Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen? Tätä kysyy Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen vieraskynäkirjoituksessaan.

Valtioneuvostolla on parhaillaan käsiteltävänään kolme hakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi. Lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon.

Kuten työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusennusteista käy ilmi, Suomeen on jo syntymässä riittävää sähkökapasiteettia vuoden 2020 kulutustarpeiden kattamiseksi. Sen myötä suuri osa lisäydinvoimasta myytäisiin ulkomaille.

Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen uhkaa lopahtaa, mikäli eduskunta päättää lisäydinvoiman rakentamisesta. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi.

Mitä mieltä on panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä saturoitu ydinvoimalla tuotetulla sähköllä? Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi. Siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa.

Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen?

Julkisessa keskustelussa ei ole selvästikään tiedostettu ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen? Mikä muu voisi tarjota työpaikkoja siellä missä perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän?

Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua piristystä Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. Meillä on vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista elinkeinoistamme. Poliittisilla päätöksillä voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista.

Lisäydinvoima uhkaa viedä pohjan näiltä innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi.

Eero Yrjö-Koskinen,
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja

Kirjoitus on ilmestynyt alunperin Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla

Aktivistina Kööpenhaminassa. (Kuva: Lev Litvinov)

Greenpeacella oli Kööpenhaminan ilmastokokouksessa suuri joukko vapaaehtoisia. Ohessa yhden heistä, Leena Kontisen, kirjoitus kokemuksistaan.

Viikko sitten lauantaina Kööpenhaminan kadut täyttyivät iloisista ihmisjoukoista ja vahvasta vaatimuksesta laillisesti sitovan, oikeudenmukaisen ja kunnianhimoisen ilmastosopimuksen puolesta - ja toivosta sen saavuttamiseksi. Nyt en enää ole siellä, mutta saatoin uutisten ym. kommenttien kautta kuulla kuinka maailman niin sanottujen johtajien välinpitämättömyyden kylmä tuuli puhalsi nuo kadut tyhjiksi toivosta.

Uskomaton lopputulos, ei mikään sopimus vaan löyhä julistus; paperilappunen, jonka ohikulkija olisi voinut hetkessä kyhätä ja unohtaa saman tien. Käsittämätöntä, koska kyseessä on ihmiskunnan vakavin haaste.

Toivo oli hetkeksi pois pyyhitty, mutta kokonaan siitä emme voi luopua. En usko, että ihmiset alistuvat päätökseen olla tekemättä mitään ratkaisevaa ilmastokatastrofin estämiseksi. Sanottaisiin vain, että, ahaa, voi harmi, noin päättivät sitten, että antaa planeetan tuhoutua, mitäs tässä sitten, ok… Ei varmasti niin vaan tuo vahva vaatimus, joka kohosi viime viikon lauantaina niin korkealla Kööpenhaminan taivaalla ja kaikkialla muuallakin maailmassa, kuin Greenpeacen lumiukko-ilmapallo, se vain eilen hetkeksi tyhjeni, veti henkeä kohotakseen heti taas yhä korkeammalle.

Vapaaehtoisia muistoja

Olin Kööpenhaminassa Greenpeacen vapaaehtoisena, koska  ilmastonmuutos on aikamme kohtalokkain ongelma ja haluan tehdä kaikkeni, ettemme, me ja planeettamme, joudu ilmastokatastrofin uhriksi. Meitä oli kai enimmillään n. 200 vapaaehtoista, aktivistia ja työntekijää majoittuneena keskustan ulkopuolella satama-alueella suuressa Halvandetin varastorakennuksessa. Eri-ikäiset, erilaiset ihmiset, naiset ja miehet, eri puolilta maailmaa - Suomesta suhteellisen suuri joukko, n. 30 - olivat tulleet auttamaan ja olleet valmiit asumaan vaatimattomissa oloissa, nukkumaan betonilattialla suuressa tilassa vieri vieressä makuupusseissa, tinkimään mukavuudesta ja yksityisyydestä ja tekemään vapaaehtoistyötä tämän tärkeän asian puolesta. Monet olivat uhranneet lomistaan, jotkut jopa viikkoja.

