Missä on tuo poliittinen johtajuus nyt, kun pitäisi tavoitella maailman pelastamista ilmastokatastrofilta. Miksi teknologian puute on tekosyy laskea tavoitteidemme kunnianhimoa?

Tällaisin kysymyksin evästi Malediivien presidentti Mohamed Nasheed amerikkalaista kolleegaansa Barack Obamaa Kööpenhaminan kokoukseen.

Vetoavassa kirjeessään Obamalle Greenpeacen pääsihteeri Kumi Naidoo puolestaan muistuttaa Obamaa kampanjansa aikana usein lainaamistaan Martin Luther Kingin sanoista:”The fierce urgency of now.”

Kööpenhaminassa Obama voi astua noiden historian johtajien saappaisiin, tai sitten osoittautua vain suurten sanojen poliitikoksi.

Simo

ShareThis

Vanhasen torjuntavoitto ei kuitenkaan taida luvata hyvää ilmastolle. Ranskan aikeena oli tuoda EU-huippukokoukseen ehdotuksensa, jossa metsien hiilinieluja verrattaisiin kuten muitakin päästöjä vuoteen 1990. Ja Suomi vastustaa Ranskan esitystä, koska Suomi haluaa ensi vuosikymmenellä hakata metsiään huomattavasti vuotta 1990 enemmän ja tästä aiheutuu useiden miljoonien tonnien päästöt.

Näistä päästöistä Suomi ei halua ottaa vastuuta, vaan käy taisteluun vaikka kesken illallisen.

Lisäksi Suomi todennäköisesti pitää Ranskan ehdotusta epäoikeudenmukaisena ja jopa tahdittomana. Mikäs se on ranskalaisten ehdotellessa, kun maassa kasvaa vain nuorta metsää josta ei ole vielä vuosikymmeniin hakattavaksi, arvelee suomalainen metsänhoitaja.

Vaan kuinka tahdikas on Suomen oma hakkuutoive?

Suomi perustelee aiempaa suurempia hakkuita 2010-luvulla sillä, että suuri osa metsiemme puustosta tulee juuri silloin hakkuukypsäksi. Ja kun hakkuita halutaan jatkaa entiseen intensiiviseen tapaan, kaikki tuo “kypsä puu” hakataan metsästä pois. Tämä on Suomen kansallisen metsäohjelman tavoite. Sen mukaisesti Suomi ennustaa hakkuiden nousevan noin 70 miljoonaan kuutioon, vaikka Metsäntutkimuslaitoksen arviot kotimaisen puun käytöstä vuodelle 2020 ovat vain 46 miljoonaa kuutiota.

Voikin kysyä kuinka todelliseen uhkakuvaan ennakoidut lisälaskut Suomelle metsien hiilinieluista oikein perustuvat?

Onko taustalla vain toivekuva nykyisenkaltaisten hakkuiden jatkumisesta, joka ei vastaa metsäteollisuuden käynnissä olevaa väistämätöntä rakennemuutosta?

Vai onko Suomellakin halu ennustaa ylisuuria hakkuita, jonka jälkeen pienemmistä hakkuista voisi saada ilmastosopimuksessa hyvitystä?

Tällaiset teollisuusmaiden ylisuuriin hakkuuennusteisiin perustuvat laskentasäännöt nimittäin uhkaavat Kööpenhaminassa tehdä ilmastosopimukseen porsaanreiän, joka vastaa suuruudeltaan Kioton pöytäkirjan nykyisiä tavoitteita.

Teollisuusmaiden päästövähennystavoitteista voitaisiin siis samantien vähentää viisi prosenttiyksikköä.

Tämän porsaanreiän tukkimiseksi Greenpeace vaatii Suomea tukemaan historialliseen vertailutasoon perustuvia laskentasääntöjä ja vastustamaan ennusteisiin perustuvia. Kritiikkiä esittää myös WWF:n Maija Kaukonen blogikirjoituksessaan. Nyt maailmanlaajuinen kestävä metsien hiilinielujen varjeleminen uhkaa hautautua Suomen kansallisen metsäohjelman hakkuutavoitteen alle.

