Kummallista, miten jotkut tuntuvat piehtaroivan ydinvoimakannatuksessaan ja tekevän siitä valttikorttinsa, jolla tituleeraavat itseän siten ympäristönsuojelijoiksi. On totta, että ydinvoima sähköntuotantomuotona ei pahenna ilmastonmuutosta, mutta ydinvoimaan liittyy monia muita ongelmia polttoaineen louhinnasta jätteiden loppusijoitukseen, sekä sen vaikutukseen poliittisessa keskustelussa aina ydinaseisiin asti. Kun esimerkiksi YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n neljännen ilmastoraportin mukaan energiatehokkuus, energian säästö ja uusiutuvat energiamuodot ovat ydinvoimaa tärkeämmässä asemassa ilmastonmuutosta torjuessa, niin on kummaa kannattaa energiamuotoa, joka ainakin Suomessa pahasti tappaa keskustelun tärkeämmistä energiaratkaisuvaihtoehdoista, eikä kannusta energian säästämiseen tai energiatehokkuuteen. Lisänä on tietysti ongelmat ydinvoiman polttoaineen tuotannosta jätteen loppusijoitukseen, sekä mahdollisten ydinaseiden tai likaisten pommien rakentaminen, mikäli ydinvoimaa alettaisii rakentaa rajusti lisää ympäri maailmaa.

On toki miellyttävää ajatella jonkun yksittäisen tekniikan olevan jossain pelastavassa roolissa, mutta ilmastonmuutoksen hillintä on projekti, joka vaatii muutoksia paljon muissakin asioissa kuin pelkästään sähköntuotannossa.

En muista kuulleeni yhdenkään itseään ympäristöystävälliseksi ydinvoimakannattajaksi itseään tituuleeraavan vielä äänekkäämmin kannattavan uusiutuvia energiamuotoja ja energiansäästöä, joita IPCC suosittelee enemmän kuin ydinvoimaa. Tuntuukin, että useat ydinvoimakannatuksen varjolla itseään ympäristöystävälliseksi kutsuvat ihmiset ovat ensisijaisesti ydinvoiman kannattajia ja vasta toissijaisesti huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Se, että ydinvoima tuottaa hiilidioksidin sijaan radioaktiivista jätettä, on joillekin vain oljenkorsi pönkittää omaa ydinvoimakannatustaan ympäristöystävällisyyden nimissä. Sillä ei kuitenkaan oteta huomioon ilmastonmuutoksen laaja-alaisuutta eikä ydinvoiman muita puolia.

Näin tällä kertaa. Nyt jatkan matkatiimissä uusimaalaisten kaupunkien kiertämistä.

Topias Salonen

Greenpeacen delegaation jäseniä Bangkokin ilmastokokouksessa.

Ympäristönsuojelu on viime vuosina noussut jälleen kansalaisten arvoasteikossa, mikä ravistelee vanhoja arvoasetelmia. Peräti kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua tärkeämpänä kuin kilpailukykyä ja sekös vanhaan takertuvia harmittaa.

Kohti vähähiilistä ja hyvinvoivaa Suomea

Ympäristöjärjestöjen konservatiiviseksikin haukuttu näkemys on pitkään ollut, että ilmastotavoitteet voivat tukea työllisyystavoitteita. Globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä Suomi on joka tapauksessa isojen muutosten edessä, joten miksipä emme kääntäisi muutosvoimaa hyödyksemme ja rakentaisi sellaista vähähiilistä yhteiskuntaa, joka myös työllistää ja jolla on varaa pitää huolta kansalaisistaan.

Ja suoraan sanottuna: Jos Suomen kaltainen vauras, hyvinvoiva, kekseliäs ja korkeasti koulutettujen ihmisten maa ei löydä keinoja ja motivaatiota vähähiilisen, hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamiseen, niin keneltä ne pitäisi löytyä?

Toisten mielestä tällainen edelläkävijäajattelu on turmiollista. Se, että EU:n ministerit viilaavat parhaillaan tavoitteita päästöjen rajoittamiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, on huono idea ja ympäristöjärjestöjen syytä. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan pääargumentti on pitkään ollut, että niin kauan kuin päästövähennystavoitteet eivät koske kaikkia maita, ei niitä tulisi asettaa. Myös uusiutuvan energian lisäysvelvoite on Korholan mielestä virhe.