Paljon ihmisiä yhdessä tiiviisti, mutta ihmeen hyvin kaikki sujui. Viihtyvyyttä paransi ja voimia antoi varmasti uskomattoman maukas, ylimaallisen hyvä vegaaniruoka, jonka kokkaajaa ei turhaan mainostettu Greenpeacen (tai jopa maailman) parhaaksi kokiksi. Kiitokset hänelle ja koko pienelle mutta suurenmoiselle keittiöhenkilökunnalle ja heitä auttaneille vapaaehtoisille! Muutoinkin järjestelyt vaikuttivat onnistuneilta; palotarkastaja oli kehunut majapaikkaamme ehdottomasti parhaimmaksi tarkastettuaan kymmeniä vastaavia majoituksia; tilamme olivat siistejä ja mukavia ja ihmiset näyttivät iloisilta ja tyytyväisiltä, sanoi hän.

Vapaaehtoistyössä oli erilaisia tehtäväryhmiä; bannereiden maalausta, siivousta, valvontaa, kuljetusta jne. Itse olin mukana Metro Coffee Bar - lobbausryhmässä. Aamuvarhaisella klo 6 jälkeen matkasimme Bella Centerin metroaseman edustalle aivan kokouspaikan vastapäätä tavoittamaan sinne saapuvia delegaatteja, “pikalobbaamaan” heitä vaatimustemme mukaisesta sopimuksesta ja tarjoamaan kahvia, kutsumaan valokuvanäyttelyyn Greenpeacen “World Rescue Centeriin” yms. Mielenkiintoista, mutta haasteellista työtä. Enimmäkseen kaikki kävi tietysti aika pikaisesti, mutta välillä käytiin pidempiäkin keskusteluja.

Turhautuneisuutta tuntui monissa delegaateissa, mutta eniten tietysti kehitysmaiden edustajissa. Yksi lobbaajistamme kertoi kuinka eräs kehitysmaan delegaateista heidän jutellessaan oli puhjennut itkemään, niin turhautunut neuvotteluihin hän oli. Ilahduttavaa taas oli kuulla monien kiittävän Greenpeacen tekevän tärkeää työtä, samoin parhaimmillaan tunne jonkinlaisen inhimillisen yhteyden syntymisestä ja yhteisymmärryksestä syvemmällä tasolla - nopea oivallus. Kaikkiaan tuo työ oli ainutlaatuinen mahdollisuus, sen lähemmäs kokouspaikkaa ja delegaatteja en olisi voinut päästä vaikuttamaan.

Oli ihmeellistä tavata lyhyessä ajassa niin paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa historiallisessa tilanteessa. Greenpeacen keltainen kahvibaari-rishapolkupyörä ja me vapaaehtoiset keltaisine Greenpeace-takkeinemme ja kuumine kahveinemme toimme väriä ja lämpöä harmaaseen kylmyyteen. Uskon, että ystävällisyyttämme myös arvostettiin. Ja varmasti vaikutimme asioihin, jo pelkästään olemalla siellä muistuttamassa tärkeistä vaatimuksista. Kiitos kaikille tässä lobbauksessa mukana olleille, vaikkette tätä kieltä ymmärräkään; sanon siis suoraan:

Thank you all who were by Metro Coffee Bar lobbying!

Vapaaehtoisten päivät oli aikataulutettu tietyn rytmin mukaan toimivaksi. Illallisen jälkeen oli aina pääkoordinaattorin vetämä suunnittelukokous - thank you, Marcus - ja vielä lopuksi yhteenvetokatsaus päivän tärkeimmistä kokousuutisista - kiitos, Lauri!

Oman viikkoni kohokohtia olivat suuren mielenosoituksen (johon palaan vielä lopussa) ja lobbaamisen lisäksi mm. vierailu rantaamme ankkuroituneella legendaarisella Rainbow Warriorilla, espanjalaisen Maiten sydämellisesti opastama kierros laivan tekniikkaan, elämään, historiaan, myyttisiin ulottuvuuksiin ja Greenpeacen syntyyn ja syvempiin tasoihin - thank you, Maite.

