokkaita metsiä pitkin Suomea, ja teollisuus ostaa puun surutta.

Suomalaistutkijoiden viimetalvinen vetoomus Metsä-Lapin ikimetsien hakkuiden lopettamisesta kaikui kuuroille korville.

Suomen ympäristökeskuksen uusimpien tutkimusten mukaan metsälakia tulkitaan käytännössä niin että uhanalaiset lajit saavat kyytiä.

Ja tämän vuoden aluksi metsäsektori ajoi läpi epäonnistuneen ratkaisun Etelä-Suomen metsien suojelussa.

Sitten vielä ihmetellään, ettei suomalainen paperi kaikille kelpaa.

Jatkossa tilanne voi olla toinen, koska Suomeen valmistellaan parhaillaan FSC-standardia yhteistyössä ympäristöjärjestöjen, metsäteollisuuden ja eri sosiaalisten tahojen kanssa. Toistaiseksi teollisuus on esittänyt lähinnä heikennyksiä ympäristökriteereihin, mutta halu FSC-sertifiointiin on sillä silti kova. Tuleva kevät näyttää, halutaanko Suomessa lopettaa arvokkaiden metsien hakkuut vai jatkaa kovalla luontoarvoja hävittävällä linjalla.

Matti Liimatainen

Tänään luovutettiin ympäristöministeri Tiilikaiselle Metso II-ohjelma Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi. Jo 1990-luvun lopulta Suomen metsäpoliittisen keskustelun kuumia perunoita on ollut se, että eteläisen Suomen metsistä on suojeltu vain hieman yli prosentti. Surkea suojelutilanne ja tehokkaat hakkuut ovat ajaneet eteläiset metsät ja niiden lajit ahtaalle. Esimerkiksi kuukkeli oli vielä sata vuotta sitten yleinen koko maassa, mutta nyt enää pohjoisen lintu . Suurista osista etelää kuukkeli on kadonnut ja elinalueiden pienentyessä sen levinneisyys vetäytyy koko ajan kohti pohjoista.

Metso II:n myötä Etelä-Suomeen saadaan lisää rahaa metsien suojeluun, muttei vieläkään kunnollista metsiensuojeluohjelmaa siihen liittyvine kartoituksineen. Suojelu tulee lähivuosina keskittymään sinne, mistä maanomistajat tarjoavat metsiä suojeluun, ei sinne, missä suojelualueiden perustaminen olisi ekologisesti tehokkainta.

On suorastaan masentavaa, että valtion metsien suojelua aiotaan lisätä vain mitätön määrä, vaikka yli 100 000 suomalaista on vaatinut lisää suojelualueita Etelä-Suomeen taannoisella metsävetoomuksella. Eikö kansalaismielipiteellä tulisi olla merkitystä juuri kaikkien yhteisesti omistamien valtion metsien kohdalla?

Minulle ainoa valopilkku oli siinä, että tällä kertaa eriäviä mielipiteitä jätettiin kaikkien osallistuneiden luontojärjestöjen toimesta. Ensimmäisen Metso-toimikunnan jälkeen vuonna 2002 jätin Luonto-Liiton puolesta ainoan eriävän mielipiteen surkeaan mietintöön, jossa koko metsien suojelun tarve oli yritetty metsäsektorin painostuksella lakaista maton alle, ja ympäristöministeriön suopealla myötävaikutuksella siinä aika lailla myös onnistuttiin. Toimikunnan metsätaloutta painottava kokoonpano sekä ympäristöministeriön lepsuilu aiheuttivat sen, ettei selviä tutkimustuloksia Etelä-Suomen metsäluonnon ahdingosta otettu tälläkään kertaa vakavasti.

Työryhmäprosessi on nyt ajettu pussin perälle. Keskustelu Etelä-Suomen metsistä tullaan lähivuosina käymään jossain aivan muualla kuin ympäristöministeriön siipien suojissa. Ehkä siellä, missä kuukkelin elinympäristöä seuraavaksi tuhotaan.

Sini Harkki

Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas kertoo tänään Turun Sanomien haastattelussa pelkäävänsä hakkuiden hankaloitumista Lapissa, koska hakkuiden sosiaalinen hyväksyntä kärsii puunjalostuksen vähentyessä alueella.

Pääjohtajaa ei vaikuta huolettavan se, että Metsähallituksen hakkuut aiheuttavat toistuvasti ongelmia porotaloudelle, luonnonsuojelulle, matkailulle ja muulle monikäytölle. Häntä harmittaa se, että hakkuita tekisi mieli jatkaa entiseen malliin, vaikka julkisesti perusteltavia syitä muille aiheutettaville haitoille on nyt entistä vähemmän.