Laita Matti vaihteeksi sana kiertämään: Suomi hyväksyy!

Simo Kyllönen

ShareThis

Eipä sillä suurta väliä pitäisi olla, miten tuki kerätään, kunhan se on riittävällä tasolla ja kohdistuu oikeaan paikkaan. Se, tässä päätöksessä kuitenkin ihmetyttää, että samanlainen - nyt lainvastaiseksi todettu - syöttötariffi on Suomessa ollut jo vuosikausia turpeelle. Mutta ilmeisesti turve on Suomessa perustuslain erityissuojeluksessa. Kuinka muuten sitä jaksettaisiin jatkuvasti kaupata uusiutuvana energialähteenä, vaikka tieteellinen näyttö puhuu ihan jotain muuta.

Toinen seikka, joka tässä päätöksessä aidosti pelottaa, on se, että syöttötariffin valmisteluun suostuttiin Suomessakin pitkän vitkuttelun jälkeen, koska valtion budjetti huomattiin liian epävarmaksi ja poliittisille suhdanteille herkäksi tukimuodoksi. Eikä ihme, tähän asti valtiovarainministeriö aina painottanut, ettei budjettivaroja voi korvamerkitä mihinkään.

Näyttää siis siltä, että Kataisen johtamat kokoomus ja valtiovarainministeriö haluavat taata, että uusiutuvien kohtalo päätetään vastakin hallituksen budjettiriihessä. Sen sijaan turpeen edessä Suomen verojärjestelmä on aina valmis tekemään poikkeuksen.

Simo Kyllönen

ShareThis

Ilmastopolitiikan superviikon toinen päänäytös Pittsburghissa alkoi eilen näyttävästi, kun Greenpeace ripusti valtavan banderollin yhteen kaupungin kuuluisista silloista. Liikennevaroitusmerkin muotoon maalatun banderollin viesti G20 kokoukseen saapuville maailman talousmahtien päättäjille oli selvä:

”VAARA. ILMASTOTUHO EDESSÄ. VÄHENNÄ HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ NYT!”

Tiistain näytös YK:ssa toi vain vähän uusia avauksia tässä suhteessa. Kiina ilmoitti asettavansa päästötavoitteen vuodelle 2020 suhteessa taloudelliseen tuotantoonsa. Vaikka ilmoitus jäi lukujen osalta avoimeksi, on se otettu maailmalla vastaan positiivisena viestinä siitä, että Kiina on nyt valmis ottamaan päästötavoitteita jo vuodelle 2020. Lisävahvistusta sille, että Kiina on tosissaan, saatiin eilen, kun hallituksen verovirkamiehet julkaisivat yksityiskohtaisen suunnitelman hiiliveron toteuttamisesta Kiinassa vuodesta 2012 eteenpäin.

Teollisuusmailta ei tiistaina sen sijaan kuultu mitään uutta, joten maiden johtajilla on tänään ja huomenna mahdollisuus korjata tilanne. G 20 kokoukselta odotetaan konkreettisia ehdotuksia erityisesti ilmastorahoituksesta. Ehdotusten tulisi sisältää ainakin:

• Teollisuusmaiden, erityisesti USA:n, Saksan, Ranskan, sitoutuminen rahoittamaan ilmastonmuutoksen torjuntaa sekä sopeutumista kehitysmaissa vähintään 140 miljardilla USA:n dollarilla vuodessa 2020 mennessä. Kuulostaako paljolta? Eikös EU:n komission juuri puhunut 22 - 50 miljardista eurosta (n. 30-70 mrd dollaria) ?On muistettava, että EU:n komission arviot tuen tarpeesta putosivat poliittisen prosessin myötä ja olivat muutenkin varsin konservatiivisia. Tiistaina Sir Nicholas Stern arvioi ilmastonmuutoksen torjuntatoimien kehitysmaissa vaativan teollisuusmailta vähintään 100 miljardia vuosittain ja sopeutumistoimien saman verran päälle.