Hienoa oli myös saada Greenpeacen uusi pääsihteeri Kumi Naidoo illallisvieraaksemme. Siellä hän odotti ruokajonomme loppupäässä valmiina ottamaan oman herkullisen annoksensa - myöhemmässä puheessaan meille hän kertoi neuvotelleensa  aiemmin iltapäivällä pari tuntia Al Goren kanssa toivoen vaikuttavansa USA:n päätöksiin. Harva pääsihteeri ehkä jonottaisi vastaavasti tärkeilemättä. Kannustusta, uskoa ja toivoa loppuun asti.

- Puheessa hän vitsaili politiikkojen kärsivän usein yhdestä terveysongelmasta, huonosta kuulosta, silloin emme vielä aivan tienneet miten vakavasta vaivasta oli kyse, nyt ainakin nuo johtajat ovat paljastuneet umpikuuroiksi…

Historiallinen tahdon ja tarpeen ilmaus

Pakko palata vielä lopuksi suureen mielenosoitukseen, joka 12.12. kokosi satatuhatta ihmistä, kaikenlaisia, kaiken ikäisiä kulkueeksi halki kaupungin. Se oli historiallinen tahdon ja tarpeen ilmaus. Tunnelma oli sanoinkuvaamattoman hieno, ennen kokematon.

Huippuhetkiä itselleni oli kaupungin keskustassa ja sen tuntumassa nähdä miten monet asukkaatkin ikään kuin osallistuivat tapahtumaan tervehtien omista ikkunoistaan, joissa joissain oli julisteita: Toimi nyt yms. Esim. eräs vanhempi rouva seisoi ikkunansa ääressä heiluttaen kahta Tanskan pienoislippua. Uskomaton, liikuttava tunnelma: me kaikki olemme mukana tässä.

Kaduilta seuraavat ihmiset olivat myös jotenkin erilaisia kuin yleensä mielenilmauksissa - he eivät olleet vain sivustakatsojia vaan osallisia, ilman mitään suuria eleitä se vain välittyi heistä. Ja aina kun Greenpeacen mukaan kutsuma mahtava ruotsalainen sambaryhmä soitti elävää rytmiään, tunnelma kohosi entisestään, tiivistyi; monet tanssivat, kukaan ei voinut ainakaan olla hymyilemättä ja kaikki oli todella yhtä; energiaa, rytmiä, iloa, yhteisyyttä, jossa tuntui ikään kuin itse Maakin olisi ollut mukana - koko planeetta. Kaikki, koko tietoisuus, joka oli kohonnut uudelle tasolle. Eikä tämä ole nyyhkivää kliseekirjoitusta, vaan todella omakohtainen kokemus.

- Illan yhteenvedossa Euroopassa asuva kiinalainen kertoi kuinka kaksi Kiinasta tullutta greenpeacelaista olivat erityisen vaikuttuneita, koska tämä oli ensimmäinen kerta heidän elämässään, kun he voivat vapaasti ja julkisesti ilmaista mieltään rauhanomaisessa mielenosoituksessa.

Kiinalaisia ilmastoaktivisteja Kööpenhaminassa. (Kuva: Leena Kontinen)

Kirjoitin seuraavana päivänä: “Päivä oli pitkä, mutta kaiken vaivan arvoinen: historiallinen, uskomaton tarpeen ja tahdon ilmaus, jota (kukaan, edes poliitikko) ei voi sivuuttaa, sen on pakko näkyä tulevassa ilmastosopimuksessa. Se ikään kuin kirjoitettiin jo valmiiksi tietoisuudessa lauantaina; nyt se on vain saatava paperille: laillisesti sitova, kunnianhimoinen ja oikeudenmukainen ilmastosopimus. Teollisuusmaiden päästövähennysten on oltava v. 2020 40 % vuoteen 1990 verrattuna.