EU ei ole ainoa edelläkävijä

Onneksi tällainen ajattelu on väistymässä, sillä muuten jumittaisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan pattitilanteessa loputtomasti. Globaalin yhteistyön synnyttämiseksi jonkun on toimittava ensin ja se joku tarkoittaa väistämättä teollisuusmaita, jotka ovat vauraampia ja tuottavat henkeä kohden moninkertaisesti päästöjä kehitysmaihin nähden. Ja jotka ovat muuten luvanneet kantaa suuremman vastuun.

Edelläkävijöitä tarvitaan välttämättä, eivätkä ympäristöjärjestöt ja Euroopan ministerit onneksi ole ainoita, jotka ovat tehneet tämän saman johtopäätöksen.

Viime viikolla Kanadan parlamentin alahuone ohitti istuvan vähemmistöhallituksen vaatimattomat ilmastotavoitteet hyväksymällä lain, joka velvoittaisi 25 % päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja 80 % leikkauksiin vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi maan suurin provinssi Ontario ilmoitti liittyvänsä sitovia päästörajoituksia kannattavien joukkoon. Pian siis kolme neljästä kanadalaisesta asuu päästörajoituksiin sitoutuneissa provinsseissa, vaikka liittohallitus jättäisi nyt äänestetyn päästövähennyslain toteuttamatta.

Myös Yhdysvalloissa kasvava joukko yrityksiä, kaupunkeja ja osavaltioita on ryhtynyt edelläkävijöiksi – ohi Bushin hallituksen. Yhteensä 23 osavaltiota valmistelee parhaillaan päästörajoituksiin perustuvia päästökauppajärjestelmiä (cap-and-trade); 27 osavaltiota on asettanut sitovia velvoitteita uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle sähköntuotannossa; 28 osavaltiota on laatinut tai laatimassa ilmasto-ohjelman ja 18 osavaltiota on asettanut kaikille päästöilleen (jotkut jopa – 80 %:n leikkauksiin tähtäävät) vähennystavoitteet.

Näiden edelläkävijöiden ansiosta Yhdysvaltojen tulevan hallinnon ei tarvitse aloittaa ilmastopolitiikkaa tyhjältä pöydältä, vaan paluu kansainväliseen yhteistyöhön onnistuu helpommin. EU:n edelläkävijyys puolestaan kantaa hedelmää jo nyt, kun osavaltiot hyödyntävät EU:n päästökaupasta saatuja oppeja ja voivat näin välttää EU:n läpikäymät lastentaudit. Nämä, sekä Uudessa Seelannissa ja Australiassa valmisteilla olevat päästökauppajärjestelmät luovat pohjaa sille globaalille päästökaupalle, jota Korholakin peräänkuuluttaa. Tyhjästä globaali järjestelmä ei syntyisi.

Ilmastonsuojelu ei ole ainoa motiivi

Edelläkävijät eivät kuitenkaan ole tavoitteita asettaessaan kuunnelleet vain ympäristöjärjestöjä, vaan myös talouselämää. Toimia on perusteltu ilmastosuojelun lisäksi taloudellisilla argumenteilla. Ilmastonmuutoksen torjuminen tulee halvemmaksi kuin torjumatta jättäminen ja kun energiajärjestelmien perustavanlaatuiset muutokset ovat edessä joka tapauksessa, tulevat uusiutuva energia ja vähähiilinen teknologia avaamaan valtavia bisnesmahdollisuuksia. Tässä kilpailussa pärjännevät parhaiten ne, jotka ottavat varaslähdön.

Ympäristöjärjestöt tulevat vaatimaan niin EU:lta kuin muiltakin teollisuusmailta vielä pidemmälle meneviä toimia sekä kannusteita keskeisten kehitysmaiden saamiseksi päästövähennystalkoisiin. Ilman nopeita, teollisuusmaiden johtamia globaaleja päästövähennyksiä vaarallisen ilmastonmuutoksen välttäminen ei ole mahdollista.