• Maiden johtajien tulisi sopia siitä, että nykyiset elvyttävät toimet suunnataan tästä eteenpäin uusien puhtaampien teknologioiden kehittämiseen. Kuten Sternin sekä UNEP:in raportit osoittavat investointien suuntaaminen ilmastonmuutoksen torjuntaan, uusiutuvaan energiaan sekä energiansäästöön, maksavat vain joitakin prosenttiyksiköitä maailman bruttokansantuotteesta.Greenpeacen tuore raportti osoittaa myös, että nämä investoinnit myös työllistävät, parhaimmillaan 8 miljoonaa ihmistä vuonna 2030. Mikäli taas toimia lykätään ja ilmastonmuutos karkaa käsistä ovat kustannukset huimia. Talouskielellä viidennes maailman bruttokansantuotteesta, moraalisen vastuun kielellä: ”anteeksiantamattomia”, kuten YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon asian ilmaisi.

Varovaista toivoa, että rahoitusasioissakin voidaan vielä edetä ennen Kööpenhaminaa toi eilinen Ban Ki-Moonin metsien suojelua koskenut huippukokous. Kokouksen päätöslauselmassa todettiin, että teollisuusmaiden rahoitus metsien suojeluun on olennainen osa Kööpenhaminan ilmastosopimusta, ja että metsien suojelulla ei voi vain kuitata teollisuusmaiden omia päästövähennyksiä. Tämä nostaa toiveita G 20 loppunäytöksen osalta.

G 20 on aika muistaa ilmastonmuutoksen liikennesäännöt!

Simo Kyllönen

ShareThis

YK:n pääsihteerin ilmastohuippukokouksen  odotetuimpien puheenvuorojen kaksinkamppailu päättyi niukkaan mutta selkeään Kiinan voittoon. Vaikka sekä Kiinan presidentti Hun että yhdysvaltain presidentti Obaman puheita voi pitää tilanteen vakavuuteen nähden vähintäänkin laimeina, teki Kiinan johtaja sentään jotain konkreettisia lupauksia siitä, miten maa aikoo jatkossa terästää ilmastonmuutoksen vastaisia toimiaan.

Toki tarkat luvut siitä, mitä ‘merkittävä’ hiili-intensiteetin parantaminen vuoteen 2020 mennessä tarkoittaa, jäivät odottamaan myöhempää hetkeä. Joka tapauksessa Kiina osoitti ilmoituksellaan, että maa on valmis tekemään oman osansa ilmastonmuutoksen torjumisessa. Nyt teollisuusmaat eivät voi omien toimiensa hidastelussa vedota ainakaan Kiinan haluttomuuteen.

Loitavana puhujana tunnetun Yhdysvaltain presidentin puhe taas oli lähestulkoon kokonaan jo kuullun retoriikan toistamista: USA:n nykyisen hallinnon ilmastotoimien ylistämistä, kaikkien maiden yhteisen vastuunkannon peräänkuuluttamista sekä joustavuuden ja pragmaattisuuden korostamista.

“Jokaisen täytyy toimia kuten kykenee ja milloin kykenee.”

Kiitos Barack näistä kauniista sanoista, mutta nyt Yhdysvaltain presidentiltä olisi kaivattu todellisia tekoja ja poliittisia avauksia. Maailma vaatii hänen kertovan, kuinka se itse vastaa ilmastotieteen edellyttämällä tavalla haasteseen, kuinka se vähentää päästöjään merkittävästi jo vuoteen 2020 mennessä ja kuinka se vauhdittaa sopimuksen syntymistä Kööpenhaminassa esimerkiksi konkreettisten rahoitussitoumusten muodossa.

