Articles by Matti

Eilisessä StoraEnson yhtiökokouksessa riitti puhetta Kemijärven tehtaan lakkauttamisesta. HBL:n haastattelema selluaktivisti vetelee Greenpeacea mukaan tehtaan lopettamiseen. Suuret paperinostajat kun kuulemma eivät kampanjointimme seurauksena ostaisi Kemijärven sellua sisältäviä tuotteita.

Luulisi että olisi sellumiesten omakin etu pysyä tosiasioissa. Realiteetit helposti voivat oman asian innossa unohtua, mutta joku tolkku pitäisi olla Stora Enson tai heidän paperiasiakkaidensakin tyhminä pitämisessä. Väännetäänpä uudelleen samaa rautalankaa jota aiemminkin.

Miten auttaisi Stora Ensoa ympäristösyistä lakkauttaa Kemijärvi tai asiakkaita kieltäytyä juuri tämän tehtaan sellusta, kun ongelmaan josta kritisoidaan eli ikimetsien hakkuisiin ei tällä olisi mitään vaikutusta? Stora Enson mukaanhan samat puut käytetään konsernin muilla tehtailla. Kuten esimerkiksi Ylä- ja Metsä-Lapin kiistametsien puiden suhteen on tehty jo ennen Kemijärven lakkauttamistakin - osa käytetään Kemissä, jatkossa yhtiön mukaan myös Oulussa.

Kyllähän jotkut Stora Enson asiakkaat ovat yhtiön mukaan vaatineet paperia ja sellua, jossa ei ole kiisteltyjen metsien puita. Mutta eivät he nyt sentään ole vaatineet Kemijärvi- vapaata materiaalia. Kampanjoinnin kohteena kun ei ole ollut Kemijärvi, vaan arvokkaiden metsien hakkuut.

Matti Liimatainen

Metsäpiireissä päivän sana on lisää, aina vain lisää. Lisää puuta tehtaille, eli lisää hakkuita metsiin. YLE kertoi tänään, että metsäkeskukset alkavat painottaa metsien hoidon neuvonnan sijaan hakkuita. Kaukokartoituksella selvitetään, kenen metsässä on hakattavissa olevaa puustoa. Ja sitten omistaja ohjataan kädestä pitäen hakkuisiin.

Onneksi luontoarvoista välittäville metsänomistajille alkaa löytyä myös toisenlaista metsäneuvontaa uusien yksityisten toimijoiden myötä. Esimerkki sellaisesta on uusi, mielenkiintoiselta vaikuttava neuvontayritys Innofor Oy.

Samaan aikaan toisaalla: viime viikolla tiedotettiin että Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmalle, joka tavoitteidensa puolesta oli susi jo syntyessään, ei aiota myöntää kuin alle puolet ohjelman tarvitsemasta minimirahoituksesta. Eli hallitus karsi jo valmiiksi tingittyä surkeaa esitystä edelleen. YLE tosin onnistui jollain järjellä uutisoimaan asian siten, että metsien suojelurahat kaksinkertaistuvat.

Matti Liimatainen

Tästä liito-oravametsästä tehtiin ennätystulosta viime vuoden joulukuussa Suomussalmella.

Valtion liikelaitos Metsähallitus kertoi viime viikolla tehneensä ennätystuloksen. Kohonnut puun hinta nosti laitoksen tulosta 106 miljoonaan euroon, noin 34 miljoonaa enemmän kuin aiempina vuosina.

Flickr-sivuiltamme voit katsoa kuvia siitä, miten ennätystulosta on tehty ja tehdään tänä vuonna. Laitos hakkaa luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsiä, mm. uhanalaisten kuukkelien ja liito-oravien elinympäristöjä, eivätkä tuloksentekoa saa haitata edes omat ympäristöohjeet. Suomussalmella hakattaessa kaadetaan ennätystulostalkoissa lahopuut ja kelotkin- niistähän saa vaikka polttopuuta, jos teollisuudelle ei kelpaa.

Matti Liimatainen

HS kertoo tänään SYKE:n tutkimuksesta, jonka mukaan paljon mainostettu metsälaki suojaa luontoarvoja surkeasti. Viime joulukuussa julkistetun tutkimuksen mukaan suurin osa kohteista rajataan liian pieniksi ja useimmissa tapauksissa kohteiden ominaispiirteet hakataan pilalle. Vain joka sadas uhanalaisten lajien esiintymistä sattuu metsäkeskusten rajaamille metsälakikohteille.

Julkisin varoin tehtyjen metsälakikartoitusten tulokset ovat salaisia. Tietoja ei anneta edes ympäristöviranomaisille. HS:n juttuun haastateltu metsäministeriön ylijohtaja kertoo, että salauspäätösten syynä on ympäristöjärjestöjen pelko. Pelätään kuulemma, että järjestöt löytäisivät enemmän arvokohteita kuin viranomaiset, ja tulisivat sitten “kettinkeineen paikalle”.