Kaisa Kosonen

P.S. Kaikki kokoomuslaiset eivät ole samaa mieltä Korholan kanssa EU:n edelläkävijyydestä. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen haluaa, että EU menisi vielä paljon pidemmälle.

P.P.S. Edellisen postaukseni jälkeen Korholat jatkoivat keskustelua HS.fi:n palstalla, mutta eivät koskaan vastanneet kysymykseeni siitä, mikä on heidän keinopakettinsa päästöjen leikkaamiseksi 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä, jos järjestöjen esittämät keinot ovat kerran hanurista. Ministeri Lehtomäenkin mukaan Suomen tulisi jo nyt varautua tämän suuruisiin vähennyksiin.

Mitkä mahtavat olla HS:n motiivit julkaista Atte Korholalta jo toinen ympäristöjärjestöjen haukkumisjuttu sunnuntaidebatissa? Viimeksi hän syytti meitä ilmastouhkien liioittelulla. Ironista sinänsä, että tällä kertaa hän itse aloittaa jutun toteamalla, että kasvihuonekaasupitousuuksien nousu on ollut nopeampaa, mitä pelättiin. Nyt hän siis on herännyt tosiasiaan, josta ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet jo ajat sitten. Voisiko olla paikallaan antaa välillä järjestöjen itsensä kertoa, mitä ajamme ja miksi?

Muutama kommentti Korholoiden loanheittoon:

1) Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet kokonaisvaltaisia ratkaisumalleja siitä, millä keinoin päästöjä voidaan Suomessa vähentää 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää.

“Ilmastonsuojelijoina” esiintyvät Korholat eivät ole omaa ratkaisumalliaan esittäneet.

Sen sijaan Korholat ovat puolustaneet ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahemman turpeen käyttöä, vastustaneet tuulivoimaa (rumaa, kallista ja hörhöä), uusiutuvan energian tavoitetta (mahdoton, järjetön), päästövähennystavoitetta (mahdoton) ja päästövähennystoimia (kallista ja vie työpaikat).

2) Päinvastoin kuin Korholat antavat ymmärtää, ympäristöjärjestöt ovat tehneet parhaansa saadakseen metsäkadon hillitsemisen keinot osaksi ilmastosopimusta. Se oli yksi Greenpeacen päätavoitteista Balilla. Greenpeacen ratkaisuehdotus on “Tropical Deforestation Emission Reduction Mechanism“, joka mahdollistaisi ennustettava ja vakaan rahoituksen metsäkadon hillitsemiselle, mutta ei kohtelisi metsiä vain hiilivarastoina, vaan huomioisi myös biodiversiteettiarvot ja sosiaaliset arvot (paikallisten asukkaiden tarpeet). Ehdotus herätti Balilla valtaisaa kiinnostusta ja sitä on kiitelty konkreettisuudesta ja moniarvioisuudesta.

3) Toisin kuin Korholat antavat ymmärtää, järjestöt ovat alusta alkaen korostaneet sitä, että liikenteen biopolttoaineita voidaan tuottaa sekä kestävästi (esim. biokaasu, mitä lämpimästi kannatamme) että äärettömän tuhoisin seurauksin (esim. raivatulle sademetsäalueelle istutettu öljypalmu mitä vastustamme). Kestävyys riippuu mm. raaka-aineesta, tuotanto-olosuhteista ja teknologian tehokkuudesta.

Koska näyttää siltä, että tuotanto nyt uhkaa painottua kestämättömiin biopolttoaineisiin, on Greenpeace vastustanut sitovaa 10 % tavoitetta liikenteen biopolttoaineille, ja vaatinut tiukkien kestävyyskriteerien laatimista Euroopan tasolla.

Mitkä mahtavatkaan olla Korholoiden motiivit kaiken tämän mustamaalauksen ja valehtelun takana? Ympäristönsuojelu se ei ainakaan ole.

Kaisa Kosonen

- päästöjä on määrä leikata 20 – 30 %

- uusiutuvien energialähteiden osuus nostetaan viidennekseen vuoteen 2020 mennessä

- päästökauppajärjestelmään tulee parannuksia, jotka tehostavat saastuttaja maksaa -periaatetta ja vähentävät yritysten ansiottomia voittoja sekä luovat yhteisen pelikentän eri teollisuuden aloille Euroopan tasolla. Näitä parannuksia päästökaupan korjaamiseksi on kilvan peräänkuulutettu.