Jos ilmastotiede kertoo, että tämä on vain minimivaatimus, jotta mahdollisesti vältytään yli 2 asteen maapallon lämpötilan nousun arvaamattomilta katastrofaalisilta seurauksilta, niin miten voidaan edes neuvotella mistään vähemmästä?”

Vielä tällaista paperia ei saatu aikaan, mutta se ei ole meidän vikamme; teimme parhaamme, olisivatpa nk. poliittiset johtajamme tehneet edes puolet siitä… Työmme vain jatkuu siis, tervetuloa mukaan! Ja kiitos jo mukana olleille, yli järjestö- ym. rajojen!

Leena Kontinen
Greenpeacen vapaaehtoinen

Toimittaja Matti Huuskonen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan (vaatii käyttäjätunnuksen) viime lauantaina  Greenpeacen metsäkampanjasta 14 vuoden takaa. Greenpeacen tuolloinen metsäkampanjoitsija Matti Ikonen kirjoitti vastineen, joka julkaistiin lehdessä tänään. Julkaisemme vastineen myös blogissamme:

Matti Huuskonen kertoi Välihuomiossaan (HS 27.9.) menettäneensä uskonsa Greenpeaceen vuonna 1995. Tuolloin uutisoitiin Ilomantsista Metsähallituksen aarniometsään tekemältä avohakkuulta haetusta aarnikannosta. Se vietiin Enson pääkonttorin kautta Hampuriin Grüner und Jahr -kustantamon eteen muistomerkiksi. Olen pahoillani Huuskosen uskon menettämisestä, mutta haluan muistuttaa, että ympäristöjärjestöt eivät luokitu uskonasioiksi. Niiden tekemiset voi selittää tosiasioilla.

Aarnikanto haettiin aukolta, joka oli ollut aarniometsää alueella, jota Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri oli esittänyt Koitajoen kansallispuistoksi. Tämän Enso ja Metsähallitus myönsivät hakkuun jälkeen. Kannosta oli ilmeisesti sahattu irti aukolle jätetty tuulenkaatoaihki. Aarnikantoja oli paikalla satoja, mutta valitsimme tämän komean yksilön, koska sen juurista osa oli irti. Kaarisahalla ja kirveellä juurien katkominen oli nimittäin päivän mittainen urakka, maakin kun oli toukokuussa vielä roudassa.

Aarnikanto ei siis ollut mitenkään kiistanalainen todistusaineisto aarniometsähakkuista, vaan ainoastaan niitä pääkonttorilla konkretisoiva muistomerkki. Ilta-Sanomat väitti lööpissään Greenpeacen huijanneen härskisti. Seuraavan päivän lehdessä meille kannonnoutajillekin annetiin suunvuoro, jolloin pääsin myöntämään väittäneeni traktorimiehelle kannon olleen matkalla eräänlaisiin polttareihin. Muita ei oltu huijattu. Kanto oli tosiaankin talousmetsästä, koska kaikki suunnitellut luonnonsuojelualueet ovat määritelmällisesti talousmetsiä. Kannon hinnan Metsähallitus laskutti ja Greenpeace maksoi. Aarniometsien hakkuu valtionmailla jatkui tälläkin viikolla Suomussalmella, tällä kertaa puut osti kuulemma Metsäliitto.

Matti Ikonen
Silloinen Greenpeacen metsäkampanjoitsija
Helsinki

Kuva Pasi Numminen. Lisää kuvia Flickrissä.

“Se ei ole ekopesuainetta”, Pietarin Greenpeacen vapaaehtoiskoordinaattori Igor toteaa lakonisesti, kun lillumme keskellä valkoista vaahtoa Izhora-joen loppupäässä. Joen lopussa olevan padon takana sijaitseva tehdas sylkee jätevetensä jokeen ja lopputulos muistuttaa myrkyllistä vaahtokylpyä.

Muutamaa tuntia aiemmin olimme jo joutuneet todistamaan järkyttävää näkyä Monastrika joen varrella varuskunnan jätevesiputken sylkiessä jätevettä kovalla voimalla virtaan. Otimme putkesta ja pyörteestä valokuvia, kirjasimme
ylös sijaintitiedot sekä ilmoitimme asiasta paikallisille viranomaisille.