Kun sellutehdas Kemijärvellä lakkautetaan, mutta hakkuut jatkuvat eteläisempien laitosten tarpeisiin, alkaa entistä useampi nähdä millaisena raaka-ainereservaattina Lappia pidetään. Hakkuiden haitat jäävät alueelle, puut viedään muualle.

Sivistysvaltiossa olisi viimeistään tässä tilanteessa alettu miettiä vaihtoehtoja. Suomessa päätetään jatkaa hakkuita. Harmitellaan kun hyväksyntä kärsii, sen sijaan että mietittäisiin miten sosiaalisia ongelmia aiheuttavaa toimintaa - hakkuutapoja ja hakkuumääriä - korjattaisiin hyväksyttävämmäksi.

Metsähallitushan on tukijoineen tottunut kävelemään hakkuista valittavien vähemmistöjen yli. Julkisuudessa on yksipuolisesti korostettu metsätalouden ylivertaisia työllisyys- ja talousvaikutuksia, valittajat on yritetty pitää hiljaisina. Viime vuosina kuva on alkanut säröillä, esimerkiksi Muoniossa ja Inarissa.

Mutta tärkeintähän on hakkaaminen, hinnalla millä hyvänsä. Siksi Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan parhaillaan hanketta, jolla osa Metsähallituksen hakkuutuloista tuloutettaisiin kunnille joiden alueella hakkuut tapahtuvat. Tällä pyritään saamaan kuntapäättäjät myötämielisiksi hakkuille ja hiljentämään ne ihmiset, joiden elämään hakkuut vaikuttavat haitallisesti. Hakkuista aiheutuvien ongelmien korjaaminen on innovatiivisuuttaan julistavalle metsäsektorillemme liian vaikea haaste.

Matti Liimatainen

Istuin tänään Metsäteollisuus ry:n isännöimässä keskustelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin Suomeen valmisteilla olevaa hyvän metsänhoidon standardia. Metsäteollisuus on ilahduttavasti lähtenyt mukaan kehittämään kansainvälistä ympäristöjärjestöjen tukemaa FSC-sertifiointijärjestelmää. Nyt sitten keskustellaan käytännön toteutuksesta - miten paljon tai vähän hakkuita pitäisi pehmentää, miten paljon tai vähän jättää vesistöjen rantoja hakkaamatta jne.

Useissa puheenvuoroissa kuultiin teollisuuden suusta, että vaatimustason ei pitäisi olla hyvin korkealla, koska monet suojeluasioista hoidettaisiin mieluummin ns. Metso-ohjelmalla, eli valmisteilla olevalla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla. Samaa mieltä tuntuvat monesti olevan muutkin metsätalouden edustajat.

Ennen lounasta alkoivat niin metsäsektorin kuin paikalla olleiden luonnonsuojelujärjestöjen edustajien kommunikaattorit ja vähemmän hienot kännykät kilahdella.

Pling. Trrt. Piip-piip. Tilulii-tilulii-tilu-lii-lii-lii.

Kuiskintaa ja sihinää. Katsos tätä. Joku poistui vallan eteiseen puhumaan. Saimme kuulla että Etelä-Suomen metsien suojelutyöryhmän viimeinen kokous oli juuri päättynyt erimielisenä ja suojelun kannalta epäonnistuneena. Valtiolta ja muilta suurmetsänomistajilta ei edellytettäisi mitään. Rahoitusta riittämättömästi. Kuntien metsiin ei suojelua, vaan lisää selvityksiä. Ei lakisääteistä suojeluohjelmaa, vaan vapaaehtoista kustannustehotonta askartelua. Ei ihme, että työssä mukana olleet luonnonsuojelujärjestöt päättivät jättää eriävät mielipiteet.

Metsäsektorilla ei siis oikein haluttaisi ekologisesti vaativaa metsänhoidon säännöstöä. Eivätkä metsätalousmiehet ja -naiset ole myöskään halunneet ekologisesti vaativaa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmaa.

Hakkuita ja suunnitelmia esimerkiksi Etelä-Suomen uhanalaisissa kuukkelimetsissä nähtäneen jatkossakin. Teollisuus ostanee puuta surutta myös muista Metsähallituksen hakkuista joita laitos suojelunarvoisilla alueilla tekee. Tässä työssä metsätalous saanee tukea “ympäristö”ministeriöstä, joka nytkin heti tuoreeltaan ennätti puolustelemaan valtion vetäytymistä suojeluvastuustaan.

Vuodenaika pakottaa miettimään, että entäs jos tonttu tulee ikkunan taa? Mitä se sanoisi pukille, ja millaisen lahjan metsäsektori ja luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita puolustava “ympäristö”ministeriö saisivat?

Matti Liimatainen