Eikä maksa paljoa: noin kolme euroa per nenä viikossa, arvioi komissio. Tämä on noin viidennes siitä summasta, minkä me suomalaiset veronmaksajat maksamme Stakesin arvion mukaan vuosittain runsaan alkoholinkäytön yhteiskunnallemme aiheuttamina suorina ja välillisinä kustannuksina. Asian voi ajatella myös näin: Sen sijaan, että Euroopan BKT kasvaisi vuoteen 2020 mennessä 38 %, se kasvaakin ”vain” 37,5 %.

Todellisuudessa arviot kustannuksista ja hyödyistä tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan, sillä on selvää, ettei EU tule jäämään yksin toimiensa kanssa, vaan myös EU:n teollisuuden kilpailijat ovat tulossa mukaan päästövähennyksiin. Tällöin toisaalta myös EU:n todelliset päästövähennykset tulevat olemaan suuremmat.

Tavoitteita tullaan kiristämään jo lähiaikoina

Vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta komission esittämä paketti on kyllä hyvä avaus, mutta silti riittämätön. Esityksiin on porattu teollisuuden painostuksesta lukuisia reikiä, jotka vesittävät paketin ilmastohyötyjä. Kokonaispäästötavoitetta on leikattu 10 prosenttiyksiköllä, päästökaupan piiriin kuuluva teollisuus kokonaisuudessaan tulee saamaan edelleen runsaasti ilmaisia päästöoikeuksia (ilmainen jako voi olla perusteltua tietyille raskaan teollisuuden aloille, mutta ei suinkaan kaikille) ja niin yritykset kuin valtiotkin voivat välttää kotimaisia päästövähennyksiä hankkimalla halpoja päästöoikeuksia EU:n ulkopuolelta.

Ympäristöjärjestöjen lisäksi pettymyksensä päästövähennysten vaatimattomuuteen on esittänyt mm. IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri, joka kuvasi maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa 20 % päästövähennystavoitetta riittämättömäksi.

”kohtuutonta”, ”mahdotonta”, ”hurjaa”

Teollisuuden saamista myönnytyksistä ja Suomen lisäksi saamasta erityiskohtelusta huolimatta suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän reaktiot komission energiapakettiin noudattivat tuttua retoriikkaa:

Teknologiateollisuuden mielestä Suomen uusiutuvan energian tavoite on ”mahdoton” ja päästökauppa tulee nostamaan sähkön hintaa ”kohtuuttomasti”; Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan nyt tehdään ”tehotonta ilmastopolitiikkaa hurjilla kustannuksilla” ja Rakennusteollisuus vastustaa ”kaikilta osin” päästöoikeuksien maksullista jakoa.

Omaa luokkaansa oli kuitenkin Suomen yrittäjien tiedote, joka osoitti, ettei pulju ollut ymmärtänyt, mistä uusiutuvan energian tavoitteessa on kyse. Tiedotteessa menivät perustermitkin iloisesti sekaisin (tiedoksi Risto, että vesi- ja tuulivoima eivät ole bioenergiaa), mutta silti yrittäjät tiesivät kertoa, että komission päätös on ”raskas Suomen kansantaloudelle” ja ”kaventaa kuluttajien ostovoimaa”.

De ja vu

Kupletin juoni on ympäristöpolitiikalle tyypillinen. Teollisuus vastustaa rajoituksia, jos ne eivät koske heti myös kaikkia mahdollisia kilpailijoita. Sama ilmiö nähtiin esimerkiksi aikanaan, kun Yhdysvallat rajoitti otsonikehää tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttöä ennen Eurooppaa. Yhdysvaltojen yritykset vastustivat rajoituksia ensin kiivaasti väittäen, että yhdisteiden korvaaminen olisi kallista ja jopa mahdotonta. Kulissien takana ne kuitenkin käynnistivät tutkimus- ja kehitystyön vaihtoehtojen löytämiseksi, joten siinä vaiheessa, kun myös eurooppalaiset yritykset joutuivat rajoitusten piiriin, olivat Yhdysvaltojen yritykset jo kaukana edellä vaihtoehtojen kehittämisessä ja teollistamisessa.