Jokipartiomme saa paluumatkalla hälytyksen Greenpeacen toimistolta Pietarissa. Nevalle on päässyt vakava öljyvuoto, mikä valitettavasti ei ole poikkeuksellista, sillä öljyä pääsee lirahtamaan Nevaan lähes viikottain. Perille saavuttuamme joudumme kuitenkin toteamaan, etta öljylautta on levinnyt jo melko laajalle alueelle ja se liikkuu vedessä paikoin myös paksuina kerroksina.

Paikalla on jo Nevalla jatkuvasti päivystäviä Venäjän valtion öljytorjunta-aluksia, joiden työmotivaatio kuitenkin uhkaa loppua kesken illan hämärtyessä. Vaikka vedessa lilluu yhä öljyä laajalti, puomialusten miehistöt komennetaan kääntymään takaisin kotisatamaansa. Greenpeacen paikallisen vapaaehtoiskoordinaattorin pitkän ja kiivaan
puhelun painostuksella veneet kuitenkin palaavat jatkamaan työtänsä. Pienellä kumiveneellämme emme voi avustaa öljyntorjunnassa, mutta dokumentoimme tilanteen kehittymistä ottaen kuvia ja pullollisen likaantunutta jokivettä näytteeksi Greenpeacen käyttöön.

Paikalle joen rannalle saapuu pyöraillen mies, joka on soittanut paikallisille toimittajille öljyvuodosta ja näyttää meille putken, josta öljy todennäköisesti on vuotanut. Mies ei ole tiennyt voivansa soittaa havainnosta myös jokipartioillemme, joten hän ottaa puhelinnumeron ylös ja puhkeaa vuolaaseen, Greenpeacen toimintaa ylistävään kiitospuheeseen. Vilkkaasti venäjää papattava mies kohentaa hiukan epätoivoa tihkuvaa mielialaa, mikä syntyy, kun lilluu päivän myrkkyvaahdon ja öljyn seassa voimatta tehdä asialle raportointia enempää.

Susanna Sainio
Kirjoittaja on Greenpeacen vapaaehtoinen tutustumassa Pietarin Greenpeacen toimintaan

Kuva Vadim Kantor

Siinä missä Suomen Greenpeacen palmuöljykampanjassa käytetyt orankipuvut ovat saaneet paljon positiivista palautetta, Venäjän Greenpeace niittää suosiota roska-astiamiehellä. Venäjän Greenpecella on meneillaan kierrätyskampanja, jonka tavoitteena on saada maahaan toimiva jätteiden kierrätys- ja lajittelujärjestelmä pelkän jätteenpolton sijaan.

Aktivistit ovat keränneet nimiä uusia jätteenpolttolaitoksia vastaan ja kierratyksen puolesta, yksi puketuneena roska-astiaksi. Kampanja on ollut suosittu ja tehnyt Greenpeacea aiempaa tunnetummaksi Venäjällä..

Paikallinen miliisi ei sen sijaan kuulu roska-astiaksi pukeutumisen tai kierrätyksen kannattajajoukkoon. Roska-astiamies onkin joutunut pidätetyksi muutamia kertoja, mikä on aiheuttanut hupaisia tilanteita, kun melko suuri kokoista kampanjamaskottia on runnottu poikittain Ladan takapenkille tai Uazin matalaan tavaratilaan.

Kuva Vadim Kantor

Vaikka miliisi ei aina taputakaan innoissaan käsiään nähdessaan roska-astiamiehen, sen suosiosta venäläisten keskuudessa kertoo kerättyjen nimien määrä. Helmikuussa maan hallitukselle luovutetuun vetoomukseen oli kerätty kuukaudessa 112 000 nimeä ympäri Venäjää.