Todellisuudessahan kyse on siitä, että metsäsektorilla sovittiin jo etukäteen ettei lakia tulla käytännössä noudattamaan, mutta tajuttiin että ympäristöjärjestöthän saattavat käydä tarkistamassa miten kohteita on hakattu. Siksi metsänomistajat ja metsäviranomaiset sopivat kaukonäköisesti, että lakikohteiden sijainti pidetään salassa. Vai pelättiinkö kenties, että ympäristöjärjestöt tulisivat kettinkeineen estämään metsälain rikkomista? Sellaista imagoriskiä metsäsektori ei tietysti halunnut. Onhan se mukavampaa rikkoa lakia rauhassa, ilman seurauksia.

SYKE:n tutkimus julkaistiin 12.12.2007. Metsäteollisuus kertoi samana päivänä tiedotteessaan, ettei Etelä-Suomen metsien suojelussa pidä hyväksyä esityksiä laajojen alueiden suojelusta, koska arvokkaat luontokohteet tulee suojeltua vapaaehtoisilla toimilla ja arvokkaiden elinympäristöjen säästämisellä…

Matti Liimatainen

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) teki itseään tärkeäksi alkuviikosta Kuusamossa käydessään. Lehti esitteli ilmeisen kiitolliselle yleisölle (Kuusamossahan lienee vielä katkeruutta luonnonsuojelijoiden 10 vuotta sitten hyvin onnistunutta yhteismetsän vanhojen metsien suojeluprojektia kohtaan) teoriaansa, jonka mukaan Greenpeace olisi uhannut aloittaa ihan ulkomailla asti kampanjan Kemijärven sellutehtaan sulkemiseksi, jos Stora Enso ei olisi sitä itse hoksannut ensin tehdä.

Joko Lehti on tyhmä, tai sitten hän pitää meitä tyhminä. Tavoitteenamme on suojella jäljellä olevat ikimetsien rippeet Metsä-Lapissa. Asiakkailleen Stora Enso on kertonut jatkavansa puun ostoa juuri näiltä kiista-alueilta. Alueita hakataan jatkuvasti, puu kulkee Stora Ensolle niin Kemijärvelle kuin Kemiin. Kemijärven lakkautuksen yhteydessä on kerrottu, että metsien käyttö ylipäänsä ei jatkossakaan muutu, vaan kaikki metsistä hakattavat puut käytetään yhtiön muissa tehtaissa. Miten meidän tavoitteitamme olisi siis auttanut “aloittaa kampanja Kemijärven tehtaan sulkemiseksi”, kuten Lehti fantasioi? Tai miten Stora Enson ympäristömainetta auttaisi tehtaan sulkeminen, kun yhtiö avoimesti kertoo, että kiistojen syy, ikimetsien raiskaaminen, kelpaa sille joka tapauksessa?

Eli väännetäänpä rautalangasta: meille tärkeää on vähien ikimetsien suojelu, ei tehdaslaitosten vastustaminen. Vaatimuksemme ei ole epäekologista puuta käyttävien tehtaiden sulkeminen, vaan promilleluokkaa Suomen metsäteollisuuden puunkäytöstä edustavien ikimetsien hakkuiden lopettaminen. Kampanjoimme entiseen malliin suojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita vastaan ja kehotamme vastuullisia kuluttajia selvittämään, mistä paperi on peräisin ja onko siinä käytetty ikimetsien puuta.

Kemijärven tehtaan kaatumista on turha yrittää työntää meidän syyksemme. Sen puunhankinnasta kiistametsistä on tullut korkeintaan kaksi sadasosaa, ja sama puu käytetään joka tapauksessa jossain. Ympäristökiistoista ei tehtaan sulkemisen syitä vähääkään omaa järkeään käyttävä ihminen saa tekemälläkään. Tehtaan lakkautus ei ole hyvä ympäristönkään kannalta, kun kuljetusmatkat pitenevät ja kun tiedetään, että laitos olisi voinut pyöriä niiden monotonisten kasvatusmetsien varassa, jollaisiksi suurin osa Itä- ja Keski-Lapin metsiä on tehtaan historian aikana muokattu.

Matti Liimatainen

Metsien suojelu nykypäivän Suomessa on Kafkan ja Orwellin käsikirjoittamaa. Vai mitä olette mieltä siitä, että valtion liikelaitos Metsähallitus avohakkaa parhaillaan Puolangan Liperinsuolla kolmen monitoimikoneen voimin vasta perustamaansa ympäristöarvometsää.