Myös vuoden 2008 Suomessa yritykset tietävät retoriikkansa takana, että suuret muutokset ovat edessä joka tapauksessa, ja ettei EU tule jäämään yksin päästörajoitustensa kautta. Esimerkiksi Kiinan hallitus on asettanut jo nyt kunnianhimoisia tavoitteita ja toimia uusiutuvalle energialle sekä energiatehokkuuden ja tehtaiden ympäristövaikutusten parantamiselle, ja Yhdysvaltain suuret monikansalliset yritykset vaativat maalle sitovia päästökattoja ja päästökauppaa.

Rajoitukset voivatkin tuoda eurooppalaiselle teollisuudelle kustannusten sijaan mahdollisuuksia synnyttämällä ilmastoystävälliselle teknologialle vakaan kysynnän ja haastamalla yritykset innovaatiokilpaan.

Nyt siis vaan pyörät ja myllyt pyörimään! Tuulivoimateollisuuden kilpajuoksussa olemme jo jääneet Euroopan johtomaista jälkeen, ja tuhannet työpaikat uhkaavat valua sivu suun, mutta ehkäpä voimme suomalaisella sisulla vielä kiriä niitä kiinni.

Kaisa Kosonen

P.S. Ilmastonmuutoksen torjumiseen käytettävät rahat eivät katoa kankkulan kaivoon, vaan ne ovat sijoitus turvallisempaan tulevaisuuteen, puhtaampaan teknologiaan ja uusiin työpaikkoihin. Mikäli ilmastonmuutosta ei torjuta, olisivat kustannukset moninkertaiset – eikä silloin puhuttaisi enää ostovoiman kaventumisesta tai työpaikkojen menetyksestä, vaan ihmishenkien, kotien ja rahassa mittaamattomien luonnonarvojen menetyksestä.

Kaisa Kosonen

| View | Upload your own

Helsingin kaukolämmön kulutuksesta puolet tuotetaan kivihiilellä, jota palaa jokaista helsinkiläistä kohti 1,6 tonnia vuodessa. Hiilidioksidipäästöjä tulee yhteensä 8,4 tonnia henkeä kohti vuodessa pelkästään lämmön ja sähkön tuotannossa, mikä on kaksi kolmannesta enemmän kuin suomalaisten keskiarvo.

Kivihiilen käytöstä Helsingissä käytiin kova keskustelu kun kaupungin energiapolitiikkaa linjanneet virkamiehet kuvittelivat, että kivihiilen käyttö voi jatkua hamaan tulevaisuuteen. Pääministeri Vanhanen kirjoitti välittömästi uutisen julkitulon jälkeen seuraavan päivän Hesariin erittäin hyvän mielipidekirjoituksen, jossa hän korosti Helsingin vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Keskustelu jatkui, mutta keskittyi pelkästään siihen, miten energiaa tuotetaan - ei siihen, paljonko sitä tarvitaan.

Greenpeacen äskettäin julkaisema raportti osoittaa, että Suomen rakennusten energiankulutus voidaan puolittaa kolmessa vuosikymmenessä. Yhdistettynä uusiutuvan energian osuuden nostamisen 20 %:iin tämä riittää kivihiilen käytön lopettamiseen Helsingissä parissa vuosikymmenessä. Lämmityksen ilmastopäästöt vähenisivät yli 60 %.

Lauri Myllyvirta

Julkistimme tänään Lasipalatsissa Helsingissä kauan ja hartaasti valmistelemamme raportin, jossa selvitimme, millaisia taloja Suomeen rakennetaan ja kuinka paljon energiankulutuksen osalta olisi parantamisen varaa. Paikalla oli myös Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n ja Suomen suurimman asuntosijoittajan VVO:n asiantuntijat.

Aiemmin syksyllä olin mm. soittanut asunnonostajaksi tekeytyen noin kymmeneen firmaan ja kysellyt energiankulutuksesta. Todellisuus oli karu: suuret rakennusfirmat rakentavat rakennusmääräysten minimitason mukaisesti ja pientalojen toimittajistakaan monilla ei ollut tarjota tietoa talojen energiankulutuksesta. Suomeen rakennetaan huomattavasti energiaa tuhlaavampia taloja kuin Ruotsiin ja Norjaan, joissa niissäkin olisi huomattavasti parannettavaa. Asunnon ostajan ja ilmaston kannalta olisi paljon parempi, että lainsäädäntö edellyttäisi mahdollisimman energiatehokasta rakentamista.