Kampanja-asuja on täällä kokeiltu jo myös muissa Greenpeacen tempauksissa, kuten Venäjän metsäkampanjassa. Puumies tosin joutui kerran kuitenkin ilmeisesti liian pelottavana lapsiryhmän hyökkäyksen kohteeksi, kun pienokaiset jopa purivat puvun oksia ja juuria irti hätääntyneeltä aktivistilta.

Koska pukeutuminen toimii ilmeisen hyvin ympäristöasioiden puolestapuhujana, herää kysymys, millainen puku Suomen Greenpeacen kannattaa hankkia esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamissuunnitelmien pysäyttämiseksi? (Ideoita saa vapaasti lisätä kommenttiosioon.)

Katso mainiot kuvat roska-astiamiehestä

Susanna Sainio ja Antti Korhonen,
Greenpeacen vapaaehtoiset Pietarissa

Lisää kuvia Neva -projektista Flickrissä. (Kuva Pasi Numminen)

Kolme Greenpeacen vapaaehtoista Suomesta lähti viikoksi Pietariin tutustumaan Greenpeacen Neva -projektiin.  Vapaaehtoisemme Susanna Sainio raportoi matkasta blogissamme noin viikon ajan.

Mikä ei kuulu joukkoon? Ilmastonmuutosta hillitsevä palmuöljydiesel, huutava tarve kolmelle uudelle ydinreaktorille vai Venäjän Greenpeacen vesiensuojeluhanke? Valistuneimmat arvannevat oikein: kaksi ensimmäistä on silkkaa puppua, mutta kolmas on, toisin kuin useimmat luulevat, täyttä totta.

Greenpeacella on Venäjällä kaksi toimistoa, yksi Pietarissa ja toinen Moskovassa. Olemme täällä kolmen vapaaehtoisen kesken tutustumassa Pietarin Greenpeacen toimintaan ja erityisesti Puhdas Neva –projektiin, jonka tarkoituksena on Neva-joen veden laadun parantaminen ja öljykuljetusten lopettaminen joella. Neva-projekti on osa Venäjän Greenpeacen myrkkykampanjaa.

Greenpeacen vene partioi Nevalla noin kerran viikossa ja ilmoittaa havaitsemistaan öljyvahingoista viranomaisille. Lisäksi venemiehistö ottaa tarvittaessa omatoimisesti vesinäytteitä. Hankkeen tarkoituksena on saada paikallinen teollisuus lopettamaan jätevesien laskeminen suoraan, puhdistamattomina Neva-jokeen.

Pääsimme jokipartion mukaan tutustumaan Nevan sivujokeen Okhtaan, jossa ihastelusta ei voi juuri puhua, mutta kauhistelusta sitäkin enemmän. Näky oli kuin suoraan varoittavaksi esimerkiksi piirretystä ympäristönsuojelukuvasta: vedessä lillui jätteitä ja viemäriputket sylkivät jokeen haisevaa likavettä. Pintaa peitti kauttaaltaan ohut öljykalvo.

Greenpeacen tutkimustulokset puhuvat samaa synkkää kieltä, jota joen paljaalla silmällä havaittava kunto kertoo. Esimerkiksi joessa uivien kalojen PCB-pitoisuudet ylittävät reilusti Euroopan unionin asettamat vesiensuojelurajoitukset. Tieto ei ilmeisimmin ole tavoittanut, tai ei häiritse, paikallisia, sillä kalastaminen on yhä Nevalla erittäin suosittua vesien näkyvästä tilasta huolimatta.

Puhdas Neva -hanke on kuitenkin edennyt hyvin. Esimerkiksi paikallinen vesilaitos (Vodokanal) on Greenpeacen painostuksen myötävaikutuksella aloittanut jokien päästölähteiden aiempaa perusteellisemman kartoituksen sekä tehostanut päästöjen aiheuttajien tarkkailua Pietarissa. Lisäksi se pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön.

Sopii toivoa, että hanke jatkuu yhtä menestyksekkään ja tehokkaana kuin tähänkin asti, jolloin puhdas Neva voi olla joskus todellisuutta, eikä pelkkä Pietarin Greenpeacen hankkeen nimi.

Susanna Sainio