Laitos kertoo eri puolille Suomea perustamissaan ympäristöarvometsissä ottavansa luonnon monimuotoisuuden “korostetusti huomioon”. Ja että “Alueiden hoidossa otetaan korostetusti huomioon myös maisema, kulttuuriarvot sekä virkistyskäyttöä ja luontomatkailua edistävien luonnonpiirteiden säilyminen.”.

Kuvia tästä korostetusti huomioonottamisesta löytyy Flickr-sivuiltamme. Kannattaa käydä katsomassa miten metsien ympäristö- ja maisema-arvoja nykyään suojellaan.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat vedonneet Liperinsuon säästämisen puolesta mm. siksi, että helmikuun lopulla hallitus päättää Etelä-Suomen metsien suojelun aikataulusta ja toimenpiteistä. Metsähallituksellekin on tulossa suojeluvelvotteita - ja siksi laitos pitääkin nyt kiirettä tuhotakseen arvokkaita alueita pois tieltä.

Matti Liimatainen

Keskisuomalainen kertoi sunnuntaina että uusin Harry Potter- kirja painetaan Jyväskylässä saksalaiselle paperille, koska Suomesta ei saa kirjailija Rowlingin vaatimaa FSC-paperia.

Miksi näin? No, Suomen metsäteollisuus ja -talous eivät toistaiseksi ole halunneet lopettaa luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita. Siksi maassamme ei ole tarpeeksi järjestelmän mukaan sertifioituja metsiä FSC-merkityn paperin tuottamiseksi.

Muistan kun vuonna 2003 olimme kertoneet kirjailija Rowlingin olevan mukana Greenpeacen kansainvälisessä kirjakampanjassa, jossa kirjailijat kielsivät kirjojensa painamisen ikimetsäpaperille. Tervon ja Päivärinnan TV-ohjelmassa minua epäiltiin väärän tiedon levittelystä - että eihän kukaan kirjailija nyt toki voisi tuollaista mennä lupaamaan. Asiasta riemuittiin Suomessa vielä edellisen Potterin painamisen yhteydessä, kun Rowling oli sittenkin suostunut siihen että kirja vielä kerran painetaan suomalaispaperille. Tätä pidettiin osoituksena siitä että kylläpä se Greenpeace taas oli väärässä.

Nyt sitten ollaan tässä. Keskisuomalaisen haastattelema Tammen kustannusjohtaja kertoo, että “saimme käyttää silloin suomalaista paperia aikataulu- ja tuotantosyistä. Jo silloin oli selvää, että seuraavaan kirjaan ei hyväksytä muuta kuin FSC-sertifioitua paperia.”.

Ja hyvä niin, koska tälläkin hetkellä valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa suojelullisesti arvokkaita metsiä pitkin Suomea, ja teollisuus ostaa puun surutta.

Suomalaistutkijoiden viimetalvinen vetoomus Metsä-Lapin ikimetsien hakkuiden lopettamisesta kaikui kuuroille korville.

Suomen ympäristökeskuksen uusimpien tutkimusten mukaan metsälakia tulkitaan käytännössä niin että uhanalaiset lajit saavat kyytiä.

Ja tämän vuoden aluksi metsäsektori ajoi läpi epäonnistuneen ratkaisun Etelä-Suomen metsien suojelussa.

Sitten vielä ihmetellään, ettei suomalainen paperi kaikille kelpaa.

Jatkossa tilanne voi olla toinen, koska Suomeen valmistellaan parhaillaan FSC-standardia yhteistyössä ympäristöjärjestöjen, metsäteollisuuden ja eri sosiaalisten tahojen kanssa. Toistaiseksi teollisuus on esittänyt lähinnä heikennyksiä ympäristökriteereihin, mutta halu FSC-sertifiointiin on sillä silti kova. Tuleva kevät näyttää, halutaanko Suomessa lopettaa arvokkaiden metsien hakkuut vai jatkaa kovalla luontoarvoja hävittävällä linjalla.

Matti Liimatainen

Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas kertoo tänään Turun Sanomien haastattelussa pelkäävänsä hakkuiden hankaloitumista Lapissa, koska hakkuiden sosiaalinen hyväksyntä kärsii puunjalostuksen vähentyessä alueella.

Pääjohtajaa ei vaikuta huolettavan se, että Metsähallituksen hakkuut aiheuttavat toistuvasti ongelmia porotaloudelle, luonnonsuojelulle, matkailulle ja muulle monikäytölle. Häntä harmittaa se, että hakkuita tekisi mieli jatkaa entiseen malliin, vaikka julkisesti perusteltavia syitä muille aiheutettaville haitoille on nyt entistä vähemmän.