Raportissa arvioimme, että Suomen rakennusten energiankulutus voidaan puolittaa noin 30 vuodessa ja jäljellejäävä energiantarve tuottaa käytännössä kokonaan uusiutuvalla energialla. Tällä olisi valtava merkitys ilmastolle: rakennukset kuluttavat 40 % Suomen energiasta ja tuottavat 30 % kasvihuonekaasupäästöistä. (Ks. kalvoni julkistamistilaisuudesta)

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on esittänyt uusien rakennusten energiankulutusnormien kiristämistä 30-40 prosentilla. Ehdotus on erittäin hyvä ja se täytyy pikimmiten toteuttaa. Kiristyksen jälkeenkin parantamisen varaa löytyy raporttimme mukaan roimasti, joten parannukset eivät saa pysähtyä siihen.

Tiedotustilaisuudessa oli paikalla hyvin median edustajia ja monet jotka eivät päässeet paikalle tekevät jutun tiedotteen pohjalta. Iltauutisiin emme tällä kertaa kuitenkaan päässeet - se olisi onnistunut todennäköisesti, jos olisimme sulkeneet VVO:n pääkonttorin tai jonkun ison rakennustyömaan. Greenpeacen tavoitteena kaikessa mitä teemme on ympäristöongelmien ratkaiseminen, joten ratkaisujen esilletuonti on tärkein osa toimintaamme - vaikka sitä ei aina huomaa, jos meidän tekemisiämme seuraa ainoastaan TV-uutisista.

Lauri Myllyvirta

Neste Oil on ensimmäinen yhtiö, joka on ottanut palmuöljyn laajamittaisen liikennepolttoainetuotannon raaka-aineeksi. Yhtiö on siis avaamassa uudet maailmanmarkkinat palmuöljylle. Liikennepolttoaineiden jano on maailmassa loputon. Palmuöljyn kysynnän raju kasvattaminen on suuri uhka Kaakkois-Aasian sademetsille, sillä kysynnän kasvu palmuöljylle johtaa väistämättä uusien plantaasien raivaamiseen sademetsäalueille. Alueen sademetsillä ei ole varaa Nesteen uhkapeliin. Nykyisellä metsätuhon tahdilla esimerkiksi orankien arvioidaan kuolevan sukupuuttoon luonnosta 5-10 vuodessa.

Neste puhuu mielellään sertifioidusta palmuöljystä, vaikka tällä hetkellä sitä ei ole edes saatavilla, ja Nesteen hankkiman palmuöljyn sertifioiminen kestää jopa kolme vuotta. Nykyiset sertifiointisuunnitelmat ovat sitä paitsi lievästi sanoen puutteellisia. Nyt RSPO sertifikaatti ei edes kiellä sademetsän kaatamista palmuöljyplantaasien tieltä, eikä siinä edes tarkastella palmuöljyn tuottamia ilmastopäästöjä.

Lopulta ongelma on kuitenkin vielä vakavampi. Tiukinkaan sertifiointi ei pysäytä metsien häviämistä, sillä palmuöljyn kysynnän kasvu houkuttelee lisää laittomia toimijoita markkinoille. Tarvitaan muita ratkaisuja ja niitä on olemassa useita. Sekä metsätuhon jarruttamiseen, että ilmastopäästöihin tepsii sama lääke: autojen ja liikenteen energiatehokkuus. Palmuöljyä kestävämpiä päästövähennyksiä saataisiin muun muassa vähentämällä autojen painoa ja ottamalla käyttöön tehokkaampia moottoreita. Tekniikat autojen päästöjen puolittamiseen ovat jo olemassa, mutta isot autovalmistajat ajavat kehitystä juuri päinvastaiseen suuntaan. Tekosyynä painon ja päästöjen kasvattamiseen käytetään, arvaatte jo varmaan, biopolttoaineita.

Harri Lammi