Ennen Obamaa puhunut Hallitustenvälisen ilmastopaneelin puheenjohtaja Pachauri muistutti, että Yhdysvaltain ja Kiinankin hyväksymä tavoite pitää lämpötilan nousu alle 2 celsiusasteen merkitsee, että maailmanlaajuisten päästöjen on käännyttävä laskuun ennen vuotta 2015. Tämän toteuttamiseen tarvitaan Yhdysvalloilta enemmän kuin vain sen muistuttamista, että kaikkien on toimittava määrätietoisesti ja että Yhdysvaltain ja Kiinan kaltaisten maiden on tuettava ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia köyhiä maita. Kyllä, mutta paljonko tukea tarvitaan ja miten? Ja, ovatko Kiina ja sitä väestömäärään suhteutettuna noin kahdeksan kertaa rikkaampi USA tässä samalla viivalla?

Ilmastopolitiikan superviikko amerikkalaisten kotiareenalla lässähti jo heidän ensimmäiseen puheeseensa. Thanks a lot, Mister President!

Simo Kyllönen

ShareThis

• Maailmanlaajuinen päästöjenvähennystavoite 50-85 prosenttia vuoteen 2050 mennessä
• Teollisuusmaiden tavoitteet 80 – 95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä sekä 25 – 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan tehokkaat kansalliset toimintasuunnitelmat

• Kehitysmaiden tulee laatia toimintasuunnitelmia, jotka johtavat mitattaviin sekä todennettaviin päästöjen vähennyksiin

• Hallitusten tuettava energiantehokkaita sekä vähähiilisiä teknologioita

• Keinot, joilla luodaan tehokkaat maailmanlaajuiset hiilimarkkinat. Nämä sisältävät kunnianhimoiset päästökatot, tasapuolisen ja tehokkaan päästöoikeuksien alkujaon

• Puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) uudistamisen niin että se tuottaa todellisia, pysyviä sekä todennettavia päästövähennyksiä

• Julkista ilmastorahoitusta, joka yksityisen rahoituksen avulla, luo investointeja kehitysmaihin

• Keinot, jotka vähentävät metsäkatoa

• Tukea ilmastonmuutoksen väistämättömien vaikutusten sopeutumiseen

Ei, tämä ei ole Greenpeacen eikä minkään muunkaan ympäristöjärjestön lista tavoitteista, joita Kööpenhaminan kokouksen on täytettävä. Nämä vaatimukset sisältyvät vastikään julkaistuun sijoittajien julkilausumaan. Julkilausuman takana on 181 suurta investointien rahoittajaa ympäri maailman. Yhteensä nämä rahoittajat hallinnoivat yli 13 biljoonan (tuhannen miljardin) USA:n dollarin sijoitusomaisuutta.

Katsotaanpas, keitä täällä on. Suomessakin tuttuja nimiä joukosta näyttää löytyvän, muun muassa Alfred Berg, Allianz…  Ja hei, Suomen luterilaisen kirkon keskusrahastokin on mukana. Hienoa! Ja Ruotsin kirkko myöskin. Kirkkoja on aika paljon, mutta myös lukuisia julkisten tahojen erilaisia rahastoja. Tuossa on New Yorkin kaupungin eläkerahasto, tuossa koko osavaltion. Ja tuolla on Lontoo. Brittien yleisradioyhtiön BBC:n eläkerahastokin on näköjään mukana. Ja nyt löytyy jo toinen suomalainen: Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.  Ja onhan täällä pankkejakin: tuossa on esimerkiksi Nordean Ruotsin rahastot.

Ei siis ihan tavanomaista kansalaisjärjestöporukkaa, ja silti vaatimukset ovat lähellä sitä mitä Greenpeacekin ajaa.

Mikä näihin sijoittajiin on oikein mennyt, kysyy nyt suomalainen taloustoimittaja. Tähän voi vastata New Yorkin osavaltion 116 miljardin dollarin eläkerahaston johtajan Thomas DiNapolin suulla:

”Olen syvästi huolissani ilmastonmuutoksen aiheuttamasta investointiriskistä, ja jos jätämme nyt toimimatta ovat inhimilliset kustannukset käsittämättömiä. Maailmantalouden rahoittajana voimme osoittaa suunnan kohti tulevaisuuden kestävää hyvinvointia”.