Kun sellutehdas Kemijärvellä lakkautetaan, mutta hakkuut jatkuvat eteläisempien laitosten tarpeisiin, alkaa entistä useampi nähdä millaisena raaka-ainereservaattina Lappia pidetään. Hakkuiden haitat jäävät alueelle, puut viedään muualle.

Sivistysvaltiossa olisi viimeistään tässä tilanteessa alettu miettiä vaihtoehtoja. Suomessa päätetään jatkaa hakkuita. Harmitellaan kun hyväksyntä kärsii, sen sijaan että mietittäisiin miten sosiaalisia ongelmia aiheuttavaa toimintaa - hakkuutapoja ja hakkuumääriä - korjattaisiin hyväksyttävämmäksi.

Metsähallitushan on tukijoineen tottunut kävelemään hakkuista valittavien vähemmistöjen yli. Julkisuudessa on yksipuolisesti korostettu metsätalouden ylivertaisia työllisyys- ja talousvaikutuksia, valittajat on yritetty pitää hiljaisina. Viime vuosina kuva on alkanut säröillä, esimerkiksi Muoniossa ja Inarissa.

Mutta tärkeintähän on hakkaaminen, hinnalla millä hyvänsä. Siksi Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan parhaillaan hanketta, jolla osa Metsähallituksen hakkuutuloista tuloutettaisiin kunnille joiden alueella hakkuut tapahtuvat. Tällä pyritään saamaan kuntapäättäjät myötämielisiksi hakkuille ja hiljentämään ne ihmiset, joiden elämään hakkuut vaikuttavat haitallisesti. Hakkuista aiheutuvien ongelmien korjaaminen on innovatiivisuuttaan julistavalle metsäsektorillemme liian vaikea haaste.

Matti Liimatainen

Istuin tänään Metsäteollisuus ry:n isännöimässä keskustelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin Suomeen valmisteilla olevaa hyvän metsänhoidon standardia. Metsäteollisuus on ilahduttavasti lähtenyt mukaan kehittämään kansainvälistä ympäristöjärjestöjen tukemaa FSC-sertifiointijärjestelmää. Nyt sitten keskustellaan käytännön toteutuksesta - miten paljon tai vähän hakkuita pitäisi pehmentää, miten paljon tai vähän jättää vesistöjen rantoja hakkaamatta jne.

Useissa puheenvuoroissa kuultiin teollisuuden suusta, että vaatimustason ei pitäisi olla hyvin korkealla, koska monet suojeluasioista hoidettaisiin mieluummin ns. Metso-ohjelmalla, eli valmisteilla olevalla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla. Samaa mieltä tuntuvat monesti olevan muutkin metsätalouden edustajat.

Ennen lounasta alkoivat niin metsäsektorin kuin paikalla olleiden luonnonsuojelujärjestöjen edustajien kommunikaattorit ja vähemmän hienot kännykät kilahdella.

Pling. Trrt. Piip-piip. Tilulii-tilulii-tilu-lii-lii-lii.

Kuiskintaa ja sihinää. Katsos tätä. Joku poistui vallan eteiseen puhumaan. Saimme kuulla että Etelä-Suomen metsien suojelutyöryhmän viimeinen kokous oli juuri päättynyt erimielisenä ja suojelun kannalta epäonnistuneena. Valtiolta ja muilta suurmetsänomistajilta ei edellytettäisi mitään. Rahoitusta riittämättömästi. Kuntien metsiin ei suojelua, vaan lisää selvityksiä. Ei lakisääteistä suojeluohjelmaa, vaan vapaaehtoista kustannustehotonta askartelua. Ei ihme, että työssä mukana olleet luonnonsuojelujärjestöt päättivät jättää eriävät mielipiteet.

Metsäsektorilla ei siis oikein haluttaisi ekologisesti vaativaa metsänhoidon säännöstöä. Eivätkä metsätalousmiehet ja -naiset ole myöskään halunneet ekologisesti vaativaa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmaa.

Hakkuita ja suunnitelmia esimerkiksi Etelä-Suomen uhanalaisissa kuukkelimetsissä nähtäneen jatkossakin. Teollisuus ostanee puuta surutta myös muista Metsähallituksen hakkuista joita laitos suojelunarvoisilla alueilla tekee. Tässä työssä metsätalous saanee tukea “ympäristö”ministeriöstä, joka nytkin heti tuoreeltaan ennätti puolustelemaan valtion vetäytymistä suojeluvastuustaan.

Vuodenaika pakottaa miettimään, että entäs jos tonttu tulee ikkunan taa? Mitä se sanoisi pukille, ja millaisen lahjan metsäsektori ja luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita puolustava “ympäristö”ministeriö saisivat?

Matti Liimatainen