Olisiko kyse siis rahoittajien pitkän aikavälin liiketoimintastrategiasta? Maailman suuren muutoksen ennakoinnista?

Jos näin on, niin milloin tällaisia vaatimuksia alkaa kuulla rahoittajien ohessa itse yrityksiltä? Luulisi, että he kuuntelevat tarkkaan mitä rahoittajat sanovat. Sen sijaan Jorma Ollilan Shell vaihtoi uusiutuvat energialähteet öljyhiekkaan ja oli Yhdysvalloissa mukana masinoimassa työntekijöitään ilmastolain vastaisiin valemielenosoituksiin. Matti Lievosen Neste Oil taas on juntannut strategiansa kiinni palmuöljyn kestämättömään tuotantoon Kaakkois-Aasiassa.

Milloin suomalaiset yritykset näkevät itsensä osana ratkaisua ikuisen haitankärsijän sijaan, milloin ne laativat liiketoimintastrategiansa niin että sillä ollaan rakentamassa päästötöntä ja kestävää taloutta (ja tässä ei kelpaa vain toistaa vaatimusta kolmesta ydinvoimalasta)? Milloin suomalainen liike-yrityksen johtaja vaatii poliittisia päättäjiä tekemään Kööpenhaminassa sopimuksen, joka on tavoitteiden osalta muutakin kuin vain kotimaisten lyhyen aikavälin etujen puolustamista?

Toivottavasti ei vasta sitten, kun rahoittajat ovat kääntyneet muualle. Joten huomio, Suomen jormat ja matit! Ketkä komppaavat Kirkon keskusrahaston Risto Junttilaa sekä Ilmarisen Timo Ritakalliota?

Simo Kyllönen

ShareThis

Muistamme, että ranskalainen Areva möi reaktorinsa suomalaisille Olkiluotoon hintaan 3,2 miljardia. Ikävä kyllä, tuon ’kättä päälle’ –sopimuksen todellinen hinta on alkanut selvitä meille suomalaisillekin nyt kun rakentaminen on jo käynnissä, joskin pahasti takkuillen. Eipä ihme, että Ontarion pääministeri saattoi tarjouksia kommentoidessaan tokaista:

“Hyvä uutinen tässä on se, että aiemmissa [ydinvoima]hankkeissa korkea hinta selvisi meille vasta sitten kun olimme hankkeiden puolivälissä tai jopa yli, tai jo viisi vuotta kiinni näissä hiton hankkeissa.”

Hyvä uutinen tosiaan – kanadalaisille, jotka huiman hinnan selvittyä pistivät ydinvoimasuunnitelmansa saman tien jäihin. Meille suomalaisille, jotka olemme olleet reilusti yli viisi vuotta kiinni Arevan meille myymässä hiton hankkeessa, tarinaan sisältyy vielä lisää kiusallisia yksityiskohtia. Meille tuttu Areva jätti tarjouksen myös Ontarion provinssille. Ja tarjous oli jopa edullisempi kuin yllä mainittu kanadalaisten oman yhtiön, vaikka senkin hinta oli yli kaksinkertainen kuin mitä suomalaisille aikoinaan luvattiin: 14,6 miljardia euroa kahdesta Olkiluoto 3-tyyppisestä reaktorista eli yli 7 miljardia kipale. Ja mitä teki Ontario? Se ei pitänyt Arevan tarjousta edes kelvollisena tarjouspyyntöönsä, koska Arevan edullisempi hinta perustui yhtiön haluttomuuteen ottaa vastuuta rakentamisen aikaisesta mahdollisesta hinnannoususta.

Suomalaisille tämäkin Arevan reaktoreihin kuuluva ominaispiirre on selvinnyt vasta rakentamisen myötä. On se vaan hienoa olla ’renessanssin’ hyväuskoinen koekaniini!

-Simo

ShareThis

Kunpa hoitaisikin. Vaan kun ei yksin hoida.

Taidamme kuitenkin olla Luukon kanssa enemmän samaa mieltä kuin eri mieltä. Kerronpa miksi.

1) Jep, päästövähennysten tulee olla kustannustehokkaita ja järkeviä. Juuri näin. Mutta tärkeintä on, että vähennykset ovat myös riittäviä, jotta ilmastonmuutos voidaan vielä torjua jotakuinkin siedettävälle tasolle. Nykytiedon valossa EU-mailta tarvitaan vähintään 40 % vähennykset vuoteen 2020 mennessä. Suomen ja muiden maiden vaatimat joustot rikin- ja typenoksidien sekä pienhiukkasten päästöjä aiheuttavien hiili- ja turvevoimaloiden päästörajoihin helpottavat näiden voimaloiden käytön jatkamista myös vuoden 2020 jälkeen ja hidastavat uuteen, vähäpäästöisempään teknologiaan siirtymistä.

Pääosa näistä laitoksista tulisi ilmastosyistä sulkea jo ennen vuotta 2020, jolloin on ristiriitaista vaatia toisen direktiivin kautta lainsäädäntöön joustoja, joiden avulla laitosten käytön kannattavuutta parannetaan pitkälle tulevaisuuteen.

2) Yhtä mieltä olemme myös siitä, että kun on kyse kovimmilla pakkasilla käyntiin pyörähtävistä huippulaitoksista, ongelma on marginaalinen. Vaan kun direktiiviin vaaditut joustot eivät koske vain näitä laitoksia. Kyse on myös laitoksista jotka voisivat käydä kolme ja puoli kuukautta – eli pääosan lämmityskaudesta – vuosittain.

3) Luukon mukaan Greenpeacen tulisi ’keskittyä päästökaupan ulkopuoliseen alueeseen’. Näinpä juuri. Siksi Greenpeace muun muassa istui muiden alan asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa koko talven energiatehokkuustoimikunnassa pohtimassa keinoja, joilla päästöjä ja energian kulutusta voitaisiin vähentää liikenteessä, kotitalouksissa, palveluissa ja rakentamisessa. Lopputulos on mielestäni hyvä alku sille kehitykselle, jossa runsaspäästöisten voimaloiden käytöstä voidaan luopua, koska niiden käytölle ei energiankulutuksen vähentämisen ja talvikauden lämmityshuippujen leikkaamisen vuoksi ole tarvetta. Sitä odotellessa tarvitaan kuitenkin vielä vahvaa lainsäädäntöä, joilla myös saastepäästöihin puututaan. Jatkoajan vaatiminen erilaisten joustojen muodossa vain pitkittää muutoksia, jotka on väistämättä tehtävä.

4) Lopuksi olemme toki samaa mieltä myös siitä, että näiden voimaloiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä säädellään päästökaupan avulla. Ideaalitilanteessa päästökauppa on kustannustehokas tapa saavuttaa päästövähennykset. Todellisuudessa tätä ideaalitilannetta ei ole vielä nähty, eikä tulla ihan heti näkemäänkään, vaikka päästökaupan sääntöjä on toiselle ja kolmannelle päästökauppakaudelle parannettu. Sallittujen kokonaispäästöjen määrä on edelleen aivan liian korkea (kaukana yllä mainitusta -40% vähennyksestä),  puolet päästöoikeuksista jaetaan yhä ilmaiseksi ja leijonanosan päästövähennyksistä voi välttää rahoittamalla kyseenalaisia hankkeita kehitysmaissa (myös noin puolet). Näin ollen päästökauppa ei velvoita vähentämään saastuttavien voimaloiden käyttöä Euroopassa, eikä siihen myöskään velvoita IED-direktiivi, jos sekin porataan täyteen joustoja. Lopputulos on, etteivät hiilidioksidipäästöt eivätkä saastepäästöt vähene riittävän nopeasti, ja siirtymineen uusiin teknologioihin ja puhtaampiin järjestelmiin lykkääntyy.

Emme kai tätä halua?

Simo, Greenpeacen ilmastovastaava

ShareThis